Kahden lapsen äiti Anette sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Raskausaikana puhjennut sairaus vetää äidin vuorotellen maanisista maailmoista masennuksen syövereihin.
Viimeksi päivitetty 14.8.2012
Norjalainen Anette, 25, hänen puolisonsa Kenneth sekä lapset Sofie, 4, ja Sindre, 14 kuukautta, vaikuttavat ulkopuolelta katsottuna aivan tavalliselta neljän hengen perheeltä. Joskus vaikutelma on kuitenkin hyvin kaukana totuudesta. Anette nimittäin on psyykkisesti sairas – hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
”Kun minulla on huono jakso, kaikki on niin synkkää kuin vain olla voi. Masennusjakso voi kestää useita viikkoja”, kuvailee Anette.
 |
Hän ei ollut koskaan sairas ennen kuin hän tuli raskaaksi. Mutta nyt hän tietää, että se minkä hän luuli olevan normaalia hormonaalista vaihtelua, olikin masennusta.
”Luultavasti sairauteni on kytenyt jo pitkään, mutta syttyi toden teolla vasta, kun odotin esikoistamme Sofieta. Olin hyvin masentunut ja aloin itkeä pienistäkin asioista”, Anette kertaa.
Anette ei kuitenkaan uskaltanut kertoa lääkärille tuntemuksistaan. Ehkä kaikki oli vain hormonien aiheuttamaa? Nyt jälkikäteen hän tietää, että häneen iski voimakas raskausmasennus.
”Se oli yhtä vuoristorataa. Välillä itkin tuntikausia, tietämättä miksi. Välillä taas odotin hirveästi synnytystä ja äidiksi tuloa.”
Lue myös: ”Jos ei jaksakaan intoilla”
Ei halunnut vauvaa syliin
Vauvan syntymä oli kuitenkin täysin erilainen kuin hän oli kuvitellut. Synnytys ei edennyt spontaanisti, ja kahden päivän supistusten sekä pihti- ja imukuppikokeilujen jälkeen vauva piti auttaa ulos hätäsektiolla.
”Olin ponnistanut ja ponnistanut jo pitkään. Kun avasin silmäni, huone oli täynnä ihmisiä. Sitten kätilö kumartui puoleeni ja sanoi: ”Nyt meidän täytyy auttaa lapsesi ulos. Olemme vaarassa menettää sekä sinut että lapsesi. Toivottavasti meillä on aikaa nukutukseen.” Tavallaan olin helpottunut, että kipu loppuisi. Samaan aikaan olin kauhuissani.”
Sofie-vauva syntyi vain minuutteja myöhemmin.
”Kun heräsin, vieressäni oli Kenneth ja Sofie. Vauva oli niin kaunis! Mutta en tuntenut mitään tarvetta ottaa häntä syliini”, Anette muistelee.
Vauva-arki järkytti
Kenneth oli kaksi viikkoa isyyslomalla ja hoiti paljon Sofie-vauvaa. Anetten sektiohaava kuitenkin kipuili, ja jatkuvasti rinnalla viihtynyt vauva ei antanut äidille riittävästi mahdollisuuksia uneen.
”Lapsivuodeaika oli shokki. Minulla ei ollut aavistustakaan, että se olisi niin kiireistä jatkuvan imetyksen kanssa ja että unta saisi niin vähän. Lisäksi imetys oli vaikeaa.”
Tuore isä ja muut läheiset kävivät tiuhaan vaunulenkeillä vauvan kanssa, jotta Anettella olisi ollut tilaisuus levätä. Mutta hän ei kyennyt nukkumaan silloinkaan.
Kahden viikon kuluttua Kenneth meni takaisin töihin. Kun hän tuli kotiin ensimmäisen työpäivän jälkeen, oli Anette ovella vastassa.
”Annoin Sofien hänelle ja juoksin ulos. Istuin autotallissa ja itkin. Tunsin itseni täydellisesti epäonnistuneeksi.”
Lue myös: Nuori ikä synnytyksenjälkeisen masennuksen riskitekijä
 |
| Sofie. |
Tarvetta avulle
Anette tajusi tarvitsevansa apua. Lääkäri kirjoitti hänelle masennuslääkkeitä. Mutta jo parin päivän päästä Anette myönsi, että hän tarvitsi lisäapua.
He soittivat ensiapuun ja samana yönä hän sai paikan Stavangerin yliopistollisen keskussairaalan psykiatristelta osastolta.
”Ensimmäisenä pyysin savukkeen! Oli ollut vaikeaa pysyä erossa tupakasta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Otin savukkeen, ja sitten sain lääkettä joka auttoi minua nukkumaan. En ollut nukkunut lähes neljääntoista päivään.”
Seuraavana päivänä hän pääsi alueelliseen psykiatriseen keskukseen lähemmäksi kotia. Hän pysyi siellä neljä viikkoa.
