”Suomessa on melko hassua se, että kovasti puhutaan kotihoidon tärkeydestä ja neuvotaan äitejä jäämään kotiin hoitamaan lapsia, mutta mitenkään tätä ei tueta jotta useampi siihen pystyisi!” Marbles pohtii Vau.fi:n foorumilla. Monet äidit haluaisivat hoitaa lapsiaan kotona ainakin kolme vuotta, mutta raha – tai oikeastaan sen puute – on lähes poikkeuksetta esteenä.

Viimeksi päivitetty 4.2.2014

Hirvittää ja tuntuu pahalta


 


”Tämä on itseä jo monta kertaa mietityttänyt/hirvittänyt, että koska joutuu vaavin jättämään hoitoon”, Kazku kirjoittaa Vau.fi:n foorumilla.

”Rahallisesti ei ole mitään tsäänssiä jäädä kotiin, kotihoidontuki + riihimäkilisä (175 Eur/kk) eivät riitä alkuunkaan. Tuntuu tosi pahalta ajatus, että joutuis jo maaliskuussa jättämään pojan vieraiden ihmisten hoiviin.”

”Ihana olisi jäädä pojan kanssa kotiin pariksi vuodeksi”, myös Marbles toteaa.

”Näin ajattelin aina tekeväni ku saan omia lapsia koska äitinikin oli kotona 8 vuotta meidän lasten kanssa ja tuntuu, että sillä oli tosiaan suuri merkitys”, hän muistelee.

”Nykyään kuitenkin olen tästä unelmasta joutunut antamaan periksi. Ensinnäkin mies saattaa jäädä työttömäksi, kun niiden firmassa on yt-neuvottelut juuri menossa. Jos näin käy niin tämä mamma joutuu varmaan lähtemään töihin takaisin jo – rahatilanne ois meillä varmaan heikohko jos jäisin pitemmäksi aikaa kotiin, vaikka mies saiskin jatkaa työssään. Kun noita lainojakin on kertynyt jo…” Marbles harmittelee.

”Mullakin on toiveena et voisin olla kotona vielä ainakin ens vuoden loppuun, mut en tiedä onko varaa”, Miko_84 kirjoittaa.

Miko suunnittelee, että perhe alkaisi elämään säästeliäämmin sekä laskemaan tarkemmin tuloja ja menoja. Asuntolainasta voisi ottaa myös lyhennysvapaita kuukausia.

”Silleen saattais olla varaa viruttaa töihin menoa jonkin verran”, hän pohtii.

”Myyn vaikka vaatteet päältäni!”

”Kauhiaa miettii jo näitä asioita”, Ainukka toteaa.

”Miten voi vauva kasvaa noin nopeeta?? Tuntuu nytkin siltä, ettei oikeen pysty kauheen kauaa erossa oleen. Miten kummassa hänet sit raaskii laittaa toisten hoidettavaks?”

Ainukka on itse lastenhoitaja. Hän saa palkkaa muiden lasten hoitamisesta ja lapsen vieminen muiden hoidettavaksi tuntuisi hänestä ristiriitaiselta.

”Oon vakaasti päättäny et vähintään ens vuoden loppuun oon kotona”, Ainukka toteaa.

Helppoa ei tulisi olemaan Ainukallakaan:

”Tiukkaa tulee olemaan, mutta mä myyn vaikka vaatteet päältäni, että saan nauttia täysillä tästä NIIN pitkään toivotusta lapsesta”, hän kirjoittaa.

Kuinka teillä toimitaan vanheimpainvapaan jälkeen? Onko suunnitelmissa jäädä hoitovapaalle vai lähteä töihin?

Lue, mitä muissa perheissä pohditaan ja keskustele aiheesta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa!

Mitä mieltä olet artikkelista?