Naiset voivat kertoa tuntevansa yhtenä päivänä suurta onnea odotuksesta ja odottavat innolla synnytystä, kun taas seuraavana päivänä eivät edes halua synnyttää ja ehkä katuvat koko ”projektia”.


 


Huolellinen valmistautuminen synnytykseen vähentää pelkoja ja tasoittaa tunteiden vuoristorataa.

Koska olemme erilaisia, on mahdotonta laatia mallia, joka sopisi kaikille raskaana oleville ja kertoisi heille, miten valmistautua synnytykseen. Kokemus kuitenkin osoittaa, kuinka tärkeää on olla valmistautunut, kun synnytyksen hetki koittaa.

Laadi synnytystoivelista

Kun alat pohtia tulevaa synnytystäsi ja selvittää siihen liittyviä asioita, pidä kirjaa omista ajatuksistasi. Selville saamiesi tietojen ja omien ajatustesi pohjalta voit alkaa miettiä, mitä juuri sinä haluat synnytykseltäsi.

Muista, että koska synnytys on yllättävä tilanne, ei kaikkia toiveitasi välttämättä voida täyttää – mutta voit silti jäsentää ajatuksiasi paperille ja kätilöt varmasti tekevät parhaansa ottaakseen ne huomioon. Helpottaa myös kätilön työtä, jos hän pääsee tutustumaan toiveisiisi ja ajatuksiisi selkeästi jäsenneltyinä, paperilla.

Tyypillisimmin synnytystoivelistassa käydään läpi kivunlievitystä: mitä uskot haluavasi ja tarvitsevasi. Kivunlievitystä on sekä lääkkeetöntä että lääkkeellistä – useimmat haluavat yhdistelmänä näitä kahta.

Lisäksi listalla voit esittää toiveita vaikkapa synnytysasennosta, taustalla soivasta musiikista, mahdollisuudesta synnyttää vesialtaassa, avautumisvaihetta helpottavista apuvälineistä…

Visualisoi miten toivoisit synnytyksesi etenevän! Kaikki ei ehkä mene juuri niin kuin etukäteen ajattelit, mutta jokainen suunniteltu asia on henkistä valmistautumista tulevaan.

Luota kehoosi

Raskauden aikana kehosi on todistanut, että voit luottaa siihen. Se on selvinnyt kunnialla odotusajan suurista ja pienistä vaivoista eikä ole mitään syytä olettaa, että se pettäisi sinut juuri nyt, synnytyksen kynnyksellä.

Valmistautuessasi synnytykseen saatat innostua hankkimaan enemmän tietoa omasta kehostasi ja oppia tuntemaan se paremmin. Kuuntelemaan sitä, luottamaan sen viesteihin ja kunnioittamaan sen rajoja. Kuuntele kehosi tärkeitä signaaleja myös synnytyksen aikana.

 

Heittäydy synnytyksen vietäväksi

Synnyttäminen on voimakas fyysinen ja psyykkinen kokemus, johon on hyvä valmentautua. Siksi synnytysvalmennuksessa opetetaan esimerkiksi sitä, kuinka sinun on heittäydyttävä mukaan synnytysprosessiin eikä vastustettava sitä.

Muista, että sinä synnytät omaan tahtiisi. Käytä niin paljon aikaa kuin tarvitset ja valitse ympäristö, jonka koet positiiviseksi. Vain siten voit tuntea itsesi vapaaksi ja rentoutuneeksi ja kykenet synnyttämään ilolla. Tarvitset myös läheisyyttä ja kannustusta pystyäksesi keskittymään lapsen synnyttämiseen.

Muista, että pelon tunne on tarpeellinen

On täysin luonnollista tuntea huolta tuntemattomasta. On hyvä muistaa, että pelko ei ole vain negatiivinen tunne, vaan se myös aktivoi meitä ja lisää adrenaliinin eritystä. Adrenaliini lisää reaktionopeutta ja kasvattaa kipukynnystä.

Pelkoa voi toisin sanoen käyttää rakentavasti hyödykseen valmistauduttaessa synnytykseen. Sinulla on edessäsi yksi elämäsi suurimmista haasteista – jotain, mitä et ehkä ole koskaan aikaisemmin kokenut. Eikö silloin ole luonnollista, että olet aika ajoin peloissasi ja epävarma?

