Kati, 35, koki kohtukuoleman: ”Lapsen sydänääniä ei enää löytynyt”

Lääkäri totesi sanat, jotka muistan aina: ”Valitettavasti hän on menehtynyt.”

Lääkäri totesi sanat, jotka muistan aina: ”Valitettavasti hän on menehtynyt.” 

Lapsen kuoleminen kohtuun on maailman pysäyttävä tapahtuma. Kati kertoo oman tarinansa.

Tulostettava versio

”Olin raskausviikolla 36+3. Oli maanantai aamu. Yhtäkkiä minusta tuntui siltä, kun lapsivesi olisi tullut”, Kati kertoo.

Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen

Hälytyskellot alkoivat heti soida, kun kohdusta valui veden sijaan verta.

”Kiisin nopeasti sairaalaan, mutta lapsen sydänääniä ei enää löytynyt. Lääkäri totesi sanat, jotka muistan aina: valitettavasti hän on menehtynyt”, Kati kertoo.

Istukka oli irronnut.

”En voinut käsittää, miten se oli mahdollista. Sillä hetkellä tuntui, kuin olisin menettänyt kaiken: koko elämäni”, Kati kertoo.

Lue myös: Toistuvat keskenmenot

Synnytys

Kuollut lapsi oli vielä synnytettävä. Synnytys, odotettu iloinen tapahtuma oli yhdessä hetkessä muuttunut pelottavaksi ja epämiellyttäväksi tehtäväksi.

”Itkin kohtaloamme moneen kertaan synnytyksen aikana. Perusilmapiiri oli silti rauhallinen. Kun ponnistaminen alkoi, pieni paniikki kävi mielessä: kohta näkisin kuolleen lapseni”, Kati muistelee.

Jälkeenpäin Kati on ollut tyytyväinen siihen, että sai synnyttää lapsensa. Surutyön kannalta on parempi, ettei lapsi vain katoa perheen elämästä.

”Saimme viettää lapsen kanssa pitkän aikaa synnytyssalissa. Suukottelin ja halailin vielä lämmintä lasta, niin kuin äiti joka suukottaa lastaan ainoan ja viimeisen kerran. Seuraavana päivänä kävimme vielä kappelilla katsomassa poikaa”, Kati kertoo.

Lue myös: Ennenaikainen synnytys

Selviytyminen

Jälkeenpäin tunteet myllersivät Katin päässä. Mielialat sahasivat siedettävästä epätoivoon ja takaisin.

”Tunsin kateutta niitä kohtaan, jotka olivat onnellisesti raskaana ja saivat elävän lapsen. Vihasin koko elämää. Se oli ollut meille epäreilu”, Kati sanoo.

Onneksi apu ei ollut kaukana. Katin mies, ystävät ja perhe tukivat häntä. Myös viralliset tahot tarjosivat apua.

”Sain sairaalasta jo seuraavana päivänä lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Kävin siellä säännöllisesti kolme kuukautta. Surutyössä on auttanut myös vertaistuki, jota olen saanut Tuntematon enkeli -postituslistalta”, Kati kertoo.

Ammattiauttajat eivät kuitenkaan pystyneet samaan kuin esikoinen.

”Poikani oli tapahtuman aikaan neljävuotias. Hänen takia en voinut jäädä sängynpohjalle märehtimään kohtaloani. Piti laittaa ruokaa ja ulkoilla. Hänen jutuilleen myös ensimmäistä kertaa huomasin nauravani”, Kati kertoo.

Lue myös: Ella, pikku taistelijani

Uusi raskaus

Kati halusi ehdottomasti kohtukuoleman jälkeen uudelleen raskaaksi.

”Minusta tuntui, että oli pakko tulla raskaaksi, jotta elämä voisi jotenkin jatkua”, Kati kertoo.

Ensimmäinen raskaus meni välittömästi kesken. Toinen alkoi heti keskenmenon jälkeen ja on kestänyt jo viikolle 34+5 asti.

”Raskaus meni puoleen väliin asti oikein hyvin, mutta sitten alkoi pelot uudesta kohtukuolemasta”, Kati kertoo.

Istukan irtoamisen jälkeen kohtukuoleman riski on noin viisi prosenttia.

