Raskausajan tukivyö voi auttaa nivelten löystymisestä johtuviin selkäkipuihin. Myös fyysinen työ voi sujua helpommin tukivyön kanssa. Tukivyötä ei kuitenkaan kannata käyttää varmuuden vuoksi, vaan ainoastaan tarpeeseen.

Viimeksi päivitetty 30.12.2019

Raskausajan hormonaaliset muutokset löystyttävät niveliä ja nivelsiteitä. Lisäksi kehon painopiste ja asento muuttuvat raskauden edetessä. Tämä saattaa saada aikaan kipuja esimerkiksi alaselässä suoliristiluunivelen eli SI-nivelen alueella.

Ensisijainen hoito kivuille ovat sen hetkiseen raskauden vaiheeseen sopivat vahvistavat ja venyttävät harjoitteet. Jos näistä ei ole apua, odottaja voi kokeilla raskausajan tukivyötä. Siitä voi olla hyötyä etenkin, jos alaselän tai lantion kivut kasvavat seistessä.

”Tukivyöstä voi olla apua SI-nivelalueen ongelmissa. Tukivyö voi auttaa myös, jos tekee fyysisesti kuormittavaa työtä. Sitä ei kuitenkaan kannata käyttää varmuuden vuoksi, vaan vain jos keho sitä kaipaa ja jos kokee, että siitä on selkeästi hyötyä”, sanoo äitiysfysioterapeutti Sarianna Jakobsson.

Aseta tukivyö oikealle kohdalle

Raskausajan tukivöitä on monia erilaisia, joten niitä kannattaa sovittaa ennen ostopäätöstä. SI-nivelen tukemiseen tarkoitetut vyöt kiinnitetään vatsan alle alaselkää tukemaan. Lisäksi markkinoilla on vatsan päälle tulevia vatsaa tukevia vöitä, jollaisesta voi olla apua esimerkiksi fyysisessä työssä.

”On tärkeää, että tukivyö on oikealla kohdalla. Jos kokee tarvitsevansa apua tukivyön käytössä, kannattaa hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle”, Jakobsson sanoo.

Varmista tukivyön oikea koko

Tukivyön pitää nimensä mukaisesti tukea riittävästi. Tärkeää on, että vyö on oikean kokoinen. Jos päättää tilata vyön verkkokaupasta, valmistajan kokotaulukko voi antaa osviittaa sopivan koon valintaan.

”Säädettävät tukivyöt ovat parhaimpia, sillä ne voi säätää juuri itselleen sopivaksi. Näin samaa vyötä voi myös hyödyntää raskauden eri vaiheissa”, Jakobsson neuvoo.

Muistathan, että tukivyö ei korvaa liikuntaa. Vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita kannattaa jatkaa, vaikka tukivyötä käyttäisikin.

Kuuntele myös podcast kehon muutoksista raskauden aikana!

Mitä mieltä olet artikkelista?