Mirjami haluaisi seksiä kerran päivässä – tai vähintään kahden päivän välein. Hän jää kuitenkin usein yksin halujensa kanssa, sillä hänen miehelleen riittää muutama kerta kuukaudessa. Tilannetta on jatkunut jo 11 vuotta, ja seksin määrä vain vähenee. Mirjami kirjoittaa tunteistaan Shekaisin-blogissaan: ”Pian ei pysty katsomaan niitä kohtauksia joissa suudellaan, rakastellaan tai rakastutaan palavasti, koska pala nousee kurkkuun, ahdistus ja katkeruus voimistuu niin mielessä kuin voimakkaana tunteena vatsassa.”

Viimeksi päivitetty 29.3.2016

Mirjamilla ja hänen miehellään on kaksi lasta. He ovat olleet yhdessä 12 vuotta.


 


Halujen eriparisuus nousi esille ensimmäisen kerran, kun pariskunta oli ollut yhdessä vuoden. Silloin jokapäiväinen seksi sai väistyä.

Mirjami halusi edelleen seksiä joka päivä. Hänen miehelleen se oli kuitenkin liikaa: mies halusi seksiä noin kolme kertaa viikossa.

”Aloin pelätä, että suhteen alamäki alkaa tästä. Kaikkialla törmää siihen, että seksin loppuminen on merkki suhteen loppumisesta”, Mirjami kertoo.

Suhde ei kuitenkaan ollut loppumassa. Syntyi ainoastaan hyvin tyypillinen, mutta samalla haastava tilanne: halujen eriparisuus. Mirjamilla ja hänen miehellään oli seksin vähenemisestä huolimatta edelleen hyvä tunneyhteys ja myös läheisyyttä riitti yllin kyllin.

Tunteet nousivat pintaan

Kun oma rakas haluaa vähemmän seksiä kuin itse, Mirjami ottaa asian itseensä – näin kävi varsinkin nuorempana.

”Se oli kolaus naiseudelleni. Ajattelin, että hän ei halua minua. Että olen kamala ja epämiellyttävä. Että minussa on jotain vikaa. Että en kelpaa. En osannut ajatella, ettei syy ole minussa”, Mirjami kertoo.

Puolison torjuminen ei ole mikään pikkujuttu myöskään vähemmän haluavalle osapuolelle. Mirjamin mies koki asian raskaaksi.

”Hänelle tuli tosi paha mieli minun torjumisesta”, Mirjami kertoo.

Miksi tämä on minulle niin iso ongelma?

Mirjami on pohtinut omaa ja puolisonsa seksuaalisuutta perinpohjaisesti viimeisen 11 vuoden aikana. Miksi siis seksiä pitäisi olla?

Kysymys saattaa tuntua oudolta, sillä usein ajatellaan, että seksiin liittyy ainoastaan halua, nautintoa ja läheisyyttä. Seksihalujen eriparisuus tuo kuitenkin usein pintaan myös seksin takana piilevät erilaiset merkitykset.

”Haluanko seksiä tyydyttämään seksuaalisen halun vai onko seksi minulle sitä, että haen läheisyyttä ja yhteyttä kumppaniin? Onko se sitä, että minusta meidän välinen yhteys katkeaa, jos meidän seksielämä ei toimi niin kuin minä haluan? Ehkä halussani on näitä kaikkia puolia”, Mirjami summaa.

Miehet oreja, naiset lahnoja – stereotypiat osuvat arkaan paikkaan

Miesten seksuaalista halua pidetään eräänlaisena itsestäänselvyytenä. Moni taho myös korostaa tilannetta, jossa mies haluaa seksiä ja nainen on haluttomampi osapuoli.

”Välillä minusta on tuntunut, että olen epänormaali. Minusta on tuntunut, että olen friikki naisena, kun seksihaluni on voimakkaampi kuin miehelläni”, Mirjami kertoo.

Naisen halua on säädelty historian saatossa. Mirjami pitääkin nykyistä ajattelutapaa heijasteena esimerkiksi viktoriaanisesta ajasta, jolloin hyveellisellä naisella ei katsottu olevan seksuaalista halua laisinkaan.

