Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa. Synnytysmasennuksesta kärsii noin 10–15 % äideistä. Se tarkoittaa Suomessa yli 6 000 sairastunutta äitiä joka vuosi.

Julkaistu 14.9.2015

Synnytyksen jälkeen jokainen äiti on erityisen herkässä tilassa. Raskaus, synnytys ja niitä seuraavat kuukaudet ovat suurten mullistusten aikaa naisen elämässä. Eikä ihme, sillä äidiksi tullessaan nainen kokee niin biologisia, psykologisia kuin sosiaalisiakin muutoksia.

Kurja olo ei ole häpeän asia

Tämä elämänvaihe on äidille monella tavoin vaativa ja rasittava, mutta parhaassa tapauksessa se on naiselle psyykkisen kypsymisen aikaa. Vaativassa elämänvaiheessa useiden psyykkisten häiriöiden – etenkin mielialahäiriöiden – riski on kuitenkin tavallista suurempi. Riski sairastua on suurentunut erityisesti kolmena synnytyksen jälkeisenä kuukautena.

Mitä synnytyksen jälkeinen masennus on?

Synnytyksen jälkeisellä masennuksella tarkoitetaan synnytyksestä muutaman kuukauden kuluessa alkavaa masennustilaa. Masennuksen vaikeusaste vaihtelee lievistä oireista psykoottiseen masennustilaan, ja myös taudinkuva voi vaihdella. Rinnakkain voi ilmetä niin ahdistusoireita, traumaperäisiä oireita kuin erilaisia häiriöitä lapsen ja äidin suhteessa.

Oireita ovat:

– Väsymys ja uupumus, johon lepokaan ei auta
– Ahdistus, pakkoajatukset, paniikkioireet
– Epävarmuus omasta äitiydestä
– Keskittymiskyvyn heikkeneminen
– Toimintakyvyn aleneminen
– Lapsi tuntuu vieraalta ja oudolta
– Unihäiriöt
– Ärtyneisyys
– Elämänilon katoaminen
– Ylihuolehtivuus lapsesta

Pitkään jatkuva oireilu voi vaikuttaa lapsen kehitykseen, joten synnytyksen jälkeisen masennuksen hoitaminen on tärkeää. Silti moni äiti ei hae apua, eikä monille apua koskaan välttämättä edes tarjota. Moni nainen kertookin jääneensä synkkien ajatustensa kanssa yksin. Myös äitiyden negatiivisiin tunteisiin liittyvä häpeä estää monia hakemaan apua.

”Kauhean yksin suomalainen nainen jää. Meillä on hirveän vähän hoivaa suomalaisessa kulttuurissa”, psykologi Hannele Törrönen toteaa.

Törrönen kuitenkin muistuttaa, että terveydenhoitajia on valmennettu nykyään hyvin kohtaamaan synnytyksen jälkeinen masennus, ja kehottaa äitejä kertomaan olostaan neuvolassa. ”Kurja olo ei ole häpeän asia”, Törrönen korostaa.

Mistä synnytyksen jälkeinen masennus johtuu?

Synnytyksen jälkeisen masennuksen syntymekanismeja ei juuri tunneta.  Aiemmin masennuksesta kärsineellä äidillä on suurempi todennäköisyys vaipua masennukseen synnytyksen jälkeen, mutta muilla tekijöillä ei ole selvää yhteyttä masennuksen kehittymiseen. Synnytyksen jälkeinen masennus onkin monen yksilöllisen tekijän summa, johon vaikuttaa esimerkiksi aiemmat kokemukset, mahdolliset traumat, hormonit ja nykyinen elämäntilanne.

”Lapsen saaminen on erityistä aikaa, mutta naisille ei sallita hämmennystä. Naisilla on hirveästi paineita yrittää olla entisellään heti synnytyksen jälkeen. Suuri ongelma tässä ajassa on halu hallita. Raskaaksi tulemista ja synnytystä ei pysty hallitsemaan, se on monelle pelottavaa”, Törrönen pohtii.

Törrönen sanoo, että pienen lapsen kanssa pitääkin olla valppaana, mutta vauvan tarkkailu voi mennä myös niin sanotusti överiksi. Silloin äiti on kaiken aikaa ahdistunut ja epävarma. Hän voi ajautua uupumukseen, jota muiden on vaikea käsittää. Jotkut äidit taas ovat voimattomia ja niin omissa maailmoissaan, että ovat vauvasta hyvin loitolla.

