Arvon lukijat! Tässä on teidän ajatuksianne hyvästä isyydestä. Määritelmät on koottu Vau.fi:n keskustelufoorumilta.

Viimeksi päivitetty 27.9.2010

Hyvä isä

Hyvä isä osaa ottaa tilaa lastenhoidossa.


 


Huolehtija

”Mieheni huolehti jo odotusaikana monista asioista, joita itse en vielä edes ajatellut. Hän hankki lapselle vakuutuksen, otti selvää kestovaipoista ja huolehti talouden kuntoon”, nimimerkki ehkäpä kirjoittaa.

Myös toiset odottavat äidit kertoivat foorumikeskustelussa hyvän isän olevan hemmottelevaa sorttia.

”Odotus on vielä aika alussa, mutta mies huolehtii minusta jatkuvasti. Hän kyselee oireita, kuuntelee, pyyhkii kyyneleet ja suojelee. Hän tekee netissä hintavertailuja yhdistelmävaunuista ja tajuaa niistä tuhat kertaa enemmän kuin minä”, nimimerkki Vesimeloni kirjoittaa.

Yksinäinen ratsastaja

Kaikkia ei kutenkaan miellytä sama miestyyppi.

”Itse olen sen verran vanhoillinen että luultavasti haluan hoitaa lasta, enkä vaan sysätä vauvaa miehen hoidettavaksi. Minä pidän aina huolen lapsesta ja isiltä toivon sitten sitä että isi pitää huolen äidistä”, nimimerkki basura kirjoittaa.

Nimimerkki SannaKoo kertoo omaavansa kokemusta molemmasta miestyypistä. Hän valitsi oman lapsensa isäksi renttumiehen ja antoi lemput ylikiltille huolehtijalle.

”Isän pitää arvostaa itseään myös ihmisenä ja muistaa, että on paljon muutakin, kuin vain se oma perhe. Lapsi tulee tietysti ihan ensimmäisenä, sitten puoliso, mutta pitää olla se muukin elämässä, jotta jaksaa!”

 

Lastenhoitaja

Hyvää isyyttä voi tarkastella myös lastenhoitotaitojen kautta.

”Minun mielestäni hyvä isä on läsnä yhteisessä perhe elämässä, seuraa pienen kasvua ja on pienen kanssa”, kirjoittaa nimimerkki Pisces.

Pikkulasten hoitaminen on tosin helppo nakki. Lasten teini-ikä on huomattavasti kovempi pala vanhemmille. Miten antaa riittävästi tilaa kasvamiselle? Miten olla riittävän jämpti rajojen suhteen? Nimimerkki Mami76 pitääkin teini-ikää isyyden koetinkivenä.

”Lasten tullessa teini-ikään testataan isän kapasiteetti ymmärtää psykologisesti lapsen kasvamista. Varsinkin jos kyseessä on rajusti reagoiva ja kapinoiva teini, vaaditaan isältä paljon hermoja, kärsivällisyyttä, sietokykyä, rakkautta, rajoja ja sääntöjä”, nimimerkki Mami76 kirjoittaa.

Osaa olla isä

Yksinkertainen on kaunista. Eikö hyvä isä ole siis mies, joka osaa olla isä. Mutta miten isän pitäisi toimia, jotta hän olisi isä?

”Miehen täytyy ilman eri ponnistusta ajatella, että hän on ihan yhtä tärkeä vanhempi ja perheenjäsen kuin lasten äitikin”, Kressida kirjoittaa.

Koska lastenhoito liitetään saumattomammin äitiyteen, joutuu mies usein ottamaan aktiivisesti tilaa perheessä.

”Vaikka puoliso olisi kuinka tasa-arvoinen, on miehen vaadittava yhtä suurta mahdollisuutta osallistua perhe-elämään, sillä kulttuurissa perhe-elämän jutut kallistuvat enemmän äitien suuntaan”, Kressida kirjoittaa.

Niin miehen kuin naisenkin valmiutta osallistua perhe-elämään voi nimimerkki Quaran mukaan testata seuraavalla kokeella:

”Jos ihminen ei ota toista huomioon, ole kiinnostunut yhteisestä kodista ja halua viettää aikaa kotona perheensä kanssa ennen lapsen syntymää, on aika iso riski, ettei hän tee sitä lapsen syntymänkään jälkeen.”

Teksti: Jarkko Uro

Lue keskusteluketju tästä.

Lue myös:

Kyllä isä osaa

Tuore isä on muita miehiä empaattisempi

Kuka on lapsen isä

Mitä mieltä olet artikkelista?