Mitä tekisit, jos saisit kuulla, että kohdussa kasvavalla lapsellasi ei ole mitään mahdollisuuksia elää muutamaa päivää pitempään? Että lapsi ei selviäisi, koska hänellä ei ole aivoja? Keri Young teki järkyttävien uutisten edessä uskomattoman rohkean ja epäitsekkään päätöksen.

Keri Youngin aviomies Royce Young muistelee Facebook-päivityksessään hetkeä, jolloin he saivat vaimonsa kanssa kuulla, että heidän hartaasti odottamalla toisella lapsellaan, pienellä Eva-tytöllä, ei ole aivoja:


 


”Keri katsoi lääkäriä ja kysyi: ”Jos jatkan raskautta loppuun asti, pystymmekö sitten luovuttamaan hänen elimensä?”

Muistan, kuinka lääkäri laittoi kätensä Kerin olkapäälle ja sanoi: ”Kuinka tavattoman rohkeasti ajateltu.”

Eli vähän kuin että kaunis ajatus, mutta et voi olla tosissasi.

Sillä hetkellä ymmärsin, että puolisoni ei ole pelkästään paras ystäväni vaan myös aivan uskomaton, erityislaatuinen ihminen.

Mutta Keri oli tarkoitti sitä. Keskellä elämänsä kammottavimpia uutisia hän alkoi heti ajatella, kuinka hän voisi auttaa muita. En ole koskaan kokenut mitään yhtä järisyttävää.

Olemme olleet Kerin kanssa naimisissa 8 vuotta (yhdessä 15 vuotta), ja vuosien saatossa olen usein ajatellut, kuinka kiitollinen olen puolisostani.

Mutta tuo hetki lääkärissä oli erilainen. Sillä hetkellä ymmärsin, että puolisoni ei ole pelkästään paras ystäväni vaan myös aivan uskomaton, erityislaatuinen ihminen.

Päätimme jatkaa raskautta loppuun asti monesta syystä, mutta ennen kaikkea, jotta voisimme luovuttaa lapsemme elimet niitä tarvitseville.

Emme sano tätä omaa erinomaisuuttamme korostaaksemme. Se vain kävi järkeen ja antoi meille voimia jatkaa.

Päätimme jatkaa raskautta loppuun asti monesta syystä, mutta ennen kaikkea, jotta voisimme luovuttaa lapsemme elimet niitä tarvitseville.

Sen lisäksi voimia antoi oivallus, että Eva tosiaan syntyisi elävänä, ja että hän on meidän pieni tyttömme, jonka kuuluu saada tavata äitinsä ja isänsä.

– – – – –

Jossain muualla, toisessa perheessä, eletään juuri nyt vaikeita aikoja, mutta toivotaan samalla ihmettä, joka pelastaisi heidän sairaan pienokaisensa.  Tuskallisen tietoisena siitä, että se ihme ei toteudu, jos jonkun toisen perheen lapsi ei ensin kuole. Meidän Eva voi olla tuo ihme.”

Lue Roycen koko päivitys:

Mitä mieltä olet artikkelista?