”Sain uuden lähetteen psykiatriselle poliklinikalle, jossa olen käynyt loppuraskauden ajan. Käynnit ovat auttaneet laittamaan omat ajatukset mittasuhteisiin”, Kati kertoo.

Pelko on olemassa, mutta se ei estä Katia elämästä.

”Olen pystynyt hieman valmistautumaan vauvan tuloon ja hankkimaan jotain pientä vauvaa varten”, Kati sanoo.

Katso myös: Kohtukuolemaa käsittelevät verkkosivut

Etusivulla nyt


Lähetä kommentti
 
merkkiä jäljellä
Kommentteja yhteensä: 26
Odotuksen nurjapuoli
Kirjoittaja Mia 14.03.2012
Löysin tämän tarinan koska itsekkin kuulun tähän ryhmään joka ei ollut kohtukuolemasta kuullut ennen kuin jouduin liittymään siihen ryhmään. Itse koen että asia on hyvä tuoda esille ei pelotellakseen odottavia äitejä vaan sillä faktalla että heissäkin on niitä jotka eivät ole asiasta kuullut ja sitten se iskee kuin metrin leka. Jos asiasta voisi yhteiskunnassa puhua avoimesti niin ihmiset osaisivat käsitellä asiaa. Omalla kohdalla on liian myöhäistä hankkia tietoa koska olen tämän joutunut kokemaan. Tämä on synkkä ja kivinentie kulkea kaikkine ylä-ja alamäkineen, meillä ei ollut mitään näkyvää syytä vauvan menehtymiselle RV35 ja on vaikea käsitellä näitä tunteita välillä. Kuitenkin olen nyt Enkelipojan äiti enkä häpeä sitä nyt meidän täytyy vaan opetella elämään tämän tyhjyyden kanssa ja toivoa että meille joskus suodaan pikkuveli tai -sisko, tällähetkellä ikävä ja kaipaus täyttää meidän elämän. Kiitos Katille että kertoi tarinansa, näitä tarvitsee jotta jaksaa eteenpäin =)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Ei tartte lukea..
Kirjoittaja idaho 22.04.2011
Pakko kommentoida ekalle Mintulle (niinkuin monet muutkin): Etkö sitten tajunnut jo otsikosta, ettei tarina ole niin mukava?? Jos ei pysty käsittämään, että joskus raskaus ei mene niinkuin odottaa, niin ei sitten olisi tarvinnut tuota juttua avata.

Mielestäni on hyvä, että täällä kirjotetaan myös näistä huonoista kokemuksista. Moni saa vertaistukea myös tätä kautta..

