Kymmenen kuvaa, joissa näkyy synnyttämisen voima, rakkaus, huoli ja voipumus. Näihin tunnetta täynnä oleviin otoksiin on onnistuttu vangitsemaan yksi elämän merkittävimmistä hetkistä.

Viimeksi päivitetty 6.5.2020

Birth Becomes Her -sivuston järjestämä maailmanlaajuinen synnytyskuvakilpailu on ratkennut. Satojen osallistujien joukosta on nyt valittu voimakkaimmat, inspiroivimmat ja herkimmät synnytyskuvat. Kilpailuun osallistuvat kuvat on otettu vuoden 2019 aikana.



Tänä vuonna kuvat arvioi lukuisista tuomareista koostettu paneeli, joka valikoi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kuvien joukosta kymmenen voimakkainta otosta.

”Toivomme että näiden kuvien myötä kaikki synnytysalan ammattilaiset saavat jatkaa upeaa työtään synnyttämisen normalisoimiseksi: on lukemattomia erilaisia tapoja synnyttää lapsi, kaikki niistä ainutlaatuisia ja kauniita”, toteavat lausunnossaan sivuston perustajat Jennifer Mason ja Monet Nicole.

Birth Becomes Her on Jennifer Masonin ja Monet Nicolen vuonna 2014 perustama sivusto, joka välittää synnytysvalokuvaajia ja myy synnytysvalokuvaamiskursseja verkossa.

Voittajat

Julkaisemme kymmenen voittajakuvaa sekä tuomariston kommentit kuvista. Koko gallerian pääset katsomaan tästä linkistä.

Deborah Elenter, Neo Photography – Deborah Elenter

”Meidän tulisi nähdä enemmän kuvia, jotka onnistuvat vangitsemaan keisarileikkauksen tunnemyrskyn ja kauneuden…ja tämä kuva todella onnistuu siinä! Kasvoihin osuva valo on täydellinen, se korostaa hänen kasvoillaan sekoittuvaa riemua, helpotusta ja kipua, silmiin kihonneita kyyneleitä. Tunteet, värit, voima, KAIKKI se yhdessä kuvassa. Upeaa työtä!”

 

Katie Torres, Your story – Denver

”Kun katson tätä kuvaa, palaan mielessäni siihen kun olin itse synnyttämässä ja pystyn TUNTEMAAN tämän hetken syvällä sisimmässäni. Rehellisesti, tämän hetken koittaessa harvoin itse osaan ajatella että nyt olisi hyvä hetki ottaa pystykuva. Mutta tämän kuvaaja teki niin ja onnistui tallentamaan NIIN PALJON yksinkertaiseen ja pelkistettyyn kuvaan. JOPA SYNNYTTÄJÄN HAMEEN MÄRKÄ HELMA EROTTUU, MIKÄ USKOMATON YKSITYISKOHTAISUUS!”

 

Sophia Williams, Sophia Birth

”Upea otos henkeäsalpaavasta hetkestä. Ei vain se, että tarkennus on täydellinen, sävyt kuulaat ja rajaus tarkka, niin että kuvasta välittyvän tarinan yksinkertainen viattomuus korostuu – on ilmeistä, että kuvaaja oli juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Rakastamme tätä kuvaa sen yksinkertaisuuden, näkökulman ja tarinallisuuden ansiosta. Olemme sanattomia!”

 

Dana Jacobs – Dana Jacobs Photography

”Kuva tuntuu taiteelliselta ja on yksinkertaisesti vain kaunis. 70 mm linssi saa äidin ja lapset erottumaan varmoina taustasta, ja kuva on saatu napattua ilman tunkeilua tähän uskomattomaan hetkeen. Yhdessä otoksessa on niin paljon tunnetta ja rakastan jokaisen kuvassa olevan ilmettä sekä tarkkaa kuvankäsittelyä: täydelliset kontrastit ja terävät, kirkkaat sävyt mustana ja valkoisena.”

 

Tinette Turton – Tinette Turton Photography

”Tässä kuvassa on upeat sävyt ja kaunis asettelu, todellinen taideteos. Siitä henkii tyyneys ja rauha, kuvaaja kertoo tarinan upeasta ja voimakkaasta synnyttäjästä, jota ympäröi rakkaus, ja jonka keskellä uusi ihmisenalku vetää ensimmäisen henkäyksensä ilmaa. Maaginen ja uskomaton ote sekä valaistuksessa että kuvankäsittelyssä.”

 

Hannah Palamara – Hannah Palamara Birth Photography

”Mikä kaunis ja perustavanlaatuinen hetki; kuvaaja on sisällyttänyt otokseen runsaasti yksityiskohtia kulhossa olevasta istukasta aina puolison olkapäässä olevaan teippaukseen. Tapa jolla synnytysallas muodostaa kehän, joka johtaa tähän intiimiin hetkeen on puhdasta täydellisyyttä.”

 

Robin Weir – Robin Weir Photography

”Valaistus on täydellinen, voit suorastaan tuntea yhteyden äidin ja lapsen välillä heti. Värit, sävyt ja kuvankäsittely on erinomaisia, mutta vielä parempaa ovat kasvoille piirtyvät ilmeet ja yksityiskohdat. Tämä saa pysähtymään ja tutkimaan kuvaa – musitamaan sen hetken, kun itse katsoin omia lapsiani ensi kertaa.”

 

Alexandria Mooney, Alexandria Mooney Photography

”Asetelma ja rajaus ovat kuin toisesta todellisuudesta. Kuvan kerrostumat luovat niin paljon syvyyttä tähän kuvaan: pieniä yksityiskohtia, joita katsoja saa löytää. Sisarus, kumppani, lääkäri, kaikki tämän vauvan ympärillä. Täydellinen valaistus ja rajaus!”

Kayla Reeder, Kayla Reeder Photography

”Mustavalkoinen väritys on täydellinen valinta tälle kuvalle, joka on täynnä epätietoisuutta: hermostuneisuus, jännitys ja odotus. Rakastan tämän kuvan valaistusta ja sitä miten käytävä johdattelee katsojan katseen suoraan kohteeseen. Hyvää työtä!”

 

Stephanie Entin, Little Plum Photography

”Kaunista jälkeä. Rakastan kuvasta välittyvää syvän rauhan tunnetta: jopa vauva vaikuttaa viestivän ”olen juuri siinä missä minun kuuluukin olla”. Valo rajaa tuoreen äidin kasvot aivan maagisesti ja koko tarina on nähtävissä tästä kuvasta. Hyvin erityinen hetki heille molemmille. UPEAA!”

Mitä mieltä olet artikkelista?