Mies olisi tervetullut, mutta ei sentään kuka tahansa. ”Ihannepuoliso tukisi minun äitiyttäni ja minun naiseuttani. Arvostaisi toisin sanoen minun koko elämää.” Sinkkuäidit Johanna ja Emmi puhuvat unelmiensa urhoista.

Lapset leikkivät lastenhuoneessa. Pöytä on katettu koreaksi ja viinipullo avattu. Mikä voisi enää estää kahta sinkkuäitiä, Johannaa ja Emmiä, avautumasta unelmiensa miehistä!


 


”Miehen koko olemuksen pitää olla sellainen, että se viehättää”, Johanna julistaa intoa puhkuen. ”Siihen liittyy ulkfonäkö kuten pituus mutta myös hajut ja muut seikat joista ei ole niin tietoinen. Tummat istuvat housut. Kauluspaita rennosti puettuna. Ne vetoavat.”

”Farkut ja huppari”, Emmi kapinoi.

Toisissa olosuhteissa näillä naisilla saattaisi tulla riitaa miehestä. Ihannemiehen luonteenpiirteistä he kun ovat hyvinkin yksimielisiä:

”Silmiinpistävän leuhkat miehet oksettavat minua”, Emmi kertoo.

Johanna nyökkäilee ja siirtyy kuvaamaan prinssiään tarkemmin.

”Valoisa ja positiivinen luonne.”

”Joo. Pessimistejä ei kukaan jaksa kuunnella”, Emmi komppaa.

”Romanttinen. Hemmottelee minua sopivasti. Pitää olla herkkyyttä kauneudelle”, Johanna mietiskelee.

”Lähtee matkalle. Varsinkin kun olen ollut yksin lapsen kanssa, enkä ole päässyt matkustelemaan, haluaisin, että mies lähtee helposti mukaan, eikä olisi jarruna”, Emmi sanoo.

Lue myös: Arjen rakkaudenosoituksia

Itsetunto ennen kaikkea

Tärkeintä miehessä on kuitenkin se, mitä hän ajattelee itsestään.

”Miehellä pitää olla itsetuntemusta. Että on sinut itsensä kanssa. Hänelle pitää olla oma ura tai sitten jokin oma juttu, jokin mihin on syventynyt”, Johanna luettelee.

”Ei saa olla liian erilaiset kiinnostuksen kohteet. Olisi tosi vaikeaa, jos mies esimerkiksi vihaisi lähteä keikoille”, Emmi huikkaa.

Ketkä tahansa surkimukset eivät pääse näiden kaunottarien elämään.

”Mulla oli mies, joka kerjäsi hyväksyntää. En viittinyt lähteä siihen itsetunnon pönkitykseen mukaan. Ne valitukset oli niin tuulesta temmattuja, sillä mies oli suosittu ja häntä kuunneltiin aina kun hän puhui”, Emmi sanoo.

”Itse olin suhteessa, jossa minun kanssa oltiin, koska minua arvostetaan tietyissä ympyröissä. Tämä tuli ilmi aika äkkiä, eikä suhde jatkunut sen pidemmälle”, Johanna kertoo.

Lue myös: Seksihalut menivät – ja mies niiden mukana

Lapselle isäpuoli

”Kaverin ex-mies oli sellainen, että jos lapsi oli suihkussa ja mies meni sinne ja sen sukat kastuivat, niin hän julisti vihaisesti, että sinun lapsesi kasteli minun sukat. Hän halusi häivyttää lapsen kokonaan pois heidän suhteesta”, Emmi kertoo.

Tällaista suhdetta kumpikaan naisista ei kaipaa. Suhde tarkoittaa aina myös positiivista suhdetta lapseen.

”Sun lapsi. Se on ehdottomasti kielletty lause. Pitkässä suhteessa pitäisi ajatella, että kaikki – myös lapset – ovat yhteistä”, Emmi sanoo.

”Miehen täytyy tykätä molemmista”, Johanna kiteyttää.

Oman arvonsa tunteville pantteriäideille ei riitä, että isäehdokas puhuu hyvää lapsesta.

