Olet täällä: Perhe > Parisuhde > Tähänkö se tyssäsi?

Seksi lapsiperheessä

Tähänkö se tyssäsi?

Tuleva isä saattaa kuulla kauhukertomuksia jo lapsen saaneilta kavereiltaan: Seksihanat vääntyvät kiinni, kun lapsi tulee taloon. Kaikki energia menee lastenhoitoon, eikä lemmentyölle jää sijaa.

Tulostettava versio

Jos yllä mainitut jutut hirvittävät, viskaa reilusti jäitä hattuun. Tilanne ei ole samanlainen kaikissa perheissä. Jokainen pariskunta kokee seksuaalisuuden synnytyksen jälkeen omalla tavallaan. Yksi asia on kuitenkin varma. Vauva tuo parisuhteeseen muutoksia ja tämä näkyy myös parin seksielämässä.

 

Yhdyntään maltilla


Synnytyksessä mukana olleet miehet tietävät, että synnytys tekee kipeää. Synnytyksestä toipuminen vie aikaa. Paraneminen on kiinni monista seikoista kuten lapsen koosta, naisen kudostyypistä ja itse synnytyksestä.

Noin kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen tehtävässä jälkitarkistuksessa lääkäri tekee naiselle gynekologisen tutkimuksen, jossa selvitetään esimerkiksi limakalvojen kunto, kudosten löystyminen sekä mahdollisen episiotomiahaavan paraneminen. 

Vaikka mitään lääketieteellistä estettä yhdynnän harjoittamiselle ei olisi, saattaa yhdyntä silti sattua naista. Esimerkiksi arpeutunut repeytymä voi olla pitkään kipeä.

Yhdyntään kannattaakin suhtautua maltilla. Suuseksi ja erogeenisten alueiden hieronta ovat parempia tapoja tutustua uuteen tilanteeseen. Yksittäistä kikkaa tärkeämpää on kuitenkin keskustella puolison kanssa. On tärkeää, että molemmat tietävät, mitä toinen odottaa ja haluaa.

 

Imetyshormonit saattavat vähentää
naisen halukkuutta


Vauva tarvitsee ruokaa äidin rinnoista. Tämä tosiasia saattaa muuttaa miehen suhtautumista  rintoihin. On mahdollista, että rinnoista tulee vauva-aluetta, eivätkä ne kuulu enää parin väliseen seksi-ilotteluun.

Imettäminen on äidin näkökulmasta jatkuvaa läheisyyttä. Toiset äidit kokevat tulevansa "läheisyyskyllästetyksi", eikä heitä kiinnosta enää ylimääräinen seksuaalinen läheisyys.

Imetyshormonit saattavat myös vaikuttaa naisen halukkuuteen. Prolaktiini-hormoni vähentää usein naisen seksihaluja. Prolaktiinin vaikutus on tuttua myös miehille, sillä miehen elimistö erittää hormonia orgasmin jälkeen. Prolaktiini on vastuussa siitä, ettei seksi maistu miehelle heti siemensyöksyn jälkeen. Naisen prolaktiinitaso on imettäessä niin korkea, että sama määrä estäisi miestä saamasta erektiota.

 

Seksihalut vähissä myös miehellä


Mies ei ole mikään kone, vaikka niin on toisinaan hauska ajatella. Ei ole sanottua, että mies jaksaa sängyssä samoilla kierroksilla kuin ennen lapsen syntymää. Vauvan kanssa valvotut yöt voivat viedä voimat. Illalla pariskunta saattaa haluta nukkua mieluummin kuin virittäytyä eroottiseen tunnelmaan.

Synnytyksen jälkeinen hormonitoiminta saattaa viedä äidin halukkuuden. Tutkimuksien mukaan myös miehen testosteronitaso laskee kolmanneksella ensimmäisen vauvavuoden ajaksi. Tyypillisesti miehen hormonitaso on palannut normaaliksi siihen mennessä, kun lapsi oppii kävelemään.

