Lelujen turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ennen ostopäätöstä. Katso vinkit turvallisen lelun ostoon.

Viimeksi päivitetty 7.11.2023

Leluostoksilla on syytä olla tarkkana, ettei tule ostaneeksi lapselle turvallisuusriskin aiheuttavaa lelua.


 


Vaikka lelujen turvallisuudelle on asetettu erityisvaatimuksia esimerkiksi pienten irtoavien osien ja kemikaalien suhteen, Euroopan ulkopuolelta ostetut lelut eivät välttämättä vastaa näitä vaatimuksia.

Löytyvätkö tuotteesta olennaiset tiedot?

Ennen lelun ostamista onkin syytä tarkistaa, että tuotteesta tai sen pakkauksesta löytyvät seuraavat tiedot:

  • CE-merkintä sekä valmistajan ja maahantuojan nimi sekä osoite
  • tarvittavat varoitukset ja käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi
  • pehmoleluissa pesu- ja hoito-ohjeet

Näiden tietojen puuttuminen voi viitata siihen, että lelu ei täytä turvallisuusvaatimuksia.

Tarkista lelu vaarojen varalta

Ennen ostopäätöstä lelu kannattaa myös tutkia ja tarkistaa, onko siinä vaaran aiheuttavia ominaisuuksia. Kiinnitä huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:

  • Onko pikkulapselle suunnatussa lelussa pieniä irtoavia osia, joihin lapsi voi tukehtua?
  • Millainen paristokotelo paristoilla toimivassa lelussa on? Se ei saa olla helposti avattava, sillä lapsi voi tukehtua paristoon tai nielaista sen, jolloin vaarana on sisäelinvaurio.
  • Onko roolivaatteissa kuristumisvaaran aiheuttavia kiristysnyörejä?
  • Tuoksuuko lelu? Voimakkaasti hajustettu lelu voi aiheuttaa oireita hajusteherkälle.
  • Lähteekö lelusta ääntä? Kova ääni voi vahingoittaa lapsen kuuloa.
Ikärajoitus ja -suositus ovat eri asioita. Rajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön, kun taas suositus perustuu lapsen valmiuksiin leikkiä lelulla.

Lelupakkauksista löytyy yleensä ikärajoitus, esimerkiksi ”Kielletty alle 3-vuotiailta” -merkintä. Tämän lisäksi pakkaukseen voi olla merkitty suositusikä, kuten 4+.

Ikärajoitus ja -suositus ovat eri asioita. Rajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön, kun taas suositus perustuu lapsen valmiuksiin leikkiä lelulla.

Valvo lasten leikkejä

Väärin käytettynä lelu voi aiheuttaa turvallisuusriskin, vaikka se täyttäisikin lain asettamat vaatimukset. Siksi lasten leikkejä on valvottava. Muista ainakin seuraavat asiat:

Älä anna lelun pakkausta pikkulasten leikkeihin. Ohuet muovipakkaukset voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Roolivaatteiden materiaalit voivat olla herkästi syttyviä. Tästä kertoo pakkauksen ”Varo avotulta” -merkintä. Ota tämä huomioon rooliasujen käytössä.

Valvo, etteivät isosisarusten lelut ole pikkulasten ulottuvilla. Isompien lasten leluissa voi olla pieniä osia, joihin pikkulapsi voi tukehtua. Magneettilelujen magneettiosat voivat nieltynä aiheuttaa sisäelinvaurioita.

Tarkista lelujen kunto säännöllisesti. Pese lelut säännöllisesti ja poista rikkoutuneet lelut käytöstä.

Perintölelussa voi piillä vaara

Jos uuden lelun ostamisen sijaan suunnittelet antavasi lapsen käyttöön perintölelun omasta lapsuudestasi, asiaa kannattaa harkita tarkkaan. Vanhat lelut eivät välttämättä täytä tämän päivän turvallisuusvaatimuksia.

Vanhat lelut saattavat sisältää esimerkiksi kemikaaleja, joita ei enää nykyisin saa käyttää lelujen valmistuksessa.

Ne saattavat sisältää esimerkiksi kemikaaleja, joita ei enää nykyisin saa käyttää lelujen valmistuksessa. Näitä kemikaaleja ei voi nähdä eikä haistaa, joten lelun turvallisuutta on vaikea arvioida.

Vanhoissa leluissa voi olla myös muita turvallisuusriskin aiheuttavia puutteita, kuten pitkiä naruja, joihin lapsi voi kuristua tai mahdollisesti kuuloa vaurioittavan voimakas ääni.

Lähde: Tukes

Mitä mieltä olet artikkelista?