Hetkittäinen alakulo ei ole hälyttävää

On luonnollista tuntea avuttomuutta ja arkuutta synnytyksen jälkeen, kun kaikki on uutta ja erilaista

Kaikki mielialanmuutokset eivät tarvitse hoitoa. Synnytyksen jälkeinen herkistyminen on niin yleistä, että sitä esiintyy 50–85 % synnyttäneistä. Sitä tulisi siis pitää normaalina reaktiona elämän mullistumiseen, ei psyykkisenä häiriönä. Noin puolet synnyttäneistä äideistä kokeekin niin sanotun baby bluesin. Se tarkoittaa heti synnytyksen jälkeen alkavaa muutaman päivän kestävää mielialan vaihtelua, alakuloisuutta, itkuisuutta, ruokahaluttomuutta ja unettomuutta. Baby blues voi huolestuttaa äidin ja lähipiirin, mutta oireet häviävät yleensä muutamassa viikossa.

”On luonnollista tuntea avuttomuutta ja arkuutta synnytyksen jälkeen, kun kaikki on uutta ja erilaista! Lapsen syntymä yllättää aina”, Törrönen toteaa.

Törrönen muistuttaa, että hetkittäiset alakulon kokemukset eivät ole hälyttäviä. Vaikka on hyvä, että synnytyksen jälkeisestä masennuksesta nykyään puhutaan, on myös tärkeä muistaa, että monet tunnemyllerrykset johtuvat uuden elämäntilan tuomasta murroksesta. Myös hormonaalisilla muutoksilla on oma osansa. Naisilla pitäisi Törrösen mielestä olla enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja tunteille, joita äidiksi tuleminen aiheuttaa.

Diagnoosi masennuksesta pitäisikin Törrösen mukaan tehdä ammattilaisten kanssa. Oireet pitää ottaa vakavasti, mutta Törrönen toteaa, että tulee olla tarkka, kun kyse on suurista tunteista – kaikkea ei tarvitse lääkitä.

Kuinka synnytyksen jälkeisen masennuksen sitten tunnistaa?

Synnytyksen jälkeinen masennus ei oireiltaan juuri eroa missä tahansa muussa elämänvaiheessa saadusta masennuksesta. Törrönen kertoo, että masennuksen tunnistamisessa on kolme avainasiaa, joihin tulee kiinnittää huomiota:

1) Millainen toimintakyky äidillä on?

”Tämä on hirveän tärkeä asia. Pitää kysyä, millainen toimintakyky on. Jos toimintakyky alenee niin, että äiti ei enää selviä arjesta lapsen kanssa, tarvitaan ehdottomasti apua.”

2) Mitä äiti ajattelee vauvasta?

”Se, mitä äiti ajattelee vauvasta, on toinen tärkeimmistä asioista. Äiti voi tuntea itsensä hetkittäin alakuloiseksi, mutta vauva tuntuu silti ihanalta. Mutta jos vauva tuntuu äidistä vieraalta, pahalta, ei omalta, pitää lähteä heti hakemaan apua.”

3) Auttaako lepo uupumukseen?

”Masennus on sellaista väsymystä, että lepo tai uni ei siihen auta, vaan levonkin jälkeen väsyttää kamalasti. Jos lepo ei auta uupumukseen, niin silloin pitää tajuta, että tarvitsee apua.”

Apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lisää tietoa löydät ÄIMÄ Ry:n sivuilta. Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ Ry on yhdistys, joka auttaa synnytysmasennuksesta ja lapsivuodepsykoosista kärsiviä äitejä antamalla vertaistukea.


Kati Reijonen – ”Maaliman huonoin äiti”

Kati Reijonen sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen vuonna 2003 esikoisensa syntymän jälkeen. Kati ei osannut ajatellakaan, raskauden jälkeen iskisi masennus. Koko odotus oli iloista aikaa ja lapsi toivottu. Ensimmäiset viikot kotona sujuivat hyvin.

”Olin aika euforisissakin ajatuksissa raskausaikana”, Kati muistelee.

Koska Kati oli ennen raskautta kärsinyt masennuksesta, hän kävi synnytyssairaalan psykiatrisella poliklinikalla juttelemassa lääkärin kanssa ennen synnytystä. Seuraava tapaaminen sovittiin synnytyksen jälkeiselle ajalle.

”Siinä kävi vähän ikävästi sillä lailla, että psykiatrinen hoitaja oli sitä mieltä, että pitää valita joko lääkkeet tai imetys. Olo oli melko hyvä, niin päätin, että lääkkeitä en halua. Äitinä halusin imettää, kyllä mä pärjään”, Kati kertoo.

Kaikki alkoi univaikeuksista

Toimittaja Mira Heinonen jutteli Kati Reijosen (vas.) kanssa Lapsimessuilla keväällä 2015. Kuva: Petra Lehto

Kati pärjäsikin hetken. Mutta sitten alkoivat univaikeudet. Vauva alkoi nukkua hyvin omassa huoneessaan, mutta Kati ei itse saanutkaan nukuttua. Vauva nukkui, äiti valvoi. Kati ajatteli, että äidin pitäisi olla iloinen ja pirteä aamuisin, mutta sellainen olo hänellä ei ollut. Siitä alkoi ahdistuskierre. Kati kertoo pelänneensä, miten saisi päivän vauvan kanssa sujumaan, vaikka vauvan kanssa ei muita ongelmia ollutkaan.

