Lapsen ulkoilu yksinään ei välttämättä ole niinkään ikäkysymys kuin kehitys- ja ympäristön turvallisuuskysymys. On eri asia, jos kolmevuotias lapsi leikkii hetken yksin aidatulla kotipihalla kuin samanikäinen vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä sijaitsevalla kotipihalla. Osa pienistä koululaisista ei ole vielä valmiita leikkimään yksinään ulkona arkuutensa takia, kun taas osa sen ikäisistä viilettää jo kavereiden luona omatoimisesti.
Vanhempi on aina vastuussa lapsestaan
Lähtökohtana voidaan ajatella, että vanhempi on aina vastuussa lapsestaan, oli lapsi minkä ikäinen tai luonteinen tahansa. Vanhemman tulee arvioida, missä iässä juuri hänen lapsensa on valmis leikkimään yksin ulkona niin, että leikkitilanne on lapselle miellyttävä eikä siitä aiheudu riskitilanteita.
Vanhemman tulisi kuitenkin olla myös jatkuvasti tietoinen, mitä lapsi pihalla tekee ja missä kulkee, etenkin jos kyseessä on alle kouluikäinen lapsi. Vanhemmat eivät voi siirtää kasvatusvastuuta vanhemmille sisaruksille, vaikka heistä välillä on käytännön hyöty leikkikaverina tai nuorempien sisarusten viihdyttäjinä.
Lähiympäristössä liikkumista kannattaa opetella
Alle kouluikäinen tai pieni koululainen ei ole kypsä ottamaan vastuuta vielä itsestään, saati toisista lapsista. Kiltti ja tunnollinenkin lapsi, joka tavallisesti ei lähde omalta pihaltaan minnekään, voi lähteä seuraamaan vaikka suloista kissaa tai ohi juoksevaa koiraa pois pihamaaltaan. Omatoimisen ja reippaankin lapsen tulee voida luottaa siihen, ettei hänen tarvitse pärjätä liian yksin liian varhain.
Lapsen omatoiminen liikkuminen ja ulkoilujen harjoittelu on kuitenkin hyvää ennakointia esimerkiksi ennen kouluun lähtöä siinä tilanteessa, jos lapsi kulkee pienenä koululaisena yksin koulumatkansa. Tällöin lapsi ei ole niin harjaantumaton yksin liikkuessaan, kun on esimerkiksi harjoitellut kulkemaan yksin lähellä asuvan leikkitoverin kotiin ja takaisin. Koulutie ei tunnut silloin myöskään niin pelottavalta.
Lapsi oppii liikkumaan varmemmin ympäristössään, kun saa siihen mahdollisuuden. Tämäkin edellyttää yhteistä harjoittelua vanhempien kanssa sekä riittävän turvallista ympäristöä yksin liikkumiseen.
Kerrostaloympäristö tuo lisähaasteen verrattuna omakoti- tai rivitaloasumiseen siitä näkökulmasta, ettei vanhemmilla ole välttämättä näkö- ja kuuloyhteyttä lapsiin pihamaalla. Matka lapsen luokse jotakin sattuessa voi olla myös pitkä.
Vanhemmille vahtivuorot
Yksin ulkoilut yhteisellä pihamaalla ei voi tarkoittaa sitä, että luottaa toisten aikuisten huolehtivan muidenkin lapsista ilman asiasta sopimista. Toki yhteiset säännöt ja ”vahtivuorot” helpottavat jokaisen perheen arkea. Yhteisöllisyys lasten perään katsomisessa on hyvä käytäntö, mutta se edellyttää vastavuoroisuutta siten, että jokainen osallistuu vuorollaan. Tällöin myös sovitaan siitä, että kaikkia aikuisia on toteltava ja jokainen ”vahtivuorolainen” on oikeutettu komentamaan muidenkin lapsia. Kukaan ei ole kuitenkaan velvollinen kasvattamaan naapurin lapsia, vaan vastuu on aina omilla vanhemmilla. Muista järjestelyistä tulee aina etukäteen sopia.
|
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa. |
 |
Lisää kysymyksiä ja vastauksia kasvatuksesta
Lue kasvatusaiheisia artikkeleita