”Myös katseiden ja eleiden täytyy viestittää, että mies pitää lapsesta. En halua, että lapsellani olisi mitään väheksyvää isäpuolta”, Emmi täsmentää.

Lue myös: Yksilönä, parina, perheenä

Pelkkä lapsiystävällisyys ei riitä

Pelkkä lapsiystävällisyys ei kuitenkaan tee vielä hyvää puolisoa.

”Ihannepuoliso tukisi minun äitiyttäni ja minun naiseuttani. Arvostaisi toisin sanoen minun koko elämää. Se olisi piste iin päälle”, Johanna huokaisee.

Emmi kannattaa. Ensisijaisesti molemmat etsivät puolisoa, eivät niinkään hyvää aikuisystävää tai lapsimyönteistä isäpuolta lapselleen.

Lue myös: Kuka teillä päättää?

Lapsen saaminen muuttaa miesmakua

Lapsi on iso muutos elämässä. On selvää, että lapsi muuttaa myös miesmakua.

”Teininä oli itse vastuuton. Kun olen kasvanut äitiyden myötä vastuuseen, sitä vaatii myös toiselta”, Emmi sanoo.

Alkoholin kulutus on yksi kriteeri, jolla miehiä arvotetaan. ”Olen tullut siinä hurjan paljon tarkemmaksi. Miehen pitää olla alkoholin kohtuukäyttäjä”, Johanna sanoo.

”Olisi todella raivostuttavaa, jos miehen pitäisi aina viinilasillisten jälkeen lähteä baariin ja itse jäisi yksin lapsen kanssa kotiin”, Emmi huomauttaa.

Ylipäätänsä naiset päätyvät siihen, että heidän unelmiensa mieskuva on kirkastunut lapsen saamisen jälkeen.

”Ennen riitti, että oli mielenkiintoinen persoona. Konkreettiset odotukset ovat tarkentuneet. Tiedän mitä haluan ja se on enemmän kuin ennen lasta”, Johanna huomauttaa.

Toisista elokuvista (esimerkiksi Poika-elokuvasta) saa sellaisen käsityksen, että ilman miestä elävät äidit olisivat helppoa riistaa seksin nälkäiselle häntäheikeille. Naisseurue järkyttyy silmiinpistävästi tällaisista populaarikulttuurin juonteista.

”Todella ikävä ennakkoluulo”, Johanna sanoo, kun on toipunut ajatuksen tuottamasta järkytyksestä.

”Se että ei seurustele ja on äiti, ei tarkoita, että menettäisi itsekunnioituksensa. Äiteinä me haluamme miehiltä enemmän”, Emmi summaa.

Syvä yksimielisyys vallitsee jälleen naisten välillä.

Viinilasien pohjat tyhjennetään ja juusto- ja keksimurusten täyttämää ruokapöytää aletaan siivota. Lapset mekastavat taustalla. He haluaisivat leikkiä koko yön yhdessä.

Foorumilta: Kyllä isi hoitaa – 10 minuuttia

Miesten rooli perheen toisena vanhempana mietityttää foorumilla, ja asiaintilaa kotona kuvataan värikkäinkin sanakääntein:

”Miksi helvetissä tuo mies ei tajua että tarvitsen omaa aikaa esim ihan NUKKUMISEEN vasta kun vedän itkupotkuraivareita?! Meillä on nyt menossa ilmeisesti joku kausi/koliikki/mikälie, ja nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Ei auta tuo mies paljoa tuossa, kun ei se ”osaa tehdä asialle mitään”. Mitä v**tua?! Minä saan sitten levätä ehkä kymmenen minuutin ”isihoitaa-avun” aikaan. Itkettää.. Onko tää nyt ihan normaalia perhearkea sitten? :(” nimimerkki miuymauy kirjoittaa Potuttaa, jurppii, pännii –palstalla.

Eikä hän suinkaan ole yksin. Käy lukemassa lisää ja osallistu keskusteluun foorumilla ketjussa
MIES, MIES JA MIES!!!

Mitä mieltä olet artikkelista?