Joillekin miehille synnytyksen seuraaminen saattaa aiheuttaa seksuaalisen trauman. Jos veren näkeminen ahdistaa sinua, keskustele puolisosi kanssa, onko sinun järkevä olla synnytyssalissa synnytyksen hetkellä. Ei ole häpeäksi poistua salista, jos luontosi ei kestä nähdä verta ja kipua.

 

Tärkeä osa parisuhdetta


Seksin sivuuttaminen olankohautuksella on ongelmallista. Tyypillisesti miehet kokevat naisen halukkuuden merkkinä rakkaudesta miestä kohtaan. Naisen pitkään kestävä haluttomuus saattaa antaa miehelle hälyttävän merkin suhteen toimimattomuudesta.

Seksittömyys aiheuttaa helposti kierteen. Jos mies kokee tulleensa fyysisesti hylätyksi, on hyvin todennäköistä, että pariskunta erkanee toisistaan myös henkisesti.

Ennalta ehkäiseväksi lääkkeeksi sopii seksitön läheisyys ja toisen kuunteleminen. Miehen pitää ymmärtää, että synnytys ja raskaus ovat valtavia fyysisiä mullistuksia. Raskaus muuttaa naisen kuvaa omasta kehosta, mikä voi heijastua seksuaalisuuteen.

Ymmärrys on kuitenkin kaksisuuntainen tie. Parisuhteen kannalta on hyödyllistä, jos myös nainen pohtii miehen näkökulmaa seksuaalisuuteen. Kun molemmat kunnioittavat toistensa näkökulmia, ollaan turvallisilla vesillä siinäkin tilanteessa, kun seksielämä on hetken jäissä.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

Vinkkejä synnytyksen jälkeiseen seksielämään


* Lapsen saaminen muuttaa aina jollain tavalla parisuhdetta. Miettikää yhdessä, mitä teille on tapahtunut. Puhukaa seksistä!

* Nainen tarvitsee aikaa synnytyksestä toipumiseen. Yhdyntä ei ole paras tapa palata seksin iloihin. Kokeilkaa ja keskustelkaa, mikä saa teidät syttymään.

* Jos seksi ei kiinnosta, älkää unohtako läheisyyttä. Ilman läheisyyttä myös seksi etääntyy parin elämästä.

* Äitiys ja seksuaalisuus erotetaan kulttuurissamme toisistaan. Kulttuurin painolasti saattaa sotkea naisen suhdetta seksuaalisuuteen. Seksielämän piristysruiskeeksi saattaa riittää irtautuminen  arjesta. Älkää kutsuko toisianne ainoastaan isäksi ja äidiksi, vaan puhutelkaa toisianne etunimillä.

* Täysin seksitön suhde saattaa johtaa eroon. Jos ajaudutte umpisolmuun, ottakaa hyvissä ajoin yhteyttä seksuaaliterapeuttiin. Mikään tilanne ei ole täysin mahdoton!

 

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

 

Lähteet:

Väestöliitto: Isyyden kielletyt tunteet

Louann Brizendine: The Male Brain

 

Lue lisää seksistä raskausaikana:

Lue myös

Minkälainen synnytys olisi, jos kaikki menisi pahimman kautta? 

Lue lisää »

Vanhemmat puhuvat lapsistaan jatkuvasti. Joskus mölyt olisi kuitenkin syytä jättää mahaan. Tässä lista viidestä seikasta, joita lapsista ei pitäisi sanoa.

Lue lisää »

Lapsiperheissä sattuu ja tapahtuu. On toivottavaa, että vanhemmat osaavat odottaa sitä kaaosta, jonka lapsi tuo mukanaan.

Lue lisää »

Mistä tietää, milloin lapsi on valmis jäämään lastenvahdin hoiviin? Kuinka vanhempien tulisi toimia, jotta hoitoon jääminen olisi lapselle mahdollisimman stressitöntä? MLL:n asiantuntija vastaa.

Lue lisää »

Äitifraasit eli äitismit hiipivät puheeseen vaihvihkaa – eräänä päivänä huomaat hokevasi "Voi kuinka taitava olet!" ja ärähtäväsi "Siksi kun minä sanon niin!". Lue tyypillisimmät äitismit ja niiden tarkoitukset. 

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.