Monet lapset oppivat päiväkuiviksi kolmanteen ikävuoteen mennessä. Kolmen vuoden iästä onkin tullut monelle vanhemmalle rajapyykki, jota ennen vaippojen olisi jo tullut vaihtua pottaan. Totuus kuitenkin on, että jokainen oppii kuivaksi omaa tahtiaan eikä kuivaksi opettelun kanssa kannata hosua. Lue äitien kokemuksia lastensa kuivaksi opettelemisesta.

”Tyttö on hitusen päälle 2-vuotias, mutta ei osoita mitään mielenkiintoa pottaa kohtaan. Pienempänä tykkäsi istuskella potalla, vaikka mitään ei välttämättä tullutkaan. Nyt kiljuu joka kerta, että ei halua potalle”, nimimerkki Lya tuskailee.


 


Lya kertoo, että lapsi ilmoittaa joskus harvoin vessahädästä, mutta yleensä liian myöhään

”Mutta eihän lasta voi vaipattakaan jättää, koska pissat/kakat matoilla, sohvilla ja sängyillä eivät ole se kaikkein miellyttävin juttu”, hän ihmettelee.

”Meillä myös sama homma 2-vuotiaan kanssa. Pari kuukautta sitten tykkäsi potalla kerran päivässä istua kirjoja katsellen, joskus pottaan jopa tuli jotain. Nyt ei suostu edes istumaan enää potalle”, myös Jenskuli kertoo.

Jenskuli ei ole enää houkutellut vastustelevaa lasta potalle mutta myöntää stressaavansa asiasta.

Turha stressi pois!

Myös loora84 kertoo, että jälkikasvu tykkäsi pienenä istuskella potalla, mutta sitten tuli täysi stoppi.

”Noin kaksi ja puolivuotiaana innostui uudelleen potalle ja silloin jäi päivävaippa heti pois, eikä niitä vahinkoja tullu paljoon. Yö vaippa jäi pois hieman ennen kolmea ikävuotta ja yksi yövahinko on tullu sen jälkeen. Poika nyt 3 v 1 kk”, hän kertoo.

”Että voi olla teillä sama homma, että yhtäkkiä se onnistuu hyvin. Joten älä tressaa”, loora84 kehottaa.

”Kaksivuotias on tosi pieni vielä! Älkää stressatko. Tuossa vaiheessa se, että käy potalla istumassa niin halutessaan, riittää. Sitten, kun lapsi alkaa itse tunnistaa hätäänsä, potalla istuminenkin alkaa kiinnostaa”, Kyfi komppailee.

”Pakottamalla vaan tekee hallaa koko siisteyskasvatukselle jatkossakin. Kyllä ne teidän lapset tietää, milloin on oikea aika”, hän toteaa.

”Kaikki aikanaan”

Pauveli kertoo, että heillä pottaa tehtiin tutuksi esikoiselle jo alle vuosikkaana. Sillon harjoitukset tuntuivatkin menevän hyvin, mutta silti lapselle on tullut kausia, jolloin on vastustanut pottaa niin, että Pauveli on katsonut paremmaksi pistää koko astia piiloon.

”Puolitoistavuotiaana oli selvästi herkkyyskausi, jolloin omasta aloitteestaan halusi potalle. Mun raskauspahoinvointi sotki silloin kuivaksi opettelun”, Pauveli muistelee.

”Nyt päälle vuotta myöhemmin alettiin puhua, kuinka ’vaipat loppuu kesällä’, ja kerran vessassa säilytettävän pinon tyhjennyttyä poika totesi, että tarvitsee alushousut. Ja halus käydä nimenomaan pöntöllä, ei potalla. Oppi sitten pissahommien suhteen kuivaksi parissa viikossa niin, ettei yövaippaakaan tarvita. Ikää siis 2 v 10 kk.”

Myös Pauveli kertoo stressanneensa kuivaksi oppimista ja isovanhempienkin luomia paineita.

”Mutta nyt sanoisin, että kaikki aikanaan ja tärkeintä on, että lapsi tietää olevan muita vaihtoehtoja kuin vaippa”, hän toteaa.

On tärkeää muistaa, että...

Jotkut lapset oppivat kuivaksi jo ennen toista ikävuotta, toiset kolmen ikävuoden kieppeillä. Eikä kannata huolestua, vaikka kolmevuotias ei vielä olisi valmis jättämään vaippaa. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan on täysin normaalia, että lapsi kypsyy vaipattomaan elämään 3–4-vuotiaana.

Lähde: Mll.fi

Mitä mieltä olet artikkelista?