Minna arvioi tehneensä ainakin toista sataa raskaustestiä – ja nyt hän kertoo, miksi hän jäi koukkuun testien tekemiseen.

Julkaistu 26.1.2014

”Ainakin testi viikossa viiden vuoden ajan

Kun Minna heitti, että hän on tehnyt ainakin sata raskaustestiä, en ollut uskoa korviani. Tehtyjen raskaustestien määrä alkoi kiinnostaa siinä määrin, että asiasta oli pakko ottaa enemmän selville. Kuinka monta testiä Minna siis tarkalleen on tehnyt?

”Sitä on tosi vaikea arvioida, mutta rahallisesti se oli älytön määrä”, toteaa nyt puolitoistavuotiaan pojan äiti.

Viitisen vuotta sitten Minna alkoi yrittää lasta edellisen kumppaninsa kanssa. Minnalla oli todettu polykystiset munasarjat, mikä tarkoitti sitä, että hänellä oli arviolta kolmesta neljään kertaa vuodessa mahdollisuus tulla raskaaksi.

”Elin siinä uskossa, että kyllä se onnistuu, kyllä se onnistuu. Tein vähintään kerran viikossa niitä testejä, ja sitten kun niitä alkoi mennä enemmän ja enemmän, rupesin tilaamaan netistä tukkupakkauksia. Tein testin aamulla ja illalla, ja olin näkevinäni niissä haaleita viivoja, vaikka ei niissä varmaan mitään edes oikeesti ollut”, Minna kertoo.

Lue myös: Olenko raskaana?

”Testasin kaikki merkit”

Minna kertoo säästäneensä käytettyjä testejä, koska oli internetin keskustelupalstalta lukenut, että testiin voi tulla roskishaamuja ja haamuviivoja useampien tuntien jälkeen testin teosta.

”Siitä tuli ihan pakkomielle. Ja sitten olin näkevinäni niissä vaikka mitä”, Minna päivittelee.

Jos yksi testi ei näyttänyt positiivista, Minna siirtyi seuraavaan merkkiin. Sellaista merkkiä eli olekaan, mitä Minna ei olisi testannut.

”Pahimmassa vaiheessa, kun olin ihan varma että oon raskaana, mutta testit eivät näyttäneet plussaa, niin mähän kävin raskaustesteissä terveyskeskuksessakin, jos heidän testinsä näyttäisivät eri tavalla. Mutta eiväthän ne näyttäneet. Jotenkin niistä tuli niin kova pakkomielle”, Minna toteaa.

”Ainoat mitkä jätin apteekkiin, oli ne ovulaatiotestit, niihin en lähtenyt ollenkaan, ne olivat sen verran kalliita.”

Lue myös: Äiti, olet koukussa vauvan tuoksuun

”Tein raskaustestejä myös salaa”

Rahaa meni jo pelkästään raskaustesteihin suuria summia.

”Mutta ei sitä ajatellut silloin, kun aina toivoi niin kovasti, että siinä olisi se positiivinen.”

Mutta en mä ole ainoa”, Minna jatkaa.

Hän viittaa vauvafoorumeilla pyöriviin raskaustestikeskusteluihin, joissa raskaustestejä ja kokemuksia vertaillaan. Raskaustestien tekemiseen voi todella jäädä koukkuun. Useampi yrittäjä kertoo vauvafoorumeilla tehneensä kymmeniä raskaustestejä.

”Mieskin sanoi jossain vaiheessa, että nyt lopetat tuon tiirailun, että kun siinä ei ole mitään, niin siinä ei ole. Mä tein niitä salaakin.”

Nykyisen miehensä kanssa Minna yritti lasta vuoden, kunnes pitkään odotetut kaksi viivaa piirtyivät raskaustestiin.

”Sitten kun se positiivinen testi vihdoin tuli, niin mä en uskonut sitä”, Minna kertoo.

”Ja sittenhän mä vasta teinkin niitä testejä”, hän nauraa.

”Se oli niin uskomatonta! Kun mä olin niin pitkään yrittänyt, että sitten kun se positiivinen testi tuli, tein viikon joka päivä niitä positiivisia testejä!”

Lue myös: Tunteiden vietävänä

”Pelkään koko ajan, että jotain tapahtuu”

Useiden positiivisten testien jälkeenkään Minna ei tohtinut uskoa, että mahassa todella oli pieni lapsen alku. Hän suhtautui raskauteen epäillen vielä ultraääneen mentäessäkin:

”Kun mentiin ensimmäiseen ultraääneen, sanoin vielä miehelle, että älä nyt kovasti pety, jos siellä ei olekaan mitään.”

”Sitten kun nähtiin ultrassa se vauva, niin mulla tuli monen vuoden itkut. En ollut uskonut, että pääsen ultraan kattomaan, et mun mahassa on lapsi”, Minna kertoo.

”Kyllä mä nautin hirveästi raskausajasta, mutta se oli niin epätodellista. Kun elimistö ei ole missään vaiheessa toiminut niinku pitäisi, niin se kaikki oli ihmeellistä, se mahan kasvu, liikkeet ja kaikki. Se oli niin epätodellista ja uskomatonta! En uskonu synnytyslaitoksellakaan, vaikka olin sen lapsen saanut syliin, että tämä lapsi on tullut minusta ulos.”

Nyt lopputulos huutelee taustalla sängystään. Minnan raskaus sujui hyvin, ja hän kuvailee poikaansa terveeksi ja tyytyväiseksi lapseksi, vaikka ei juuri nyt haluakaan nukkumaan. Vauva-aika on mennyt sekin oppikirjojen mukaan, mutta silti pitkä yritys on jättänyt jälkensä.

”Lapsi oli niin kauan odotettu, että nyt pelkään koko ajan, että jotakin tapahtuu, tai että menetän hänet. Koko raskausaika oli semmosta stressiä. Ja sitten kun lapsi syntyi, sitten vasta pelkäskin että jotain tapahtuu!”

Lue myös: Mitä jos jokin menee pieleen?

”Testit on nyt tehty”

Palataan takaisin raskaustesteihin. Kaikkia varmasti kiinnostaa, kuinka monta raskaustestiä Minnalla loppujen lopuksi meni.

”Siis kun mä en osaa edes arvioida, mutta satoja. Satoja testejä meni sen viiden vuoden aikana. Että jos lasketaan viiden vuoden aikana kerran viikossa, ja sitten loppua kohden varmaan joka päivä, niin kyllä se aika monta testiä on.”

Vauva-aika on ollut Minnasta niin ihanaa, että hän haluaa ehdottomasti toisen lapsen, jos raskaus vain alkaa. Tekeeköhän Minna yhtä paljon testejä seuraavaa raskautta yrittäessään?

”Luulen että mun testit on tehty, siihen rumbaan en enää lähde”, Minna nauraa. ”Nyt osais ottaa jo paljon rauhallisemmin.”

Lue myös foorumilaisten kokemukset ja keskustele aiheesta foorumilla: Montako raskaustestiä sinä teit?

Haastateltavan nimi on muutettu.

Mitä mieltä olet artikkelista?