Sikiön altistuminen kemikaaleille huolestuttaa turkulaistutkijoita. Asiantuntija ehdottaakin kosmetiikan käytön lopettamista odotusajaksi.

Viimeksi päivitetty 15.11.2010

Turun alueella tehdyssä seurantatutkimuksessa on selvinnyt, että kivessyöpien määrä on alueella lisääntynyt reippaasti. Siittiösolun määrän ja laadun on niin ikään huomattu heikentyneen, Turun Sanomissa kerrotaan.

Yhtenä mahdollisena syynä ongelmiin pidetään sikiöaikaista altistumista erilaisille kemikaaleille: Pelkästään kosmetiikkatuotteidensa kautta suomalaiset altistuvat yli 200 kemikaalille, joista osa on jo todettu terveydelle haitallisiksi. Sitä, miten pesuaineet ja kosmetiikka imeytyvät ihon läpi, tutkitaan jatkuvasti.

”Tarpeeton [kosmetiikan] käyttö tulisi mielestäni Suomessakin odotusaikana karsia kokonaan. Erityisen haitallisia kemikaalit ovat sikiövaiheessa olevalle lapselle, mutta pitkän altistumisen epäillään olevan yhteydessä myös rintasyöpään ja eturauhassyöpään”, tutkimusta johtanut professori Jorma Toppari sanoo.

Tutkimus julkaistaan lähiviikkoina International Journal of Andrology -lehdessä.

Lähde:

Turun Sanomat: Asiantuntija ehdottaa meikkikieltoa raskausajalle

Mitä mieltä olet artikkelista?