Olet täällä: Lapsi> Kasvu ja kehitys

Kasvu ja kehitys


Vauvavuosi

Ihmisen ensimmäinen vuosi on tapahtumia ja kehityksen virstanpylväitä täynnä – niin lapselle itselleen kuin hänen vanhemmilleen. Kun perheeseen tulee uusi jäsen, mikään ei enää ole kuten ennen. Ja niin sen pitää ollakin: Kun annat pienen ihmisen muuttaa elämäsi, pääset osalliseksi huikeista kokemuksista, joita et ennen lapsen syntymää osannut kuvitella olevan olemassakaan.

[Lue lisää]

Taaperovuodet

Lapsen ensimmäinen vuosi on huimaa kehityksen aikaa, mutta niin on totisesti myös sitä seuraava taaperoaika kolmeen ikävuoteen saakka. Jos lapsen kanssa on ollut hauskaa tähän mennessä, meno muuttuu yhä vaan hauskemmaksi. Haasteita tähän kasvujaksoon mahtuu toki roppakaupalla.

[Lue lisää]

Sisarukset

Olivatpa suhteet siskoihin ja veljiin millaiset tahansa, tuskin juuri kukaan voi vilpittömästi väittää, että sisaruksilla ei ole merkitystä. Sisarussuhde merkitsee monelle kiintymystä ja läheisyyttä, mutta myös kilpailua ja kateutta. Suhde omaan sisarukseen on monelle elämän pisin ihmissuhde.

[Lue lisää]

Leikkiminen ja lelut

Millä tavalla leikki kehittää lasta? Tarvitseeko lapsi leluja? Millaista on vastasyntyneen leikki? Miksi lapsella on mielikuvituskavereita? Lue juttuja leikkimisestä ja leluista.

[Lue lisää]

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.