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
:(
Kirjoittaja Toinen Minttu 22.04.2011
Kyllä aina saa kyyneleet virtaamaan toisten menetykset. Elämä on niin epäreilu välillä!
Pitää näistä surullisistakin aiheista pitää voida puhua, olisi väärin jos puhuttaisiin vain muiden onnesta!
Ymmärän toki tämän toisen Mintunkin mielipidettä. Itsekin pelkäsin raskausaikana, että menettäisin lapsen (kun avopuolisonikin menetin hänen sairaudelleen, kun olin kolmannella kuulla raskaana, niin ajattelin, että varmasti minulta vietäisiin tämäkin onni), mutten silti kieltäisi aiheesta puhumaan..
En voi edes kuvitella täysin, miltä teiltä lapsen menettäneistä tuntuu.. Paljon kaikille voimia, olette vahvoja ihmisiä <3
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Täällä
Kirjoittaja Pilvi 14.08.2010
lähes identtinen tarina.... pieni poikamme, kolmas ja hartaasti odotettu lapsemme, syntyi viikoilla 33+3 kuolleena istukan irtoamisen takia. Luulin myös että lapsivedet olisivat menneet mutta se olikin verta...
Sairaalassa saivat ehkä pienen pätkän vauvan sydänkäyrää mutta vähän myöhemmin lääkäri ultratessa sanoi ettei sydän enää toiminut. Synnytyksessä istukka syntyi lähes välittömästi vauvan jälkeen ja lisäksi tuli puolen kilon hyytymä ja pienempiäkin, eli suurimmalla todennäköisyydellä istukka oli irti kokonaan.
Meinasin itsekin kuolla, menetin verta enemmän kuin pari litraa ja hb oli 58. Synnytyksen jälkeen raskausmyrkytys iski päälle...
Nyt olen kotiutunut, mutta kolmasosa sydämestäni jäi pienen poikamme luo. Onneksi kaksi elävää ja aktiivista tyttöä tarvitsee minua, muute olisi vaikeaa löytää syitä elää.
Voimia kaikille saman kokeneille, en tiedä miten tästä selviää vai selviääkö.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Onnea!!
Kirjoittaja Minna 04.05.2010
Onneksi olkoon Katille terveen pojan syntymän johdosta. Se että asiasta ilmoitit täällä tuo myös varmasti toivoa muille enkeliäideille. Hyvää jatkoa ja onnellista kesää kaikkien ristiriitaisten tunteiden keskelle ja paljon vielä positiivisia voimia toivotan teidän perheellenne :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
fiksua tai ei
Kirjoittaja hanna 03.05.2010
Itse rv 38 ja ruvennut kovin miettimään näitä asioita. Kukaan ei pakota näitä asioita lukemaan netistä, tosin itse olen huomannut sellaisen ilmiön lähipiiristä / ystäväpiiristä mitä lähemmäksi synnytystä etenen, sitä enemmän ihmiset kertovat kuoleena syntyneistä lapsista jne. Alkuraskauden aikana hyssyteltiin ja tsempattii ja loppuraskaudella herätellään pelkoja, ei kiva. Ennemmin alkuraskauden aikana realiteetit esille, ei näin lopussa. Kenenkään ei ole kuitenkaan pakko lukea ikäviä asioita netistä, vaikka tietyt asiat on hyvä tiedostaa ja ymmärtää.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
kuolema kuuluu elämään
Kirjoittaja Laura 02.05.2010
Minusta tämä tarina kuuluu juuri tänne ja ihmettelen suuresti sitä miksi ei. Kuolema on yhtä suuri osa elämää kuin syntymä. Kuollut lapsi on perheelle yhtä tärkeä kuin elävänä syntynyt. Minusta asia pitää tuoda julki. Yhä edelleen on hyvin tavallista nyky äitien keskuudessa ajatella että raskaus on hyvillä viikoilla rv 12 jälkeen, näin ei ikävä kyllä kuitenkaan ole :( Jossain kommentissa mainittiin asian suremista ja käsittelyä vasta sitten kuin se on edessä. Näin minä ajattelin ja tiirailin tilastoja jolla uskottelin että kohtukuolema ei voi käydä kohdalle. Niin sammui meidän pienen liekki rv 41 kohtuuni. Tämä on osa raskautta ja elämää. Minusta jokainen voi jättää lukematta asioita, mutta faktat pitää olla jossain luettavissa. Neuvolassa meitä ohjattiin miettimään ja suunnittelemaan synnytystä. Kukaan ei missään vaiheessa maininnut että lapsi voisi olla tuolloin kuollut. Jaksamista jokaiselle raskauden loppumetreille, lisäksi voimia kaikille lapsensa menettäneille.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
kone temppuilee
Kirjoittaja mira 30.04.2010
