Jo lapsen saaminen on suuri mullistus, mutta mullistukset eivät lopu siihen. Paljon muuttuu myös lapsen kasvaessa! Tässä muutamia seikkoja.

Viimeksi päivitetty 28.9.2015

1. Ymmärrät, mitä on rakastaa jotakuta ehdoitta


 


Kyllä, monille lapsen saaminen on rakkautta ensi silmäyksellä, mutta rakkaus lasta kohtaan jatkaa vain kasvamistaan. Toisinaan sydän tuntuu pakahtuvan ylpeydestä ja rakkaudesta – tunne, jota moni ei välttämättä ennen osannut kuvitellakaan. Kuinka ylpeä voikaan olla, kun käy keskustelun pienen ihmisen kanssa ja kuulee hänen käyttävän sanaa, jota ei tiennyt hänen osaavankaan! Ja kuinka häntä rakastaakaan siitäkin huolimatta, että hän makaa pitkin pituuttaan supermarketin lattialla itkupotkuraivareissaan eikä suostu rauhoittumaan. Kun äidinvaisto ja isänvaisto iskee päälle, voi hämmästyttää itsensäkin – uskomatonta, että minusta löytyy sellaista voimaa!

2. Sinusta tulee vähemmän itsekäs

Mitä emme tekisikään lastemme puolesta? Lapsen tarpeet menevät omiemme edelle – yleensä ilman, että uhraamme edes ajatusta asialle. Kohtuus toki kaikessa.

3. Pelkäät vähemmän (ja enemmän joissakin asioissa)

Vanhemmat eivät pelkää mitään. Tai niin lapset luulevat – ainakin hetken. Totuus on, että olet luultavasti paljon vähemmän huolestunut asioista, jotka sinua ennen huolettivat. Et esimerkiksi pelkää enää niinkään ötököitä tai pimeyttä, vaan ennemmin naapuruston liikennettä, epäilyttäviä setiä ja portaikkoja, joilta lapsi saattaa tipahtaa.

4. Ällöttävistä asioista tulee tavallisia (ainakin oman lapsen kohdalla)

Räkää, verta, kuolaa, kakkaa, oksennusta…? Jep, kuulostaa edelleen ällöttävältä, mutta kun nämä tulevat ulos omasta jälkikasvusta, kuulostaa lista vähemmän brutaalilta. Et juuri yökkäile pestessäsi pienokaisesi takaraivoon asti noussutta niskakakkaa, tai kun siivoat taaperon oksennuksen peitossa olevan sängyn keskellä yötä. Onneksi – tai vanhemmuus olisi huomattavan paljon raskaampaa…

5. Unohdat mitä yksityisyys oli (tai ainakin yksityisyyden rajat venyvät ja paukkuvat)

Mennä vessaan yksin? Sulkea ovi suihkuun mennessä? Vain me kaksi sängyssä? Miksi nämä tuntuivat ennen niin tärkeiltä asioilta? On tietenkin edelleen ihanaa saada vähän rauhaa ja omaa aikaa, mutta enää ei ahdista niin paljoa, jos joku näkee sinut pissalla. Itse asiassa, olet luultavasti melko ilahtunut, jos lapsi suostuu katselemaan kirjaa jalkojesi juuressa, kun asioit vessassa. Ainakin, jos vaihtoehtona on, että hän istuu sylissäsi toimituksen ajan.

6. Pärjäät hyvin hämmästyttävän vähäisellä unenmäärällä

Jotkut lapset nukkuvat läpi yön lähes alusta asti, toiset taas vasta useamman vuoden kuluttua. Ja sitten on aamu- ja iltaihmisiä. Monella vanhemmalla illat saattavat venyä, mutta lapsi onkin erityisen aamuvirkku. Tulos? Viisi tuntia unta. Ja yllättävää kyllä, pystyt silti tekemään päivän työt! Muutaman vuoden kuluttua saatat huomata, että sinusta on itsestäsikin tullut enemmän tai vähemmän aamuvirkku, ja heräät aikaisin lasta varten!

7. Muistat uskomattoman hyvin (väärät asiat)

Mitkä ovat My Little Pony -hahmojen nimet? Pikkukakkosen postiosoite? Postimies Paten alkutunnari? Todellakin, tunnet ne paremmin kuin omat taskusi. Niinkin hyvin, että kun laulelet suihkussa tai automatkalla, muistat joka ikisen sanan Muumien alkulaulusta… Mutta mihin laitoitkaan avaimet ja lompakon?

8. Saat supervoimia (hiljaisuuden ja näkymättömyyden)

Vain vanhemmat pystyvät hiippailemaan yhtä hiljaa lapsen viereltä ja ulos makuuhuoneesta – onnistuen jopa välttämään lattialla levällään oleviin leluihin kompastumisen pimeässä. Vanhemmat onnistuvat myös ihailtavan hyvin syömään herkkuja lapsilta salaa – paljastumatta.

9. Suhtaudut rennommin omaan ulkonäköön

Onneksi vanhemmat eivät sentään täysin unohda pitää hygieniastaan ja pukeutumisestaan huolta. Moni vanhempi suhtautuu itseensä kuitenkin rennommin lapsen saamisen jälkeen. Ehkä heistä tulee mukavuudenhaluisempia? Yksi vaikuttava asia on aika – tai lähinnä sen puute. Heillä ei yksinkertaisesti ole yhtä paljon aikaa laittautumiseen kuin ennen. Ja vanhemmat haluavat monesti päästä pukeutumisessa mahdollisimman helpolla. Toinen syy on, että monet kunnioittavat kehoaan nyt enemmän, kun ovat nähneet, mihin kaikkeen se todella pystyy.

10. Keskustelet siitä, mitä muut (mielellään lapset) tekevät vessassa

Monet ajattelevat, että he eivät koskaan tule siihen pisteeseen, että he keskustelevat kakasta muiden kanssa. Sitten he saavat lapsen. Ja se alkaa aikaisin – kakkaako lapsi tarpeeksi usein, onko kakan rakenne normaali jne. Lopulta keskustelun aiheena on potalle opettelu ja päiväkodissa sattuneet vahingot. Olet huolissasi siitä, onko lapsellasi tarpeeksi säännöllisesti toimiva suolisto, ja onko uloste liian kovaa tai löysää.

11. Syöt terveellisemmin ja tasaisemmin väliajoin

Ateriat ovat yleensä tärkeämpiä, kun kokkaat koko perheelle. Monet ovat myös tietoisempia ruokavaliostaan. Et ole enää itsesi herra, vaan sinun täytyy myös pitää huolta, että lapsi saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit, proteiinit, hiilihydraatit ja muut tärkeät ravintoaineet. Kala-ateriat, orgaaninen ruoka, säännölliset ruoka-ajat, vaihtelu, terveellisyys… Kun lapsi syö terveellisesti, myös vanhempi syö terveellisesti. Kaikki voittavat!

Mitä mieltä olet artikkelista?