Lue myös: Vauva-aikana vanhemman masennusriski suurin
Diagnoosi
Kenneth ja Sophie tulivat päivittäin käymään sairaalassa, jotta äiti ja vauva saisivat tutustua toisiinsa. Isovanhemmat ja tädit auttoivat uusia vanhempia paljon, ja Anette sanookin, että he eivät olisi pärjänneet ilman heidän apuaan.
Kun esikoinen oli noin vuoden ikäinen, Anette sai diagnoosin. Hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hänen mielestään oli hyvä saada diagnoosi, sillä se tarkoitti ettei hän ei ollut ”vain hullu.” Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla on kolmenlaisia jaksoja: normaaleja, maanisia ja depressiivisiä.
”Kun olen maaninen, olen maailmanmestari kaikessa ja aloitan monia asioita. En anna minkään asian häiritä itseäni ja jatkan tekemistäni. Ja vaikka kroppani sanoisi seis, jatkan silti. Sitten puolestaan kun olen masentunut, voin pahimmillaan potea vakavia itsemurha-ajatuksia”, Anette kuvailee.
Lue myös: Monilapsisuus suojaa naista itsemurhalta
 |
| Sofie. |
Toinen synnytys hyvä kokemus
Kun Anette alkoi odottaa perheen toista lasta, Sindreä, hänelle tarjottiin mahdollisuutta suunniteltuun sektioon. Anette kieltäytyi. Tavallinen synnytys oli ollut aina hänen unelmansa, ja hän halusi yrittää. Synnytys osoittautuikin hyväksi kokemukseksi.
”Minulle alatiesynnytys oli todella positiivinen kokemus. Sain vauvaan nyt eri tavalla yhteyden, en olisi halunnut laskea häntä sylistäni”, Anette vertaa.
Lue myös: Alatiesynnytys vaikuttaa äidin aivoihin
Huono omatunto koko ajan
Nykyään Anettella on maanisia aikoja ja masentuneita aikoja, mutta hän on löytänyt lääkkeitä, joiden avulla hän tulee toimeen. Silti hän tuntee jatkuvasti huonoa omatuntoa. Siitä, ettei hän ole terve ja energinen kuin muut äidit. Hän tietää, että hän tulee olemaan välillä taas sairas. Ja se tietää stressiä Kennethille.
”Muut ihmiset leipovat pullaa lasten kanssa ja neulovat heille vaatteita, tai lähtevät äkkilähdöllä etelään. Minä en voi tehdä mitään tuollaista. Minusta tuntuukin usein, että olen riittämätön. Hyvinä aikoina yritän kyllä ajatella, että ei kaikki ole vielä menetetty”, Anette sanoo.
Lue myös: Hyvä äiti siivoaa ja leipoo?
Lapset tuovat hymyn
”Haluan pitää huolen, että sairauteni ei mene lasten edelle. Muistan myös selittää heille, että ei ole heidän syynsä, että olen masentunut.”
Sillä kun Anettella on huono päivä, käy niin, että kyyneleet virtaavat lakkaamatta. Silloin Sofie tulee syliin ja lohduttaa äitiä.
”On tärkeää suojella heitä, mutta meidän on oltava rehellisiä. Tämä on sairaus, jota joudun käsittelemään loppuelämäni. Lasten pitäisi nähdä minut silloinkin, kun olen huonona. Ja vaikka se on ollut raskasta, en ole koskaan katunut, että meillä on lapsia. Lasten kanssa on helpompi arvostaa pieniä asioita. Ja molemmat lapset, Sindre ja Sofie, houkuttelevat usein hymyni esiin. Olen äärettömän iloinen siitä”, Anette sanoo.
Lue myös: Äidinrakkaus on hyväksi aivoille
Puolison tuki tärkeää
 |
Kenneth on seissyt Anetten rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä, silloinkin, kun on ollut kaikkein vaikeinta.
”Hän on peruskallioni! Hän osaa lukea minua ja näkee heti aamulla sängystä noustessani, millainen päivä minulla on. Hän huomaa, jos lapsia pitää suojella mielialoiltani, ja hän on se kuka vie heitä ulos. Hänen olkapäätään vasten on hyvä itkeä, kaikkina vuorokauden aikoina. Kenneth on uskomattoman vahva.”
Vaikka Kenneth on vahva ja luotettava, Anette näkee, että hän väsyy.
”Olen joskus huonoina aikoina pyytänyt jopa häntä jättämään minut. Ajattelin, että hänen olisi parempi ilman minua.”
Lue myös: ”Jättääkö se minut?”
 |
Fyysinen sairaus helpompi ymmärtää
Anette toivoo, että mielen sairauksista puhumisesta tulisi vähemmän tabu. Hän toivoo myös oman avoimuutensa auttavan toisia.
”On vaikea kertoa muille, miltä todella tuntuu, kun on sairaus joka ei näy ulkopuolelle. Jos minulla olisi murtunut jalka, ihmiset ymmärtäisivät, että voi olla vaikea hoitaa kahta pientä lasta. Mutta kun tauti on sisällä ja täysin näkymätön, on vaikea selittää ulkopuolisille. Silti ei saisi olla tabu puhua siitä”, hän painottaa.
Kuvat: Anetten perheen kotialbumi