tuota ei pitänyt lisätä,sekos jotenkin...lyhyestä virsi toistossa siis kaunis;ei minttu..emme ole sotajalla odottavia äitejä pelotellaksemme.jokainen enkelin äiti joka kertoo tarinansa,kertoo sen myös siksi että pumpuliin tuuduttautuneet äidit(niinkuin minä ennenkuin poikani nukahti oireetta kohtuun rv 36+ ilman oireita,3.raskaus,kyllähän silloin tietää jos joku hätänä,eikö?) osaisivat lukea raskautta hakea ajoissa,mikä silti valitettavasti yleensä liian myöhään apua,jos jotain oireita on tai myöhemmin hakea tukea esim.tuntemattomasta enkelistä...tai että ihmiset tietäisivät että näin voi käydä,ei tarvitsisi puolustella olemassaoloaan kun ihmiset luulevat meidän saaneen vain keskenmenon tai olleen vähintään narkkareita.voimia sinulle ja muille pelokkaille raskauteenne,toivottavasti edes ne päättyvät hyvin..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
lisään vielä
Kirjoittaja mira 30.04.2010
kohtukuoleman kokeneen äidin ei ole helppoa tulla esiin nyky-yhteiskunnassamme,missä lapsen kuolema on tabu..asiasta vaietaan,siitä ei saa puhua.on ihmisiä,jotka eivät ymmärrä lapsen kuolemaa kohtuun,on ihmisiä,jotka tuomitsevat asiasta puhumisen,jopa neuvoloiden tasoilta.
minä olen enkelin äiti myös.minun poikani,3.lapseni kuoli kohtuun heinäkuussa-09 rv 36.
kesti minulta pari päivää tajuta,että niin on,minä en tiennyt että niin voi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain että sen menetyksen tuoman järkytyksen myötä ei olisi tarvinnut selvittää,mitä kohtukuolema on.tiesin istukan irtoamiset ja napanuorakomplikaatiot,mutten tiennyt kohdunsisäisestä kätkytkuolemasta(syytä ei tulla meille ikinä kertomaan),joka vei poikani täysin oireettomasti.enkeliäidin tarinoita luen itse lohtua hakien,mutta minä ja moni muu emme ole tienneet ko.asiasta ja kyllä siitä puhua,koska muutenkin raskas enkeliäidin taakka on vielä raskaampaa silloin kun asiaa ymmärtämätön yhteiskunta kääntää meille selkänsä..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
katille iso taputus rohkeudesta
Kirjoittaja mira 30.04.2010
kohtukuoleman kokeneen äidin ei ole helppoa tulla esiin nyky-yhteiskunnassamme,missä lapsen kuolema on tabu..asiasta vaietaan,siitä ei saa puhua.on ihmisiä,jotka eivät ymmärrä lapsen kuolemaa kohtuun,on ihmisiä,jotka tuomitsevat asiasta puhumisen,jopa neuvoloiden tasoilta.
minä olen enkelin äiti myös.minun poikani,3.lapseni kuoli kohtuun heinäkuussa-09 rv 36.
kesti minulta pari päivää tajuta,että niin on,minä en tiennyt että niin voi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain että sen menetyksen tuoman järkytyksen myötä ei olisi tarvinnut selvittää,mitä kohtukuolema on.tiesin istukan irtoamiset ja napanuorakomplikaatiot,mutten tiennyt kohdunsisäisestä kätkytkuolemasta(syytä ei tulla meille ikinä kertomaan),joka vei poikani täysin oireettomasti.enkeliäidin tarinoita luen itse lohtua hakien,mutta minä ja moni muu emme ole tienneet ko.asiasta ja kyllä siitä puhua,koska muutenkin raskas enkeliäidin taakka on vielä raskaampaa silloin kun asiaa ymmärtämätön yhteiskunta kääntää meille selkänsä..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
katille iso taputus rohkeudesta
Kirjoittaja mira 30.04.2010
kohtukuoleman kokeneen äidin ei ole helppoa tulla esiin nyky-yhteiskunnassamme,missä lapsen kuolema on tabu..asiasta vaietaan,siitä ei saa puhua.on ihmisiä,jotka eivät ymmärrä lapsen kuolemaa kohtuun,on ihmisiä,jotka tuomitsevat asiasta puhumisen,jopa neuvoloiden tasoilta.
minä olen enkelin äiti myös.minun poikani,3.lapseni kuoli kohtuun heinäkuussa-09 rv 36.
kesti minulta pari päivää tajuta,että niin on,minä en tiennyt että niin voi käydä ja antaisin vieläkin mitä vain että sen menetyksen tuoman järkytyksen myötä ei olisi tarvinnut selvittää,mitä kohtukuolema on.tiesin istukan irtoamiset ja napanuorakomplikaatiot,mutten tiennyt kohdunsisäisestä kätkytkuolemasta(syytä ei tulla meille ikinä kertomaan),joka vei poikani täysin oireettomasti.enkeliäidin tarinoita luen itse lohtua hakien,mutta minä ja moni muu emme ole tienneet ko.asiasta ja kyllä siitä puhua,koska muutenkin raskas enkeliäidin taakka on vielä raskaampaa silloin kun asiaa ymmärtämätön yhteiskunta kääntää meille selkänsä..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Aika monen äidin arkea, valitettavasti.
Kirjoittaja Tanja 30.04.2010
Hieman naurattaa kommentti, että kaikilla on tiedossa, että vauva voi kuolla kohtuun.. Eipä ollut minulla tiedossa, kun esikoistani odotin ja vauva kuoli rv 40+0 täydellisesti edenneen raskauden päätteeksi. Tiedostin, että synnytyksessä voi jotain mennä vikaan, mutta, että täydellinen poika nukkuu ikiuneen laskettunapäivänä. Joten minä kuuluin ryhmään, joka ei asiasta tiennyt.

