Vloggaaja Sanna Karinan laskettu aika on aivan käsillä, joten sairaalakassi on viimeistelyä vaille pakattu. Uusimmasa vlogissaan hän paljastaa, mitä on kassiinsa pakannut – kurkkaa sinäkin!

Viimeksi päivitetty 17.6.2019

Sanna Karina on helsinkiläinen 27-vuotias nainen, joka odottaa yksin ensimmäistä lastaan ja vloggaa odotuksensa loppumetreistä, synnytykseen liittyvistä asioista ja myöhemmin elämästään vauvansa kanssa.


 


”Laskettu aika ihanalle, puoliksi kenialaiselle pojalleni on 19.6.2019. Olen raskauden alkumetreillä innostunut kuvamaan videoita elämästäni, ensimmäisen lapsen saamiseen liittyvistä asioista ja yksin odottamisesta”, Sanna Karina kertoo.

”Raskaus on mullistanut elämäni”

Odottaminen on ollut Sannalle huikea kokemus.

”Raskauteni on mullistanut elämäni jo nyt. Odotus on tuonut minulle elämältä enemmän kuin mikään muu kokemani asia. Haluan jakaa, olla esimerkkinä ja seistä vahvasti tarinani takana. Tiedän ja olen varma, että minunlaisiani on enemmänkin kuin muutama”, hän kertoo.

Videoillaan Sanna avaa ajatuksiaan elämästä ja rakkaudesta, sekä muuttuneesta elämäntilanteestaan. Nyt, kun synnytykseen on enää muutama päivä, hän kertoo mitä aikoo pakata sairaalakassiin.

Sannan pakkauslista

Hygieniatuotteet

Deodorantti
Hiusharja
Kasvojen kosteusvoiteet + puhdistustuotteet
Silmänympärysvoide
Huulirasva
Vartalovoi
Hammasharja +tahna
Vanupuikkoja
Hiuslenkit
Nännivoide
Shampoo+hoitoaine+saippua
Meikkejä en ajatellut ottaa mukaan!

Vaatteet/asusteet

Vauvalle kotiinlähtövaatteet (Vaatekerrasto koossa 50 & 56)
Omat kotiinlähtövaatteet (Collarit, t-paita, huppari)
Imetysliivit
Alusvaatteet (Slog-tyyppiset, joita ei ole videolla. Täytyy ostaa)
Sukat
Sisäkengät

Muut

Silmälaput
Liivinsuojat ( Kutsun niitä itse nännisuojiksi)
Neuvolakortti
Synnytystoivelista
Rintapumppu
Tuttipullot
Rintakumit
Tutti
Unilelu
Turvakaukalo

Elektroniikka

Puhelin+Laturi
Kuulokkeet

Eväät

Myslipatukkaa
Hedelmiä
Riisikakkuja
Kookosvesi
Kuivatettuja luumuja
yms

Vlogeja Sannan elämästä on luvassa lisääkin, sillä h-hetki lähestyy ja pian yhteinen seikkailu pikkuruisen vauvan kanssa alkaa!

Sannan matkassa
Olen helsinkiläinen 27-vuotias ilopilleri, herkällä sielulla ja suurella sydämellä varustettuna. Odotan yksin ensimmäistä lastani. Laskettu aika ihanalle, puoliksi kenialaiselle pojalleni on 19.6.2019.

Vlogissani näkyy aitous, ja tunteiden näyttäminen ei ole minulle häpeä. En ehkä elä ns ”normaalia” kaavaa noudattaen tai mene aina helpointa reittiä, virheitä on tehty. Ammatiltani olen tanssija, toki nyt olen äitiyslomalla. Työni ohella opiskelen kulttuurituottajaksi, Humakissa.

Instagramissa: @sannakarina_
Facebookissa: https://www.facebook.com/sannakarinaparis

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?