Rehdit varkaat

Sairaalasta on helppo varastaa.

Suomalainen ei varasta. Paitsi synnytyssairaalasta. Ei muutaman vaipan vieminen kotiin ole mikään rötös. Eihän?

”Vauvan vaatteet, vaipat, vaivojen peitot, petivaatteet, rintakumit, terveyssiteet. Kaikkea mikä lähtee helposti mukaan, varastetaan”, synnytysyksikön osastonhoitaja Tiina Schildt Keski-Suomen keskussairaalasta huomauttaa.

On yllättävää että rehdissä Suomessa näpistellään sairaalasta surutta. Jopa kätilöiden sairaalalle itse kutomat villaiset vauvan lämpöpussit kelpaavat varkaille. Hankalin varastelun kohde on kuitenkin rintakumi.

”Yritämme sanoa äideille, että rintakumi pitää palauttaa. Silti niitä lähtee äitien matkassa kotiin”, Schildt sanoo.

Varastetuista rintakumeista koituu ikävä menoerä sairaalalle. Niinpä kumeista saattaa tulla tulevaisuudessa maksullisia.


Kertakäyttöisiä hattuja


Kätilöopiston sairaala on joutunut luopumaan kokonaan perinteisistä vauvojen sairaalamyssyistä.

”Hattuja hävisi sen verran, että olemme ottaneet käyttöön kertakäyttöhatut. Ne tulevat halvemmaksi”, osastohoitaja Kaisa Honkanen Kätilöopistolta kertoo.

Varkaiden vuoksi on otettu myös muita varotoimia.

”Kaikki arvokkaammat sairaalatarvikkeet on meillä lukkojen takana. Lastenhoitopöydän vieressä on vain muutama vaippa, ettei vanhemmat ota suurta määrä vaippoja mukaansa”, Honkanen sanoo.

Honkanen muistelee, että Kätilöopistolla on varastettu jääkaapista jopa vierailevan isän tuoma kuohuviinipullo.

”Pullo löytyi myöhemmin yhden toisen perheen huoneesta. Heidän selitys oli, että he olivat luulleet kuohuviinitarjoilun kuuluvan kaikille perheille”, Honkanen kertoo.

Ajattelemattomuutta

Mutta miksi ihmeessä rehti suomalainen alentuu varastamaan sairaalasta tavaraa?

”Ihmiset eivät todennäköisesti edes ymmärrä varastavansa. Esimerkiksi vaippojen saatetaan kokea kuuluvan sairaalamaksuun”, Honkanen miettii.

Asiaan saattaa vaikuttaa myös kertakäyttökulttuuri.

”Nykyään ei osata nähdä, että tavaroita käytetään useita kertoja. Ajatellaan, että esimerkiksi rintakumeja käytetään vain yhden kerran ja että sairaala heittäisi käytetyn rintakumin roskikseen”, Honkanen miettii.

Sairaala saattaa tuntua loputtomalta tarvikevarastolta. Eihän muutaman euron hintainen rintakumi voi ajaa sairaalaa konkurssiin.

”Jos kaikki synnyttäjän veisivät rintakumin ja pinon vaippoja mukanaan, puhuttaisiin vuositasolla todella isosta summasta. Vanhemmat eivät ymmärrä, että tällä synnyttäjävolyymilla pienistä asioista kertyy iso menoerä”, Honkanen summaa.

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

Lue myös:

Kassi kainalossa sairaalaan
Vau.fi tutustuu synnytyssaliin
Synnytyssairaalat vertailussa



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 3
Yööh
Kirjoittaja Hoitaja, äiti 24.01.2012
Siis en ymmärrä kuka edes sairaalasta haluaa ottaa niitä mukaansa jo hygienian vuoksi.. HUH HUH
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
joo tosi rehtejä
Kirjoittaja Berliininmunkki 23.01.2012
Vanhemmat pöllivät myös lasten dvd:tä ja nokkamukeja lastenosastoilta... Tosi rehtiä...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Selkeyttä kiitos!
Kirjoittaja Siiri 23.01.2012
Itse heitin rintakumin roskiin koska luulin sen kuuluvan sinne. En tiennyt että piti palauttaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.