Artikkelia ei ole pakko lukea, jos se lisää pelkoa. Otsikko jo kertoo, mitä tuleman pitää. Mutta eikö silloin joudu sulkemaan korvansa ja silmänsä usealta eri asialta raskausaikana. Jo alkuraskauden keskenmenoja tapahtuu paljon ja näistä kuitenkin keskustellaan edes jonkin verran.

Kaikille enkeleiden äideille kovasti jaksamista arkeen ja valoa tulevaisuuteen. Ja jokaiselle ihanalle pallomasulle kaikkea hyvää odotukseen!!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Kati!
Kirjoittaja Susanna 30.04.2010
Kiitos Sinulle Kati, että oman tarinasi olet tuonut muiden luettavaksi. Minusta on ainakin hienoa, että tuodaan julki asia, ettei se vauvan saaminen ole aina niin perusvarmaa kun on ylitetty rv12. Kyllä minäkin tiesin, että vauvat voi kuolla kohtuun, mutta se, että se osuikin sitten omalle kohdalle rv27+4 oli järkytys tajuta. Meillä on pian kulunut 2 vuotta poikamme pois menosta, syynä B-streptokokki.
Ja niinkin voi käydä, ettei syytä aina löydy.
Minttu vois vähän miettiä mitä suustaan päästelee, ennen kun kirjoittaa, kukaan ei varmastikkaan käskenyt sinun lukea?

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vaikeistakin asioista pitää puhua
Kirjoittaja Heidi 30.04.2010
Eivät pahat asiat sillä katoa, ettei niistä puhuta. Ei kaikelta pahalta voi ummistaa silmiään. Sillä ettei osata kohdata kuolemaa ja läheisensä menettäneitä ihmisiä vain lisätään heidän taakkaansa, joka on jo valmiiksi valtava.

On uskomatonta, että joku voi valittaa siitä, että artikkeli herättää pelkoja siitä, että noin voi tapahtua myös itselle. Kummallakohan on ollut suurempi tuska, Katilla vai Mintulla?

Itse ainakin myös lapseni menettäneenä koen, että asiasta pitää puhua! Vielä kohtaa kätilöidenkiin parissa vaivautuneisuutta kun asia tulee ilmi. Puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka kääntävät katseensa pois. Ehkä pelkäävät kuoleman tarttuvan? Vain avoimuus voi muuttaa näitä asenteita, eikä tämä nykyinen sukupolvi enää halua vaieta ja unohtaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vaikeistakin asioista pitää puhua
Kirjoittaja Heidi 30.04.2010
Eivät pahat asiat sillä katoa, ettei niistä puhuta. Ei kaikelta pahalta voi ummistaa silmiään. Sillä ettei osata kohdata kuolemaa ja läheisensä menettäneitä ihmisiä vain lisätään heidän taakkaansa, joka on jo valmiiksi valtava.

On uskomatonta, että joku voi valittaa siitä, että artikkeli herättää pelkoja siitä, että noin voi tapahtua myös itselle. Kummallakohan on ollut suurempi tuska, Katilla vai Mintulla?

