Imettäminen on niin luonnollinen juttu, että sehän sujuu keneltä tahansa äidiltä tuosta vain! Ai ei vai? ReginaVeritas kertoo blogissaan omasta prosessistaan, josta ei ole käänteitä puuttunut. Hän korostaa, kuinka suuri merkitys voi olla asiantuntevalla tuella ja ohjeilla.

Viimeksi päivitetty 13.7.2015

Avautumisvaihe on synnytyksen ensimmäinen ja useimmilla naisilla myös synnytyksen pisin vaihe. Avautumisvaiheessa on latenssivaihe ja aktiivinen vaihe. Tämä blogi käsittelee kuitenkin minun henkilökohtaista, henkistä, avautumisvaihettani. Olen kolmeakymppiä lähestyvä, toista lastaan odottava äiti. Avautumisvaihe-blogi on itseterapiaa, purkautumista, tunnustuksia, haaveita, toiveita, suunnitelmia ja joskus myös tietoiskuja, valistamista ja provosointia; avautumista. Käsittelen kirjoituksissani vanhemmuutta, raskautta, synnytystä, imetystä ja toisinaan ihan vain omia kipukohtiani.Esikoistyttäreni syntyi pitkän ja hankalan käynnistetyn synnytyksen päätteeksi apgarpistein 2. Pulssista. Hän virkosi kuitenkin pian ja ensi-imetyskin lähti hienosti käyntiin alle 30 minuuttia syntymästä. Kätilö kehui hyvää imuotetta, jonka muistan itse tuntuneen ainakin hyvin tiukalta.


 


Kirjavaa imetysohjausta sairaalassa

Lapsivuodeosastolla sain hyvin vaihtelevaa imetysohjausta ja jos jonkinnäköistä mielipidettä. Noin 12 tunnin iässä tyttö joutui lastenosastolle tulehduksen takia ja alkoi saamaan korviketta kolmen tunnin välein pullosta.

Pyysin rintapumppua, mutta en saanut mitään ohjeita sen käyttämiseen ja saamani pumppukin oli rikki. Mieheni luki jostain opaslehtisestä käsinlypsyohjeita ja lypsin hänelle astiaan maitoa. Itse olin saaliistani ylpeä, kätilö myös, mutta lastenosastolle sille 5ml ruiskulle lähinnä naurettiin.

Tytön joutuminen lastenosastolle oli minulle uskomattoman kova pala. Tunsin olevani huono äiti, pelkäsin vauvan kokevan itsensä hylätyksi. Syytin itseäni hänen tulehduksestaan. Kaksi yötä hän vietti osastolla ja vielä kolmannen vietimme vierihoidossa. Halusin palavasti kotiin, sillä pelkäsin, että minut taas erotetaan tytöstä.

Meidät kotiutettiin kommunikaatiovirheen takia uskomattomalla lisämaitomäärällä, joka todellisuudessa korvasi kokonaan tytön ravinnontarpeen ja vielä enemmänkin. En saanut mitään ohjetta lisämaidon vähentämiseen. Emme kyllä liioin pulloruokintaankaan. Ainoa ohje oli korviketta 80 ml 3 tunnin välein. Ajoimme heti synnytyssairaalasta kauppaan ostamaan korviketta.

Tyttö raivosi, huusi ja karjui

Imetys ei millään meinannut ottaa sujuakseen. Tyttö raivosi rinnalle, huusi ja karjui. Vain pullo kelpasi. Näin myöhemmin toki tiedän kyseessä olleen nännihämmennyksen, mutta tuolloin olin vakuuttunut, että vauvani vihaa minua, koska hylkäsin hänet lastenosastolle. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi. Itkin todella paljon.

Kahden viikon iässä tyttö alkoi itkeä yhä enemmän. Sattumalta, etsittyäni tietoa koliikista löysin tietoa myös refluksista ja aloin tätä epäillä tytöllä. Infosivustolta minulle selvisi, että refluksivauvoille äidinmaito on parasta ruokaa nopean sulavuutensa takia ja päätin alkaa taistella imetyksen puolesta.