”Sen mä muistan, että lapsen itku oli tosi hirveää. Mun oli tosi vaikea kestää sitä. En tiennyt miten vastaisin siihen ja mikä sillä on”, hän kertoo.

Perhe oli muuttanut uudelle paikkakunnalle, eikä heillä ollut tukiverkostoa, mikä Katin mielestä olisi ollut kamalan tärkeä asia uudessa elämäntilanteessa. Onneksi hänellä oli hyvä suhde neuvolaan. Kati otti yhteyttä neuvolaan heti, kun huomasi, että uni ei enää meinannut tulla ja ahdistus oli rankkaa. Neuvolasta varattiin heti aika psykiatriselle hoitajalle. Poika oli tuolloin noin 4 kk.

Paraneminen vaati aikaa

Kati huomasi käänteen parempaan, kun poika oli 8 kk. Toinen muutto paikkakunnan sisällä laukaisi kuitenkin masennuksen uudelleen. Kati kertoo, että alkoi olla jo vaaraksi itselleen. Hän ajatteli, että jos kerran hän on epäonnistunut äitinä, ei häntä pitäisi olla ollenkaan. Katin mies reagoi tilanteeseen onneksi nopeasti ja vei hänet sairaalaan. Mies oli Katille kaiken aikaa hyvä tuki, ja miehen sisko auttoi lastenhoidossa sairaalajakson aikana.

Kati vietti kaikkiaan kuusi viikkoa sairaalassa, mikä oli uupuneelle äidille hyvä kokemus. Siellä lääkitykset saatiin kohdilleen ja paraneminen alkoi.

”Hoitaja sanoi, että vaikka tuntuu, että ei rakasta lasta, kyllä sinä rakastat. Kuiskaa joka ilta lapsen korvaan, että rakastat häntä”, Kati muistelee.

Sairaalajakson jälkeen hän aloitti kolmen vuoden intensiivisen psykoterapian. Kotiin palkattiin kotipalvelun työntekijä muutamaksi kuukaudeksi, kun mies oli matkatöissä. Noin puolen vuoden kuluttua psykoterapian alusta Kati oli taas työelämässä.

”Moni asia tuli siitä, että yritti liikaa. Mielikuvat oli yhdet, todellisuus toista. Mutta ei se lapsi muista, oliko ekana jouluna punaiset verhot ikkunassa”, Kati pohtii.

Yksinäisyys oli myös Katin mielestä iso syy siihen, miksi masennus iski niin rajusti. Yksinäisyys, turvaverkoston puuttuminen, taustalla olleet mielenterveyden häiriöt sekä miehen matkatyö vaikuttivat kaikki masennuksen laukeamiseen.

”Se, että joku jää yksin, se on musta tosi karmaisevaa. Se voi päättyä traagiseen tilanteeseen”, Kati toteaa.

Kati koki myös valoisan vauva-arjen

Perheeseen syntyi toinen lapsi esikoisen ollessa viisivuotias. Ennen raskautta mies pelkäsi, että synnytyksen jälkeinen masennus uusiutuu. Kati epäilee, että vasta silloin mieskin alkoi purkaa omia tuntemuksiaan. Hän huomauttaa, että masennus vaikuttaa koko perheeseen, ja kaikki sen jäsenet tulisi ottaa huomioon.

Toisen raskauden jälkeen masennusta ei kuitenkaan tullut. Kati piti huolen omasta jaksamisestaan ja siitä, että turvaverkko toimii. Perhe sai kokea myös valoisan vauva-arjen. Kati puhuu synnytyksen jälkeisestä masennuksesta avoimesti ja peräänkuuluttaa armollisuutta.

”Masennuksesta koituva syyllisyydentunne on iso taakka ja äidillä on monesti ajatus, että ’ei minusta ollutkaan äidiksi’. Ole armelias itseäsi kohtaan. Löydä rakkauden tunteita vauvaa kohtaan, ja ennen kaikkea myös itseäsi kohtaan”, Kati kehottaa.

”Äidit toivovat, että ei tulisi sitä häpeän tunnetta, ajatusta että on huono äiti. Mutta ei meistä kukaan sitä tarkoituksella ole itselleen hankkinut. Itselle täyty antaa lupa tuntea kaikkia tunteita, vihaa ja rakkautta”, hän muistuttaa.

Kati kannustaa puhumaan avoimesti ja tuomaan esille tuntemuksia neuvolassa, ystävälle, äidille, naapurille, puolisolle. Tärkein sanoma on: puhu!

”Ilo kertaantuu, suru puolittuu. Tietoisuuskin kasvaa sen myötä.”

Lähteet:

Terveyskirjasto.fi 
Duodecimlehti.fi 
Äidit irti masennuksesta ÄIMÄ Ry 

Mitä mieltä olet artikkelista?