Itse ainakin myös lapseni menettäneenä koen, että asiasta pitää puhua! Vielä kohtaa kätilöidenkiin parissa vaivautuneisuutta kun asia tulee ilmi. Puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka kääntävät katseensa pois. Ehkä pelkäävät kuoleman tarttuvan? Vain avoimuus voi muuttaa näitä asenteita, eikä tämä nykyinen sukupolvi enää halua vaieta ja unohtaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vauva syntyi
Kirjoittaja Kati 27.04.2010
Olen tähän artikkeliin haastateltu Kati ja halusin tulla vielä kertomaan, että saimme terveen ja elävän poikavauvan 21.4. rv 37+0. Tänään elämme ristiriitaista päivää, koska artikkelin tapahtumasta on kulunut tasan vuosi. Suremme ja toisaalta iloitsemme suuresti uudesta elämästä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Artikkelista
Kirjoittaja Zaida 20.04.2010
Mielestäni erittäin tärkeä artikkeli. Tokkopa kukaan meistä on otsikon nähdessään ajatellut, että nyt saa lukea jotain kivaa ja ihanaa... Eli vastuu lukijallakin siitä, miten rankkoja juttuja täällä availee. Ja voin kuvitella, miltä tuntuu lapsensa menettäneistä lukea kommentteja, että juttua ei olisi saanut julkaista. "Ole sinä hiljaa, kun me iloitaan." Tabuhan tämä yhä tuntuu olevan. En ole itse vastaavaa kokenut, mutta lähiomaisen menettäneenä voin sanoa, että usein kipeintä tekee juuri se, että muut haluavat kieltää surun ilmaisun siksi, ettei heidän oma hyvä mielensä mene pilalle (en tarkoita surussa vellomista vaan ihan sen olemassaolon oikeuttamista). Tämän kokemuksen takia ehkä ilmaisen tässä kohtaa mielipiteni jyrkästi, en kuitenkaan halua ketään loukata.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksesta
Kirjoittaja Kolmen lapsen äiti 20.04.2010
Sitä ei tule ajateltua, että jokainen raskaus on täynnä vaaroja, alusta loppuun asti. Mutta minunkin mielestä ei pidä keskittyä liikaa niihin vaaroihin. Raskausajan tulisi olla odottajalle sekä vauvalle mahdollisimman stressitöntä aikaa. Toki on hyvä olla tiedossa mitä voi tapahtua niinkuin melkein kaikilla onkin. Mutta kohdata suru ja muu sitten jos siihen on tarvista. Eikö maailmassa ole jo muutenkin tarpeeksi huolia ja murheita. Positiivisuus kunniaan. Kirjoitus oli koskettava ja tarpeellinen minun mielestä, mutta pahan mielen sain myös minä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Hyvä lukea..
Kirjoittaja Riida 20.04.2010
Mielestäni ainakin tämä kirjoitus oli mielenkiintoinen vaikkakin oli todella surullinen tarina. Mielestäni tämä myös sopii hyvin vau.fi -sivuille, koska miksi pitäisi aina vain kirjoittaa niitä positiivisia juttuja, kun elämässä voi tapahtua kaikenlaista. Minusta oli hyvä, että oli tuotu tällainenkin tarina esille. Kiitokset vain Katille, että jakoi tämän tarinan kanssamme. Osanottoni!

Huoli toki kasvaa, mutta mielestäni se on vain tervettä. Itsellä synnytys myös lähellä, ja muutenkin päivittäin melkein tulee mietittyä, että entä jos kaikki ei menekään hyvin, entä jos en saakaan vauvaa syliini ja perheeseemme, entä jos tapahtuukin jotain kauheaa.. Kaipa sitä pitää vaan koittaa toivoa parasta koko ajan ja elää päivä kerrallaan eteenpäin!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Mintulle
Kirjoittaja usva 20.04.2010
Toisaalta ne äidit, jotka ovat sitten lapsensa menettäneet, ovat arvostelleet sitä, että kaikkialla on lähes hehkuttaen korostettu sitä, kuinka raskaus ja synnytys rankkudestaan huolimatta päättyvät onnellisesti eikä edes realistiseen sävyyn tuotu esille sitä, että toisenlaisiakin tarinoita on.