Synnytys vaatii sisua ja pitkäjänteisyyttä

Synnytystä voi hyvin verrata maratonin juoksemiseen. Molemmat vaativat valtavan määrän sisua ja pitkäjänteisyyttä. Kaikki ymmärtävät, että maratonille ei pidä lähteä huonossa kunnossa ja valmentautumatta. Sama koskee synnytystä.

Kukaan ei tiedä kuinka kauan synnytys tulee kestämään tai mihin aikaan vuorokaudesta se alkaa. Olo tuntuu huomattavasti turvallisemmalta, jos tietää olevansa hyvin ja huolella valmistautunut.

Se, mitä ja kuinka paljon treenaat, on tietysti oma asiasi. Jotkut uivat, toiset tanssivat, harjoittavat joogaa, venyttelevät tai rentoutuvat hengitysharjoitusten avulla jne. Yksinkertaisin ja helpoin tapa huolehtia kunnostaan on päivittäinen reipas kävelylenkki. Pidä kehosi liikkeessä, se helpottaa myös monien odotusajan vaivojen torjumista.

Keskustele synnytyksestä

Joka kerta kun jaat ajatuksiasi, ilojasi ja mahdollisia surujasi, valmistaudut henkisesti. Keskustelu kumppanisi kanssa tai juttelu ystävälle on hyvä tapa purkaa ja selvittää ajatuksiaan. Voi myös olla hyvä keskustella asioista sellaisten naisten kanssa, jotka ovat jo itse synnyttäneet – heiltä voit kysyä monista mieltäsi painavista asioista.

Tärkeää on myös varata itselleen aikaa pohtia ja järkeistää tulevaa: voit kirjata vaikka paperille asioita, joista haluat ottaa paremmin selvää. Voit palata listaasi aina sopivan hetken tullen, ja samalla asiat ja kokonaisuudet jäsentyvät paremmin omaan päähäsi.

Neuvola antaa tukea – älä epäröi kysyä!

Neuvolakäynnit ovat suureksi avuksi valmistautumisessa. Toivottavasti löydät terveydenhoitajan, jonka seurassa viihdyt, johon luotat ja jolla on aikaa sinulle.

Noin kahdeksan kuukautta kestävän tuttavuutenne aikana voi välillenne kasvaa syvä luottamus ja yhteisymmärrys.

Tutun terveydenhoitajan luona sinun on mahdollista saada henkilökohtaisia neuvoja, joista on sinulle heti hyötyä. Opitte tuntemaan toisenne ja ajan mittaan terveydenhoitaja näkee tarkoin, missä valmistautumisen vaiheessa olet.

Mikäli näkemyksenne ja ”kemianne” terveydenhoitajan kanssa eivät kohtaa, on mahdollista yrittää vaihtaa terveydenhoitajaa – tämän onnistuminen riippuu kuitenkin esimerkiksi terveyskeskuksesi resursseista.

Jos jokin asia alkaa pelottaa sinua, eikä pelko väisty ajan mittaan, kannattaa hakea apua. Keskustele peloistasi esimerkiksi neuvolassa. Neuvolasta tai terveyskeskuksesta saat neuvoja ja sieltä sinut voidaan tarvittaessa ohjata erikoiskoulutetun asiantuntijan puheille esimerkiksi pelkopoliklinikalle.

Synnytysvalmennus: tietoa ja luottamusta

Synnytysvalmennuskurssit ovat myös hyvä vaihtoehto jakaa kokemuksiaan ja keskustella asioista muiden kanssa.

Siellä tapaat muita samassa elämäntilanteessa olevia, voit keskustella heidän kanssaan, kurkistaa heidän maailmaansa ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Tällaisessa ryhmässä moni kokee turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta.

Synnytysvalmennuksia järjestävät useimmiten yksityistä vastaanottoa pitävät kätilöt suurimmissa kaupungeissa.

Myös järjestöt ja yhdistykset saattavat järjestää synnytysvalmennuksia, joten seuraa oman alueesi yhdistystoimintaa ja kysele neuvolassa asiasta.

Monissa pienemmissäkin kaupungeissa esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää vanhemmille ja lapsille perhekerhotoimintaa, ja sitä kautta saatat löytää myös synnytysvalmennuksista tietävän henkilön.

 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?