Pienten lasten mielikuvitus on vilkasta. Ei ihme, että lapset näkevät usein painajaisia. Kun lapsi pelkää hirviöitä, on vanhempien tehtävänä olla turvana myös vanhemmille lapsille.

Viimeksi päivitetty 30.6.2010

”Unet ja painajaiset kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen. Käymme unissa läpi asioita, jotka ovat jollakin tavalla jääneet käsittelemättä hereillä ollessa. Myös painajaiset ovat tärkeitä, sillä niiden avulla lapsi prosessoi pelkoa, kauhua ja jännitystä”, psykologi Tarja Salokoski kertoo.


 


Painajaiset voivat kuitenkin olla häiritseviä.

”On haitallista, jos painajista tulee toistuvia ja jatkuvia. Silloin ne saattavat häiritä lapsen arkea ja oloa”, Salokoski kertoo.

Lapsi saattaa jopa pelätä nukkumaan menemistä.

”Se on merkki siitä, että lapsi tarvitsee vanhemman turvaa nukahtamiseen. Lapsi ei ole koskaan liian vanha saamaan aikuiselta lohdutusta ja turvaa”, Salokoski muistuttaa.

Vanhempien virheitä

”Kun lapsi kertoo peloistaan, niitä ei pidä mitätöidä. Lasta ei saa koskaan jättää yksin pelkojensa kanssa”, Salokoski kertoo.

Toisaalta myös liika hössötys voi olla haitallista.

”Ei pidä problematisoida kaikkea, mitä lapsi kokee. Jos lapsi näkee silloin tällöin painajaista, asiasta ei saa tehdä suurta numeroa”, Salokoski huomauttaa.

Ennaltaehkäisy

Kun lapsi kokee olevansa turvassa, myös painajaismöröt pysyvät aisoissa.

”Vanhemman kannattaa luoda eroa unelle ja todellisuudelle. Sillä tavalla lasta voi auttaa käsittelemään asiaa ja pääsemään painajaisien yli”, Salokoski sanoo.

Lapsen kanssa on hyvä puhua myös niistä asioista, jotka saattavat olla painajaisten takana.

”Jos lapsi osaa jo kertoa painajaisistaan,lapsen kanssa kannattaa keskustella häntä pelottavista asioista. Piirtäminen on myös hyvä keino käsitellä pelottavia asioita”, Salokoski kertoo.

Jos kuitenkin painajaiset piinaavat lasta vanhempien ponnistuksista huolimatta, Salokoski neuvoo ottamaan yhteyttä asiantuntijaan.

Teksti: Jarkko Uro

Kuva: iStock

Lue myös:

Perhepeti luo turvaa
Unikoulua yökitisijöille
Rikos ja rangaistus
Missä menee rajat
Temperamentista kiinni

Mitä mieltä olet artikkelista?