Vauvauinti antaa lapsellesi mahdollisuuden tutustua vedenalaiseen maailmaan jo muutaman kuukauden ikäisenä. Se on myös erinomainen harrastus, joka kehittää vanhemman ja lapsen välistä sidettä.

Viimeksi päivitetty 3.1.2019

”Suurin osa vauvoista pitää vauvauinnista. Vesi on lämmintä ja vauva saa olla päätähtenä perheensä keskellä”, vauvauintia vetävä kätilö Kata Sorvali kertoo.


 


Vauvauinnin voi aloittaa kolmen kuukauden iässä, jos lapsi on yli viisi kiloa painava. Aloitus ei kuitenkaan aina suju ongelmitta.

”Ongelmat eivät johdu vedestä, sillä vesi on lapselle tuttu ympäristö. Ympäristötekijät kuten allastilan kaiku ja muut ihmiset voivat kuitenkin häiritä lasta”, Sorvali kertoo.

Sinnikäs totuttaminen auttaa lasta sopeutumaan uimahalliympäristöön.

”Vanhempien on myös itse pysyttävä rauhallisena. Jos vanhemmat ovat levottomia, tarttuu tunnetila helposti myös vauvaan”, Sorvali muistuttaa.

Vauvauinnin hyödyt

Pulikointi on varmasti vauvoista hauskaa, mutta onko uimisesta vauvalle mitään hyötyä?

”Lapsi voi oppia uimaan jopa kolmen vuoden ikäisenä, jos uintiharrastusta pidetään yllä jatkuvasti”, Sorvali huomauttaa.

Yhteinen uimaharrastus voi myös yhdistää perhettä.

”Kun vanhemmat leikkivät lähekkäin vauvan kanssa, syntyy hyvä perusta varhaiselle vuorovaikutussuhteelle”, toimintaterapeutti ja liikunnan ohjaaja Tytti Soini kertoo.

Entäpä sitten lapsen kehitys? Onko uimisella vaikutusta siihen, miten lapsi kehittyy?

”Uidessa lapsen kädet tulevat kasvojen eteen, jolloin tasapaino-, kosketus-, lihas- ja nivelaistimukset yhdentyvät näköaistimusten kanssa. Aistiyhteyden syntyminen parantaa käden käytön valmiutta”, Soini kertoo.

Vesi myös tuntuu lapsesta erilaiselta. Käden liikuttaminen vedessä antaa lapselle erilaisen tuntemuksen kuin sen liikuttaminen kuivalla maalla. Uiminen tukee näin ollen oman kehon hahmottamista.

”Ohjaajan on kuitenkin otettava huomioon lapsen kehitysaste. Konttausta opetteleva vauva nauttii vedessä kelluvasta matosta. Istumatasapainoa harjoitteleva lapsi voi puolestaan istua aikuisen käden päällä ja pystyasentoon kohottautuva lapsi voi harjoitella vedessä seisomista”, Soini sanoo.

Tunnista hyvä vauvauintipaikka

Vauvauintiohjaajien koulutustasossa on huomattavia eroja, eivätkä kaikki ohjaajat osaa huomioida lapsen kehitysvaihetta. Mistä sitten vanhemmat voivat tietää, että heidän vauvauintiohjaaja tuntee alansa?

”Vauvauintiin kuuluu aina infotilaisuus, jossa kerrotaan toiminnan periaatteista. Tilaisuudessa vanhempien kannattaa kuunnella, pitääkö ohjaaja lapsen kehityksen tukemista tärkeänä kriteerinä”, Soini kertoo.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto myöntää myös Turvallinen vauva- ja perheuintipaikka- diplomeita. Diplomin saaminen edellyttää uimapaikan ohjaajilta ajantasaista vauvauintitietoa.

Mitä mieltä olet artikkelista?