Kun parivuotiaista koostuva lapsikööri säntää äitiensä kanssa uimahalliin, on hauskanpito taattua. Vau.fi kävi vilkaisemassa, miten Vaajakosken pikkupulikoijat pärjäsivät vesiolosuhteissa.

Viimeksi päivitetty 12.4.2010


 


Tunti alkaa ja lapset liukuvat vesikäärmeinä vanhempien vetäminä. Lapset ovat innoissaan ja kartuttavat samalla uimataitoaan.

Tenavapulikoinnista saakin hyvää esiopetusta uimakoulua varten. Itse uiminen ei tämän ikäisiltä vielä onnistu, sillä käsien ja jalkojen motoriikka on vasta neljävuotiaalla riittävän kehittynyttä.

”Suunnittelemani tunnin tavoitteisiin kuuluu kellunnan, liukujen ja potkujen harjoittelemista”, liikunnanohjaaja Heli Sohkanen kertoo.

Pian lapset polskivatkin, niin että vesi roiskuu pitkin toimittajan muistiinpanoja. Äidit kannustavat pärisemällä kuin rekka-autot.

”Tosi hyviä polskijoita. Minä näin, miten hienosti polskit”, Sohkanen kehuu oppilaitaan.

Siinä missä liukuminen oli tyttöjen laji, näyttää välineurheilu sopivan pojille. Kuvassa tyylikkääseen lohikäärmeuimapukuun sonnustautunut Paavo näyttää äidilleen, kuinka vesilautaa käytetään.

Seuraavaksi ohjaaja Sohkanen sysää kasoittain leluja ja muutaman sammakkolautan veteen. Lapset ja vanhemmat saavat polskia hetken vapaasti.

Kaikki lapset tuntuvat nauttivan tenavauinnista. Ja miksipä ei? Täällä on vesileluja ja -leikkejä vaikka muille jakaa.

”Pallonheitto on kivaa”, parivuotias Paavo kertoo.

Paavon äiti Anne täsmentää:

”Ihan sama mitä tehdään. Kaikki on yhtä hauskaa, kunhan saa roiskia vettä.”

Hauskuudella on tosin ikävämpi kääntöpuoli. Paavo saattaa kiukutella, kun on aika lähteä kotiin.

Herkuttelevaan elämään taipuvainen Kalle maistaa, josko kyseessä olisi suuri karamelli. Yök! Olikin kloorivedellä maustettu kumipallo.

Iitu puolestaan donkkaa pallon tyylikkäästi vedessä kelluvaan koriin. Aplodit ja kymmenen pistettä!

Tunti jatkuu pian, mutta sitä ennen täytyy laskea liukumäkeä. Äiti Pauliina nappaa tytön näppärästi kiinni.

Vapaan polskinnan jälkeen seuraa lisää ohjattuja leikkejä. Nyt otetaan lötkikset eli pitkät vaahtomuoviset putket käyttöön. Uimahalli täytyy nirskahtelevista äänistä, kun äidit kääntelevät vaahtomuovipötkylöitä veden alla.

Pian narskahdukset häviävät ja altaalla raikuu laulu.

”Ih-hah-haa. ih-hah-haa, hepo hirnahtaa”, ohjaaja ja äidit laulavat yhteen ääneen.

On vesiratsastuksen aika.

Kun yksi laulu loppuu, toinen alkaa:

”On meillä hauska ryhmä, tää ryhmä lapsien, kun lapset tulee uimaan, on näky komea”, laulaa Sohkanen.

Ryhmä pyörii ja hyörii laulun mukana. Komeaa kuviokelluntaa!

Uidessa aika kuluu nopeasti. On viimeisen leikin aika.

”Jokainen tenavauinti loppuu rauhoittavaa lauluun”, Sohkanen kertoo.

Lauletaan ja lapsia tuuditetaan vedessä. Tähän on hyvä lopettaa.

Muut poistuvat, mutta Siru jää vielä Jade-tyttärensä kanssa hetkeksi uimaan. Allas on lämmitetty lapsille sopivaksi, joten nyt on hyvä aika jatkaa pulikointia. Läiskis!

Teksti: Jarkko Uro
Kuvat Mikko Branders

Lue myös:

Vau.fi tutustuu muskariin
Vau.fi tutustuu päiväkotiin
Vau.fi tutustuu synnytyssaliin
Vau.fi tutustuu Vauvakinoon
Vau.fi tutustuu neuvolaan

Mitä mieltä olet artikkelista?