Hyvin ennenaikaisena syntyvät keskoset ovat monille sairauksille alttiita, mutta myös vähäiseen ennenaikaisuuteen voi liittyä haittoja.

Viimeksi päivitetty 8.3.2012

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan jopa raskausviikoilla 37-38 eli vain muutaman viikon ennen laskettua aikaa syntyville kehittyy muita enemmän astmaa ja siihen viittaavia oireita.


 


Alle yhdeksän kuukauden ikäisinä he tarvitsevat myös täysiaikaisena syntyneitä useammin sairaalahoitoa hengitys- ja suolisto-oireiden takia. Täysiaikaisena pidetään yleensä raskausviikoilla 39-41 syntyviä.

 Lue myös: Kohdusta kiirehtijät

Brittien tulokset haastavat käsityksen, jonka mukaan lievästi ennenaikaisten vauvojen terveys on pitkällä aikavälillä yhtä hyvä kuin täysiaikaisina syntyneiden.

Erilaiset terveysongelmat myös lisääntyivät tasaisesti mitä varhaisemmin vauva oli syntynyt, minkä perusteella ennenaikaisuus ja terveysriskit pitäisi nähdä pitkänä jatkumona eikä vain tietyille raskausviikoille rajattuina vaaroina, tutkijat kirjoittavat.

Lue myös: Mozart kasvattaa keskosia

Tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 19 000 brittilapsen terveyttä heidän ollessa 3- ja 5-vuotiaita. Lapset syntyivät vuosina 2000-2002.

Tulokset julkaisi British Medical Journal, joka on Britannian lääkäriliiton lehti

Copyright 2012 Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2012;344:896)
http://www.bmj.com/content/344/bmj.e896

Lue myös:

Lapsi näkee keskosuuden haitat eri tavoin

Vauvoja huikeilla kokoeroilla

Pikkukeskoset myös autismin vaarassa

Mitä mieltä olet artikkelista?