Ovulaatiolaskuri

Ladataan...

Näin ovulaatiolaskuri laskee hedelmällisen ajankohdan

Ovulaatiolaskuri kertoo kuukautiskiertosi perusteella laskennallisen ovulaatioajankohdan, kun syötät laskuriin edellisten kuukautisten 1. päivä ja kiertosi pituuden.

Muista kuitenkin, että ovulaatio ei aina tottele kalenteria, ja siksi netin ovulaatiolaskuri antaa tulokseksi ennen kaikkea parhaan arvauksen siinä tapauksessa, että ovulaatio tapahtuu juuri silloin kuin se niin sanotun normaalin kierron aikana tapahtuu eli noin kaksi viikkoa ennen kuin seuraavien kuukautisten kuuluisi alkaa.

Jos kierron pituus siis on 28 vuorokautta, ovulaatio tapahtuu 14. vuorokautena, mutta jos kierto on 35 vuorokautta, ovulaatio tapahtuu kierron 21. päivänä.

Kuukautiskierron pituus on hyvin yksilöllinen ja saattaa vaihdella jonkin verran myös kuukaudesta toiseen. Ovulaatiolaskuria parempi ”työkalu” oman hedelmällisimmän ajankohdan tunnistamiseksi onkin oman kierron opettelu:

Kirjaa säännöllisesti kalenteriin kuukautisten ensimmäinen vuotopäivä. Näin saat hyvän käsityksen oman kiertosi pituudesta, pituuden vaihteluvälistä ja ylipäätään kierron säännöllisyydestä.

Opettele myös tunnistamaan mahdolliset ovulaatio-oireesi. Ovulaatio saattaa aiheuttaa esimerkiksi pieniä vihlaisuja alavatsassa. Kohdunkaulan erite on kirkasta ja venyvää. Moni nainen on seksuaalisesti halukkaimmillaan ovulaation aikoihin.

Haluatko jutella foorumilla ja saada kuulumisia sähköpostiisi kerran viikossa? Se onnistuu, kun rekisteröidyt! Lisätietoa hyödyistä. 

Tykkää Vau.fi:stä Facebookissa! Saat parhaat raskaus- ja kasvatusaiheiset artikkelit suoraan uutisvirtaasi.

RSS Vauvakuumeilijat foorumilla

  • 40+ kuumeilevat 20.7.2026
    Itsellä ikää jo 43v. Mutta haave olisi vielä vai pitääkö jo lopettaa haaveilu?
  • Raskaaksi 2026 20.7.2026
    Haaveiletko raskaudesta vuodelle 2026? Tämä on paikka jakaa ajatuksia, tunteita ja piinahetkiä tähän liittyen 🙂
  • Kuumeilijoiden piinapäivät ja tulokset! 20.7.2026
    Tämmöisen kiinnostavan idean varastin jonkun toisen foorumin vanhasta keskustelusta.. Siellä toimi kivasti ja oli hauska lukea niitä, teki mieli itekkin päästä täyttämään.. Idea on se, että jokainen täyttää yhden viestin/kierto ja sitä yhtä muokataan sitten päivien edetessä. Tähän ketjuun ei tulis muuta kommentointia kuin noilla peukuilla ym, jotta ketju pysyy selkeänä. Suunnilleen dpo-1 alkaen aina […]
  • BBT - basal body temperature 20.7.2026
    Näitä lämpötiloja tullu mittailtua ja pohdittua, kuitenkaan en löytäny äkkiseltään ketjua aiheesta. Eli tänne bbt -käppyröitä ja tulkintaa 🙂
  • Plussa vai ei? 20.7.2026
    Himotestaajat, testien pyörittelijät jne tänne vaan kuvaa niin ihmetellään testilöitä yhdessä 🙂
  • Lugesteron murheita 17.7.2026
    Heips! Oon uusi täällä. Taustaa sen verran, että marraskuussa 2025 ensimmäinen raskauteni ja keskenmeno. Nyt siitä asti yritetty ja sain nyt lugesteron 300mgx2 luteaalivaiheen tukemiseen. Sitä ennen oli terolut käytössä ja siitä ensimmäinen raskauteni alkoi. Nyt murheena sellainen, että clearbluen lila ovis testi joka siis mittaa kahta hormonia näytti pysyvää hymynaamaa 27.4 illalla. Vielä normi […]
  • Ovulaatiota metsästämässä 17.7.2026
    Heippa. Olemme miehen kanssa aloittaneet toisen lapsen yrityksen. Söin viimeisen minipillerin 2.3.2026 ja jännitin miten kierrot käynnistyvät. Minulla on aina ollut tosi selkeä 28 päivän kierto missä ovulaation oireita kp 14 tienoilla mutta koko minipillerien syönnin aikana minulla ei tullut menkkoja ollenkaan. Eka kierto oli tosi kivulias koko kierron ajan mutta olin huomaavinani limoja ja […]
  • Lista Raskaaksi 2026 -ketjun kuumeilijoista 17.7.2026
    Uusi vuosi ja uusi kuumeiluketju on alkanut. Joten tässä uusi listautumisketju. Plussatuulia kaikille! Kun lisäät tietosi listaan, kopioithan aina viimeiseltä sivulta viimeisimmän, ettei kenenkään aiemmin lisätyt tiedot tipahda pois! Kuumeilijat: Esimerkiksi Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi haaveissa / Yritys alkanut (ya) tai yk (yrityskierto/yrityskuukausi) Plussanneet: Esimerkiksi Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi tulossa / […]
  • Lihavuus ja raskaustoive (eli ketju BMI >35) 16.7.2026
    Olen uusi tällä foorumilla ja esikoinen olisi tervetullut Olen vuosia lykännyt raskaustoivetta erityisesti ylipainon takia ja ajatellut että raskautta voi yrittää kun paino on edes vähän matalampi. No, oma paino ei vaan laske, ollenkaan, joten yritys oli vaan pakko aloittaa siitä huolimatta. Oman painon vaikutus raskautumiseen ja mahdolliseen odotusaikaa jännittää aivan hirveästi. Oma bmi on […]
  • Vauvakuume vaikka ei yritystä 13.7.2026
    Onko täällä joku muukin, joka potee aivan järkyttävää vauvakuumetta, mutta syystä tai toisesta ei ole yritystä?