Samaan aikaan myös aloin imettämään öisin makuultani sängyssä, koska en vain enää meinannut pysyä hereillä sohvalla. Pelkäsin tiputtavani tytön. Tosin pelkäsin myös rusentavani hänet, mikäli vahingossa nukahtaisinkin kesken imetyksen. Onneksi huomasin olevani väärässä ja kolmannen ”vahinkonukahdetun” yön jäljiltä hylkäsimme pinnasängyn. Se oli todennäköisesti viisain ja paras päätökseni, sekä oman jaksamiseni kannalta että imetyksen hyväksi.

Läheisyys lisäsi tytön kiinnostusta rintaa kohtaan

Lisääntynyt läheisyys (eli siis yöllinen pesiminen) lisäsi sekä tytön mielenkiintoa rintaa kohtaan, että toki lisäsi maitomäärää (joka kyllä minun tapauksessani ei todennäköisesti alunperinkään ole ollut ongelma, ainakaan vähäisyyden kannalta). Käytimme tyttöä myös kahdesti vyöhyketerapiassa. Se joko auttoi tai ei, mutta ainakin saimme tunteen, että teemme aktiivisesti jotain helpottaaksemme tytön oloa.

Kuuden viikon neuvolalääkärin tarkastukseen mennessä olimme juuri päässeet täysimetykselle! Tähän meidät auttoi sinnikkyyteni ja muiden keinojen lisäksi juuri oikeaan kohtaan ajoittunut tiheän imun kausi, jolloin (onnekseni) tytölle ei kelvannut muu kuin rinta. Siitä lähtien, ei meillä enää korvikepurkkeja tarvinnut availla.

…sitten sain suihkutissit!

Hyvin pian tajusin, että minulla on maitoa liikaakin ja valtoimenaan omia aikojaan heruvat suihkutissit. Yritin kaikkia löytämiäni suihkutissihoitoja. Jossain vaiheessa harkitsin jopa maidontuloa vähentävien yrttien kokeilua, mutta en sitten uskaltanut kokeilla niitä. Alun ongelmat olivat niin iso kolaus.

Julki-imetys oli jo ajatuksen tasolla liikaa minulle. Rintani todella suihkusivat maitoa joka puolelle ja koska olin arvaamattoman (ja runsaan) herumisen jäljiltä jatkuvasti muutenkin maitotahroilla. Kannoin mukanani aina maidonkerääjällä kerättyä (tai suihkutissihoidon totaalityhjennyksistä kertynyttä) pakastemaitoa ja pulloa siltä varalta, etten löytäisi imetykselle sopivaa paikkaa. Minun tarvitsi imetyksen aikana suojata itseni ja vauva (ja lähipiiri) maitotulvaltani, eikä se onnistunut todellakaan huomaamattomasti tai edes pienillä vilautuksilla.

Tissi kelpasi vain makuuhuoneessa

Sitten pullo lakkasi kelpaamasta. Rajoitin menojani, jotta olisin mahdollisimman suurella varmuudella kotona imettämässä. Sitten iskivät rintaraivarit. Lähes koko kuuman kesän olin vain kotona. Tissi kelpasi vain makuuhuoneessa, vauva oikealla kyljellä, minä vasemmalla. Vasen tissi oli käytössä päivisin, oikea öisin. Suihkutissihoidosta huolimatta etenkin oikea tissi tuotti jatkuvasti vain liikaa maitoa ja minun oli poistettava pahimmat pingotukset pumpulla, muuten tissi kipeytyi todella pahasti.

Jossain vaiheessa tajusin, että tissi alkoi kelvata satunnaisesti muuallakin kuin sängyssä. Ensin imetys luonnistui kotona missä vain, sitten myös muualla. Aloin oppia tissieni ja vauvani tavoille.

Tämä on imetystarinani neljäs ”painos”. Ensimmäiset kolme herättivät liikaa tunteita, ne olivat liian henkilökohtaisia ja raakoja paljastettavaksi muille. Kirjoittaessani itkin ja tunsin uudelleen ongelmien tuoman tuskan ja häpeän. Keskustelin tunteet läpi myös mieheni kanssa.