Nämä tarinat ovat elämää siinä missä iloisemmatkin tarinat. Ei niistä tarvitse vaieta. Lisäksi jutun otsikkokin viitannee siihen, että artikkelissa käsitellään rankkaa aihetta. Herkkähermoisimmat voivat jättää klikkaamatta loppuosaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vastaan.
Kirjoittaja Minttu Maarit 20.04.2010
Saa ja pitääkin suruaan jakaa ja hyvä, että kerrotaan kokemuksista. En pysty edes kuvittelemaan mikä tuska on menettää odotettu vauva. On sitten toinen juttu, että MISSÄ siitä asiasta puhutaan ja kirjoitetaan. Tämä sivusto ei ehkä siihen sopiva, mutta tämähän vain minun mielipide. Tähänhän sai kommentoida mitä tunteita kirjoitus herätti ja minussa ei herättänyt mitään mukavia tunteita. Huoli vain kasvaa entisestään kun lapsen synnytys lähellä. Niin ja tiedän, että vauvoja syntyy kuolleena 200 joka vuosi, siitä ei tarvitse muistuttaa ainakaan minua. :(
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Enkelitytön äiti
Kirjoittaja Hilla 20.04.2010
Kiitos Kati tarinastasi! Olen itsekin enkelin äiti. Esikoiseni syntyi kuolleena rv 30 noin vuosi sitten. Napanuorakomblikaatio aiheutti terveen tytön kuoleman. On hienoa, että kohtukuolemasta uskalletaan vihdoin puhua. Olisin itsekin kaivannut tällaista tietoa vuosi sitten.

Mintulle! Noin 200 vauvaa syntyy kuolleena joka vuosi. Vauvan kuolema koskettaa, kyllä vauvansa menettäneellä äidillä on yhtä suuri oikeus kertoa surustaan, kun elävän vauvan synnyttäneellä äidillä hehkuttaa vauvaonnea. Varsinkin kun oma vauva on kuollut, on hyvä kuulla, miten muut ovat selvinneet menetyksestä. Vertaistukea tarvitaan!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä,mutta vaikea aihe
Kirjoittaja Marika82 19.04.2010
Hienoa Kati, että pystyt tarinasi jakamaan! Itse sain vauvani tasan samoilla viikoilla kuin sinä, tosin elävänä. Itsellä ei ole kokemusta asiasta, mutta anoppini on aikanaan joutunut synnyttämään kuolleen tytön. Siihen aikaan (80- luvulla) ei varmaan ollut niin hyvää "jälkihoitoa" kuin tänään, mutta hyvin anoppi on asian käsitellyt ja on sujut asian kanssa. Hän myös sai vielä lapsen tämän menetyksen jälkeen ja uskon, että Kati saat myös vielä terveen vauvan syliisi :) Voimia loppuraskauteen ja synnytykseen!!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Osanotto
Kirjoittaja Noopi 19.04.2010
Olen eri mieltä, kuin Minttu. Miksi pitäisi vaieta muiden menetyksestä ja tuskasta. Syntymä ja kuolema ovat luonnollinen osa elämää. Oli todella surullinen tapaus ja otan myös osaa. Toivottavasti tämä raskaus menee hyvin loppuun asti. Elämässä kaikki ei mene niin kuin itse on suunnitellut, mutta hyvä että on tukea saatavana. Voimia!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Olipa tyhmä laittaa!!!
Kirjoittaja Minttu Maarit 19.04.2010
Olipa sitten järkevää laittaa näille sivuille tämmöinen juttu. :( Itse olen menossa raskaudessa samoilla viikoilla ja ei yhtään helpota lukea moista kertomusta. Kyllähän kaikilla on tiedossa, että vauva voi kuolla kohtuun, synnytyksessä tai istukka irrota ym. Ja pelko kenellä enemmän ja vähemmän siivittää raskautta. Julkaiskaa positiivisia kirjoituksia täällä. Kyllä nuo surulliset tapaukset on jo kaikilla tiedossa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
"Lapseni syntyi kuolleena"
Kirjoittaja anskis 19.04.2010
Hyvin surullinen tarina, itkua vääntelin kuin luin. Tuollaselle asialle ei pahemmin omaa kommenttia voi kirjottaa. Sen verran surullinen asia josta otan todella paljon osaa ja toivon että kenenkään ei tarvitsis kokea sellasta.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti



Päätoimittaja: Petra Lehto
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Tiina Pokkinen
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.