Jos lapselle ei ole hoitajaa, hänet voi joutua ottamaan mukaan vaikka gynekologin vastaanotolle. Toiset äidit taas käyvät vapaaehtoisesti vain menoissa, joihin voi mennä lapsen kanssa.

Viimeksi päivitetty 23.10.2018

Vanhempana sitä joutuu joskus ottamaan lapsensa mukaan monenlaisiin paikkoihin, joihin ei ehkä perinteisesti olisi tarkoitus mennä lapsen kanssa. Mutta vaihtoehdot ovat vähissä, jos hoitajaa lapselle ei ole, ja edessä on pakollinen meno. Nimimerkki mä77 on kuljettanut lapsiaan mukanaan paikkaan jos toiseenkin:


 


”Esikoinen on ollut minulla mukana töissä, esiintymiskeikoilla (ilman erillistä hoitajaa), näytösten takahuoneissa ja katsomossa, yhdistyksen kokouksissa, hammaslääkärissä, lääkärissä ym. Kuopus on seikkaillut vähemmiä – lähinnä töissä, yliopistolla, lääkärissä, kahviloissa, ruokaravintoloissa ja juhlissa. Puistot, kaupat, vierailut, lastenkerhot ja uimahallit ovat tietysti ihan peruskauraa.”

”Pelkät aikuiset ovat tylsää seuraa”

Lapsen mukaan ottaminen erilaisiin menoihin voi olla myös vapaaehtoista. Suski75 käy mielellään lapsensa kanssa eri paikoissa:

”Lapsi on kaikkialla muualla mukana, paitsi töissä, kampaajalla ja esiintymiskeikoilla. Hammaslääkärissä ja gynellä on istunut toimenpiteiden aikana tyytyväisenä rattaissa. Lisäksi lapsi jää hoitoon pikkujoulujen ajaksi, mutta siinä se. Yleensä kieltäydyn menoista, joihin ei voi ottaa lasta mukaan. Jos lapset on kielletty vain siksi, ettei jotakuta huvita olla lasten seurassa, totean siihen, etten minäkään halua olla lapsikielteisten ihmisten seurassa, ja jätän sen tilaisuuden väliin. Pelkät aikuiset ovat erittän tylsää seuraa”, Suski75 kirjoittaa.

Myös Zeni liikkuu mieluiten jälkikasvunsa kanssa, oli kyseessä sitten teatterikäynti tai ravintolaruokailu:

”Mulla kulkee lapset mukana melkein joka paikkaan. Gyne taitaa olla ainoa missä ei ole tenavat olleet mukana, ja kampaajallakin on tainnut olla vaan ihan pikkuvauvoja. Alkoholinhuuruisiin illanviettoihin en myöskään ole lapsia vienyt, mutta enpä ole kyllä sellaisissa käynytkään miesmuistiin. Mutta ollaan käyty teatterissa, (ruoka)ravintoloissa, puistoissa, kaupoilla jne jne jne lasten kanssa. Hyvin harvoin tulee käytyä sellaisessa paikassa minne lapsia ei voisi ottaa mukaan.”

Eri ympyrät opettavaisia lapsille

Nimimerkki mä77 näkee lasten viemisessä erilaisiin paikkoihin paljon hyviä puolia. Uudet paikat voivat toimia keskustelun herättelijöinä lapsen ja aikuisen välillä. Lisäksi ne totuttavat lapsia erilaisiin ihmisiin.

”Eri ympyröissä tulee myös keskusteltua erilaisista asioista pienen lapsen kanssa. Näin lapsen sanavarasto ja ymmärrys kasvavat hurjasti. Ollaan matkustettu linja-autolla, lentokoneella ja laivalla monesti. Suosittelen lasten ottamista mukaan eri paikkoihin, näin he oppivat olemaan erilaisissa ympyröissä ja erilaisten ihmisten ympäröimänä. Suomessa eristäydytään ihan turhaan varsinkin vauva-aikana. Pieni lapsi ei vielä liiku paljoa ja on tyytyväinen vanhemman sylissä. Pientä vauvaa on juuri helppo totuttaa eri ympäristöihin.”

Minne kaikkialle sinä olet ottanut lapsesi mukaan? Osallistu keskusteluun foorumilla: Lapsi mukana menossa

Mitä mieltä olet artikkelista?