Tajusin olleeni lähes masentunut

Jälkeenpäin ajateltuna ymmärrän olleeni aivan alussa lähes masentunut. Olen varma, että olisin tarvinnut lopulta jopa ehkä hoitoa, jos en olisi imetystä saanut toimimaan. Niin tärkeältä se silloin minulle tuntui. Hormonit, uskomaton irrationaalinen itsesyytös lastenosastoajasta…. Uin todella syvissä vesissä.

Tunsin myös myöhemmin suurta häpeää alati valuvasta maidosta. Maitotahrat haisivat, olivat rumia ja tahmaisia. Erään kerran kahvilassa kaverini kanssa istuessani maito valui läpi tuplasuojien, topattujen imetysliivien, mekon ja neuletakin. Istuin siis ulkotakki päälläni ja häpesin. Tyttö nukkui vierelläni.

Liiasta maidosta valittaminen tuntuu kielletyltä

Liiallisesta maidontuotannosta valittaminen tuntui (ja tuntuu edelleenkin) kielletyltä. Liian monella äidillä on päinvastainen kokemus. Eihän maitoa ”voi tulla liikaa”! Jotenkin sitä liiallisen maidon ongelmaa vielä pahensi se, että herumisen käynnistyminen on aina tuntunut minulla kipuna.

Tuntuu oudolta olla tässä nykyisessä tilanteessa, jos ajattelen asiaa ollenkaan enempää. Siitä huolimatta, että valuin maitoa (etenkin öisin) runsain mitoin jo esikoisen raskausaikana, viimeisellä kolmanneksella, imetyksen onnistuminen tuntui olevan niin pienestä kiinni! Esikoiseni ollessa vain parin viikon iässä, olisin vain halunnut ”luvan” lopettaa imetyksen yrittäminen ja ruokkia hänet korvikkeella. Toisaalta vihasin korvikkeita ja pulloja, olisin halunnut heittää ne kiljuen seinään.

Tiedon karttumisen myötä imetysvarmuuteni alkoi kasvaa

Kesällä, ollessani kotini vankina rintaraivoavan vauvani kanssa olin löytänyt tieni Imetyksen Tuki Ry:n Facebook-ryhmään. Imin sieltä tietoa itseeni. Elokuusta alkaen aloin käydä kerran kuussa paikallisen imetystukiryhmän tapaamisissa. Imetysvarmuuteni kasvoi kohisten. Uskalsin jopa antaa vinkkejä ryhmän muille äideille, sillä meillä ei enää akuutteja ongelmia ollut.

Loppuvuodesta tulin raskaaksi ja raskaushormonit päästivät minut vihdoin maidon liikatuotannosta. Kehtasin vihdoin ja viimein mennä sovittamaan ja ostamaan kunnon imetysliivit! Muutama kuukausi sitten paikallisen imetystukiryhmäni tukiäiti pyysi minua kanssaan vetämään ryhmää, juuri samalla hetkellä kun itse uskalsin kysyä häneltä, huoliiko hän minut avukseen! Nyt olen tukiäiti ja olen itsekin uskaltanut vastata ITU:n FB-ryhmässä kysymyksiin tukiäitistatuksella. Tuntuu hyvältä auttaa muita.

Suunnitteilla tandemimetys

Nyt [huhtikuussa 2015] imetän 13 kuukauden ikäistä tytärtäni, edelleenkin lapsentahtisesti. Raskaus on vähentänyt maidontuotantoani, mutta tyttö jaksaa edelleenkin viettää toisinaan pitkiäkin aikoja rinnalla. Odotan, että pian alkava viimeinen kolmannes toisi minulle taas paljon maitoa, tällä kertaa aion sitä säilöä pakkaseen jo ennen synnytystä, sillä minulla on taas raskausdiabetes. Suunnittelen tandemimetystä! Ajatus on siitä sekä ihana että pelottava. Onneksi minulla on tällä kertaa enemmän työkaluja selviytyä.

Teksti on julkaistu alun perin ReginaVeritaksen Avautumisvaihe-blogissa 12.4.2015

Mitä mieltä olet artikkelista?