Rintamaito on vauvan ruokaa myös ravintolassa. Kaikialla ei kuitenkaan katsota suopeasti julki-imettämistä.

Viimeksi päivitetty 9.3.2012

Yhdysvaltalaisten Wilsonien perhevierailu Englannissa päättyi ikävissä merkeissä.


 


Perhe ruokaili The Thyme and Plaice -ravintolassa. Seurueeseen kuului kaksikuinen Isabella. Isabella heräsi kesken ruokailun, joten äiti päätti antaa hänelle rintamaitoa.

Ravintolan päällikkö Grahan Fever kiirehti paikalle. Hän ilmoitti tylysti, että seurueen pitää poistua ravintolasta.

Suhtautuminen julki-imettämiseen vaihtelee suuresti maittan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Austraaliassa suhtaudutaan hyvin myönteisesti julki-imettämiseen.

Imetysmyönteisyyttä Suomessa

Kysyimme jyväskyläläisistä ravintoloista heidän kantaansa julki-imettämiseen. Minna Ahonen Rossosta puolsi julkista imettämistä.

”Meille lapsiperheet ovat tervetulleita. Olemme lapsiperheravintola ja lapsiperheisiin kuuluu imeväisiä.”

Ahonen pitää imettämistä luonnollisena, eikä ravintola ole koskaan saanut muilta asiakkailta palautetta julkisesti imettävistä äideistä. Myös Coffee House -kahvilassa suhtaudutaan myötämielisesti imettäviin äiteihin.

”Äidit tapaavat täällä usein toisiaan. Emme ole koskaan puuttuneet imettämiseen. Asiakkaat eivät myöskään ole valittaneet julki-imettämisestä”, ravintolatyöntekijä Eeva Toivanen kertoo.

Imetys onnistuu myös Amarillossa.

”Imetys on meidän puolestamme hyväksyttävää. Tietysti äidin pitää imettää hyvän maun rajoissa. Ei meillä esimerkiksi ilman paitaa saa olla”, vuoropäällikkö Taneli Sopanen huomauttaa.

Ylilyöntejä ei ole sattunut missään yllä mainitussa ravintolassa. Kaikki julki-imettäjät ovat imettäneet erityistä hienovaraisuutta noudattaen.

Jotain mätää rintamaidossa

Kaikki Jyväskylän ravintolat eivät vakuuta imetysmyönteisyydellään. Hesburgerissa ei suostuta ottamaan minkäänlaista kantaa asiaan.

Kun kysyn, miten he suhtautuvat imettäviin äiteihin, saan tylyn vastauksen. Ravintolatyöntekijän mukaan kysymys ei ole relevantti, sillä Hesburgerissa ei käy imettäviä äitejä.

Vastaus on samankaltainen hienostuneessa Pöllöwaari-ravintolassa. Ravintolalla ei ole virallista kantaa imettämiseen. He eivät myöskään kerro, miten suhtautuisivat imettävään äitiin. Heillä ei kuulemma käy imettäviä äitejä.

Teksti: Jarkko Uro

Kuva: Crestock

Lähteet: Daily Mail, Breastfeeding.com

 

Hesburger ottaa kantaa ravintolaimettämiseen

15.3.2012

Lukijamme ovat ottaneet yhteyttä Hesburgeriin ja vaatineet selitystä työntekijän imetyskielteiseen lausuntoon. Yhteydenotot ovat tuottaneet tulosta, sillä Hesburger ottaa virallisen kannan imettämiseen.

”Hesburger-ketjun kanta asiaan on ettemme aseta rajoitteita imettämiselle kun se tapahtuu aivan normaalisti ilman sen enempää huomiota herättämättä kuin imettäminen vaatii”, Hesburgerin operatiivinen johtaja Vesa Viitanen kirjoittaa.

Juttua varten haastatellun työntekijän kanta ei Viitasen mukaan edusta Hesburgerin kantaa.

Teksti: Jarkko Uro

 

Lue myös:

Imetys ei tee hyvää äitiä
Kuoliko vauva myrkkymaitoon?
Vauva kärsii kahvista

Mitä mieltä olet artikkelista?