Jos äiti on iltavirkku, myös hänen vauvallaan on todennäköisemmin myöhäinen vuorokausirytmi. Lisäksi näillä lapsilla on univaikeuksia muita enemmän. Koko perheen päivärytmin korjaaminen tukee lapsen unirytmin kehitystä.

Viimeksi päivitetty 9.9.2019

Suomalaistutkimuksen mukaan äidin vuorokausirytmi on yhteydessä lapsen unirytmin kehitykseen. Jos äidillä on myöhäinen vuorokausirytmi, myös hänen lapsensa on todennäköisemmin iltavirkku.


 


Tämä näkyy alle 2-vuotiaiden lasten myöhäisenä nukkumaanmenoaikana ja vaikeutena nukahtaa illalla. Lisäksi tutkimus osoitti, että iltavirkkujen äitien lapsilla on muita enemmän univaikeuksia. Isän vuorokausirytmillä ei ole vastaavaa vaikutusta lapsen unirytmiin.

Nukahtamisvaikeuksia ja heräilyä

Lapsen kaksi ensimmäistä ikävuotta ovat tärkeitä unirytmin kehitykselle. Vauva- ja taaperoperheen iltaan painottuva elämäntapa lisää unirytmin pulmia ja viivästynyttä vuorokausirytmin kehittymistä.

”Tämä ilmenee öisenä heräilynä tai nukahtamisvaikeuksina illalla”, kertoo lastenpsykiatriin erikoistuva lääketieteen dosentti Juulia Paavonen.

Koko perheen päivärytmi kuntoon

Vaikka ihmisen vuorokausirytmi on osittain geneettisistä tekijöistä riippuvainen, sitä on mahdollista muokata. Unikoulua lapsen unen parantamiseksi ei Paavosen mukaan kuitenkaan ole aina tarpeen aloittaa. Sen sijaan vanhempia voisi auttaa korjaamaan koko perheen unirytmiä.

”Koko perheen päivärytmin muutoksilla tuetaan myös lapsen unirytmin kehitystä. Se kehittyy osana perheen unirytmiä. Pikkulapsella on kovin vähän omia unirytmin säätelykeinoja”, sanoo Paavonen.

Tutkimuksessa olivat mukana THL, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri sekä Helsingin, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot.

Lähteet: STT Info

Mitä mieltä olet artikkelista?