Karen Smith oli raskausviikolla 31. Hän harrasti seksiä miehensä, Mark Smithin kanssa. Muutaman tunnin päästä kohtu alkoi supistella ja vuotaa. Toisin kuten Smithin lääkäri esitti, oireet eivät olleet harmittomia yhdyntään liittyviä reaktioita.

Viimeksi päivitetty 29.4.2013

Yhdyntä raskauden aikana saattaa aiheuttaa tiputtelua ja pieniä supistuksia. Nämä oireet ovat täysin vaarattomia. Kun Karen Smith tuli 31. raskausviikolla valittamaan oireita, lääkäri totesi, että kaikki on hyvin. Oireiden oletettiin johtuvan yhdynnästä.


 


Smith sai kuitenkin pian huomata, että lääkärin arvio oli väärä.

”Seuraavaksi heräsin leikkaussalin herättämöstä ja minulle kerrottiin, että poikani on kuollut. Tietenkin syytin itseäni. Kidutin pitkään itseäni, koska luulin, että rakastelumme oli tappanut Robert-pojan”, Smith kertoo.

Lue myös: Onko seksi turvallista raskausaikana?

Korvaus sairaalalta

Myöhemmin Karen Smith sai kuulla, että istukan irtoaminen ei voi johtua yhdynnästä. Hän myös ymmärsi oireensa olleen hyvin selkeät jo sairaalaan tullessa. Smith haastoi sairaalaan oikeuteen liian hitaan toiminnan vuoksi. Hän syyttää sairaalaa lapsensa menettämisestä.

”Olisin halunnut todisteen siitä, että minä en ollut vastuussa lapseni kuolemasta”, Smith sanoo.

Smith kävi neljä vuotta oikeustaistelua sairaalaa vastaan. Lopulta Smith suostui sairaalan tarjoamaan sovitteluratkaisuun.

Nyt Smith levittää tietoa istukan irtoamisesta perheille.

Lue myös: Istukan vika monen kohtukouleman takana

Seksi turvallista normaalisti sujuvan raskauden aikana

Normaaliraskauksien yhteydessä seksi ei ole haitallista sikiölle. Päinvastoin voidaan ajatella, että vanhempien kokema läheisyys ja nautinto on hyväksi myös sikiölle.

Raskausaikana kohdun verenkierto on vilkasta. Yhdyntä saattaa aiheuttaa pientä tiputtelua. Myös kohdun supistelu raskauden jälkeen on täysin normaalia.

Tietyissä tapauksissa lääkärit suosittelevat, että yhdyntää vältettäisiin. Esimerkiksi heikko kohdunkaula, istukan alhainen sijainti tai voimakas tiputtelu ovat erikoistapauksia, joissa yhdyntä voi aiheuttaa keskenmenon tai ennenaikaisen syntymän.

Lue myös: Mies tykkää raskaana olevista naisista 

Vakava istukan irtoaminen on harvinainen

Irtoamisia esiintyy 0,5–1 prosentissa raskauksista. Istukka voi revetä vain hieman reunasta, jolloin se ei ole vaarallista ja saattaa jäädä jopa kokonaan huomaamatta. Ainoastaan 0,2 prosentissa raskauksista istukka irtoaa kokonaan.

Jos istukka on irronnut kokonaan, oireet voivat johtaa jopa shokkiin. Irtoamisen tunnistaa tummaverisestä vuodosta, kohdun laukeamattomasta kovettumisesta ja vahvoista kivuista. Yhdynnän jälkeinen supistelu on puolestaan lievää, eikä yhdynnän jälkeen pitäisi olla kovia kipuja.

Istukka voi irrota kovan iskun voimasta. Esimerkiksi autokolari tai kaatuminen voivat aiheuttaa istukan irtoamisen.

Raskausmyrkytys nostaa istukan irtoamisen riskiä. Myös tupakoiminen lisää riskiä. Muita syitä istukan irtoamiselle ovat esimerkiksi runsas lapsiveden määrä, kaksosraskaus ja äidin korkea ikä.

Joskus istukka voi irrota ilman mitään löydettyä syytä.

Lähde: Daily Mail

Mitä mieltä olet artikkelista?