”Tästä asiasta pitää puhua enemmän. Parisuhteita on niin monenlaisia, mutta pettymys seksin määrästä ja kaipuu toisen iholle – se on universaalia”, Mirjami huomauttaa.

Lapsiperhearjessa seksin vähäisyys on hyväksyttävämpää

Mirjamilla ja hänen puolisollaan oli seksiä noin 3 kertaa viikossa suhteen toisena vuotena. Silloin asia alkoi hiertää Mirjamia. Nyt kun lapset ovat pieniä, seksiä on muutaman kerran kuukaudessa.

Asia ei kuitenkaan ole tällä hetkellä yhtä arka kuin suhteen alkuaikoina.

”Olen ehdollistunut siihen, että menemme mieheni kykyjen ja halujen mukaan. Asia ei enää ole ollut aktiivisesti pöydällä”, Mirjami kertoo.

Kun kotona on paljon arkiaskareita ja lapset luovat omat puitteensa parisuhteelle ja seksin harrastamiselle, seksielämän parantaminen ei ole ensimmäisenä asialistalla.

”Tämä on miehelleni hyvä tilanne. Työni on myös sellainen, että minun täytyy olla iloinen ja käytettävissä. Iltaisin olemme molemmat aivan lopussa”, Mirjami sanoo.

Lapset kasvavat nopeasti – miltä pariskunnan tulevaisuus näyttää?

”Odotan innolla ja kauhulla sitä, että lapset itsenäistyvät. Mitä meille sitten käy? Minkälainen vaihe meille tulee, kun lapset eivät enää ole välissämme puskurina”, Mirjami pohtii.

Hän haluaa kuitenkin pysyä toiveikkaana.

”Toivon, ettemme nuupahtaisi, vaan lähtisimme toiselle kierrokselle”, Mirjami kertoo.

Haastateltavan nimi on muutettu. Lue lisää siitä, miltä tuntuu, kun ei saa seksiä tarpeeksi Shekaisin-blogista.

Keskustele seksuaalisuudesta Vau.fi-foorumilla.

Vinkkejä muille: ”Menkää rohkeasti toisianne kohti!”

Mirjami vinkkaa, minkälaisia seikkoja kannattaa ottaa huomioon, kun parisuhdetta jäytää halujen eriparisuus.

  • Puhukaa tunteistanne syyttelemättä toisianne. Kun halut menevät ristiin, syyllistyminen on tyypillistä. Syyttely ei kuitenkaan johda mihinkään. Yrittäkää puhua ’minusta tuntuu’ -lähtökohdasta. Tiedän, että se on vaikeaa, kun on katkera tilanteesta, mutta yrittäkää asettua toistenne asemiin ja etsikää keskitietä.
  • Miettikää, mitä tarvetta seksi palvelee? Onko se nautinnon tavoittelua, läheisyyden kaipuuta vai täyttääkö se jotakin tyhjyyttä itsessänne? Oletteko seksin merkityksestä yhtä mieltä vai eroavatko kokemuksenne seksistä?
  • Muistakaa, että seksi ei määritä teidän suhdettanne. Ei kannata laittaa suhdetta romukoppaan, jos seksi ei toimi. Kahden ihmisen välillä voi olla uskomattoman syvällinen suhde, vaikka seksin saralla esiintyisikin eripuraa. Jos läheisyys pelaa ja molemmat tuntevat tulevansa kuulluiksi, silloin suhteessa on jo paljon hyvää.
  • Seksuaalinen halu ei pysy samana koko elämää. Kannattaa muistaa, ettei tilanne pysy välttämättä koko lopun elämää samanlaisena.
  • Menkää rohkeasti toisianne kohti. Älkää tinkikö. Myös enemmän haluavalla on oikeus haluta enemmän. Kaikilla on oikeus saada sellaista seksiä kuin haluaa. Miettikää toistenne asemaa. Miten kumpikin voi tehdä toisen hyväksi haastavassa tilanteessa?

Mitä mieltä olet artikkelista?