Vauva tarvitsee syliä

Vauva itkee

Vauvan huomiotta jättäminen hädän hetkellä jättää pysyviä vaurioita lapsen kehitykseen. Lukuisilla paniikkikokemuksilla on pitkät seuraukset aikuisiälle saakka.

Kun lapsi huutaa hädissään, eikä kukaan lohduta häntä, alkaa vauvan elimistö erittää stressihormoneja. Jottei haitallisen olotilan aiheuttama kemikaalimyrsky aiheuttaisi vahinkoa lapselle, syntyy vastareaktio. Lapsi tyynnyttää itsensä turraksi elimistönsä erittämillä endorfiineilla.

Yksin huutava lapsi ei toisin sanoen huuda itseään näännyksiin, vaan rauhoittuu elimistönsä rauhoittamisjärjestelmän avulla. Lapsen psyyke kärsii kuitenkin raskaat arvet prosessista.

 

Perimmäiseksi tunteeksi jää epävarmuus


”Kemiallisessa aivomyrskyssä aivoihin ei muodostu mielikuvaa siitä, mitä läheisyys on ja kuinka läheisyydestä saa lohtua. Nämä lapset ovat alttiita hyväksikäytölle ja onnettomuuksille”, ylilääkäri Jari Sinkkonen kertoo Pelastaa lapset -lehden haastattelussa.

Jos lapsi kehittyy jatkuvan paniikin ja itsensä rauhoittamisen ristitulessa, hänelle ei kehity spontaaneja suojautumiskeinoja mielipahaa vastaan. Lapsen perimmäiseksi tunteeksi jää epävarmuus elämänsä säilymisen suhteen.

Myöhemmät kokemukset hädästä, pettymyksestä ja mielipahasta ovat hyvin vaikeita käsiteltäviä, jos vauva ei ole saanut riittävästi lohtua. Vanhemmiten yksin pahaa oloaan käsitelleet lapset ovat varsin haavoittuvaisia ja taipuvaisia itsetuhoiseen käyttäytymiseen.



Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto
 

Aiheesta kirjoitti Pelastakaa lapset 3/2009.

 

Lue myös:

Itkevää vauvaa ei voi hemmotella pilalle



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 4
itkua
Kirjoittaja nana 21.09.2011
mietin juuri kuinka traumatisoitunut meidän vauvasta nyt tulee.. esikoinen 2vee ja vauva puoltoista kuukautta.. mulla ei vaan kädet riitä hoitamaan molempia juuri heti... maidon lämmittämiseen menee aikaa jne jne.. kylmä totuus on, että täällä vauva joskus joutuu itkemään kauemmin kuin olisi sallittua.. tai siis tämän kirjoituksen mukaan..

en ole mikään supervoimia omaava äiti ja omistan kaksi kättä.. ehkä pitäisi opetella käyttämään jalkoja vaikka syöttämiseen..

taitaa meiän tytsystä tulla isona hullu...XD

nojuu... kärjistin asian tahalteen...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
ei hätää...
Kirjoittaja Viirukhan 20.09.2011
...tuossahan sanotaan, että itkevän lapsen HUOMIOTTA JÄTTÄMINEN on pahasta: siispä automatkallakin pelkästään se, että vauva hätähuutoonsa kuulee äidin äänen, auttaa! Kyllähän lapsi koliikkiakin itkee (ja montaa muuta asiaa) vaikka sylissä oliskin. Itku on ainoo tapa kommunikoida ihan alkuun!

Tästä tulee ihan sellanen käsitys, että kaikki vauvan itku pitäs saada mahdollisimman äkkiä heti nyt samantien loppumaan, ettei tuu paha TRAUMA!!! Jestas. Eiköhän traumatisoiva tilanne synny lähinnä sitten, jos äiti vaikka masennuksen takia ei jaksa tai pysty reagoimaan vauvan itkuun ja vauva toistuvasti joutuu itkemään turhaan.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
niinpä...
Kirjoittaja sari 23.05.2011
Olen miettinyt myös miten pitkään voi kuukauden ikäisen vauvan antaa huutaa autossa takapenkillä. Onko 10 min liikaa? Ja sitten pysähdys ja vauva syliin rauhoittumaan... Uudelleen liikkeelle ja huuto alkaa heti uudelleen... Mutta kun pakko olisi perillekin päästä joskus.

Ja sittenkun takapenkillä tulee huudon jälkeen spontaanisti hiljaista alkaa miettimään et nytkö sitten se sitten itki itsensä uneen ja psyyke vaurioitui....
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Aina ei pysty syliin ottamaan.
Kirjoittaja Rita 28.04.2011
Mua harmittaa kyllä, kun esimerkiksi autossa alkaa itku niin ei voi kun yrittää jutella itkevälle vauvalle, sama juttu bussissa mutta sillon voi sentään silitellä ja olla näköetäisyydellä vaikka huuto loppuisikin vasta syliin pääsemällä..
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.