Mintunvärinen nauha lastenrattaissa tai kantovälineessä on kutsu: minulle saa tulla juttelemaan, tykkäisin seurasta.

Viimeksi päivitetty 27.9.2018

Tuoreiden vanhempien, niin äitien kuin isienkin, yksinäisyys on todellinen ongelma. Varsinkin ne, jotka saavat esikoisensa kenties muuta kaveripiiriä aikaisemmin, huomaavat päätyneensä aivan uudenlaiseen tilanteeseen: mistä nyt saan vertaistukea, ymmärrystä ja seuraakin uudenlaiseen elämänrytmiin?


 


Suomalaisessa kultturissa kasvaneelle ei ole aina helppoa mennä juttelemaan uusille ihmisille. Vauvan päivänä 28.9.2018 lanseerataan kampanja, jonka tavoitteena on madaltaa kynnystä uusille ihmisille juttelemiseen: mintunvärinen nauha, joka viestii, että sen kantaja on ”juttutuulella”.

”Ja vaikkei itse olisi erityisesti juttuseuran tarpeessa, voi nauhan laittaa ollakseen helpommin lähestyttävä niille, ketkä juttukaveria kaipaisivat”, kertoo toinen idean kehittäjistä, Iina Purontaus.

Toinen nainen idean taustalla on hänen kälynsä, Laura Purontaus. Molemmat ovat pienten lasten äitejä.

”Idea lähti koirapiireistä, jossa keltainen rusetti talutushihnassa on jo pitkään viestinyt sitä, että kyseistä koirakkoa ei kannata syystä tai toisesta lähestyä. Me käänsimme tämän idean päälaelleen: mintunvärinen nauha lastenrattaissa, kantovälineessä tai vaikka repun lenkissä kertoo, että tätä vanhempaa ja lasta kannattaa tulla jututtamaan”, Iina Purontaus kuvailee.

Purontaus kannustaa vanhempia tekemään nauhoja itse ja levittämään tietoisuutta kampanjasta sosiaalisessa mediassa. Kampanjan tunnus on #juttutuulella. Tällä hetkellä valmiita nauhoja saa myös Purontausten ylläpitämästä Hujaus-imetysvaatemerkin verkkokaupasta.

”Ajatuksena on rohkaista vanhempia verkottumaan lähiseudun toisten vanhempien kanssa. Ei se tarkoita, että pitää sydänystäviksi heti ryhtyä, vaan vaikka lähteä yhdessä pienelle vaunukävelylle silloin tällöin”, Iina Purontaus kannustaa.

Kampanjalle on luotu omat verkkosivut www.juttutuulella.fi ja Facebook-sivu, joiden avulla tietoisuutta minttunauhasta pyritään levittämään.

Arvomme @vaufi instagramissa kymmenen nauhaparia Vauvan päivänä pe 28.9.2018 – liity seuraajaksemme ja osallistu!

Mitä mieltä olet artikkelista?