Nyt lapsi ymmärtää ja osaa noudattaa helppoja ohjeita, kuten: ”Annatko äidille sen pikku auton?” Noin yksivuotispäivän aikoihin lapsi siirtyy ryömimisestä ja tuen avulla kävelemisestä itsenäiseen kävelyyn, juoksuun ja kiipeilyyn. Moni oppii myös hyppimään ennen kaksivuotispäivää.

Viimeksi päivitetty 29.5.2011

Hienomotoristen taitojen avulla lapsi osaa poimia pieniä esineitä, kasata palikoita päällekkäin ja syödä lusikalla. Hyllyjen, laatikoiden ja roskakorien tyhjennys sekä esineiden kumoon kaataminen ovat hauskimpia puuhia, joita lapsi tietää. Tämä saattaa koetella aikuisen kärsivällisyyttä, mutta muista, että näissä touhuissa lapsi saa hyödyllisiä kokemuksia syistä ja seuraamuksista.


 


 

Lapsi leikkii mieluiten siellä, missä sinäkin olet, ja suorittaa kernaasti antamiasi ”työtehtäviä”. Fyysinen leikki on nyt tärkeää ja vanhemmat toimivat hyvinä kiipeilytelineinä. Yksivuotias nauttii vanhempiensa matkimisesta esimerkiksi puhumalla leikkipuhelimeen, näpyttelemällä näppäimistöä tai harjaamalla pienellä luudalla. Lapsi ymmärtää paljon puheestasi ja moni alkaa puolentoista vuoden iässä käyttää yksinkertaisia lauseita, joissa on kaksi–kolme sanaa.

 

Lapsen kyky ajatella asioita kehittyy nopeasti. Hän on aiempaa tarkkaavaisempi oman itsensä suhteen ja myös sen suhteen, missä hän on ja mitä hän osaa ja mitä ei. Lapsi osaa ajatella ja suunnitella ennen kuin hän ryhtyy toimeen. Mutta lapsen tarkkaavaisuus on vielä melko lyhytjännitteistä, joten huomioi lapsen levontarve.


”Kaksosilla on kotona päivittäisiä työtehtäviä. Toinen auttaa minua laittamaan pyykkejä pesukoneeseen, ja toinen saa painaa käynnistysnappulaa. Seuraavana päivänä tehtävät vaihtuvat. Toisinaan kumpikin saa pölyrätin käteensä tai he harjaavat hiekkaa eteishallista. Joskus tämä tuo hieman ylimääräistä työtä itselleni, mutta heistä se on niin hauskaa, ja kuka tietää – ehkä rakennamme vankan perustan hyville tavoille?

Veera, 18 kuukautta vanhojen Vilman ja Klaaran äiti
 

Hyviä leluja

• peruslelut ovat edelleen kiinnostavia: pallot, palikat, kirjat ja palapelit

• keinuhevonen, potkuauto ja muut vastaavat, joiden selässä lapsi voi istua

• numeroista, muodoista ja käsitteistä (kuten ylös tai alas) kertovat kirjat, humoristiset kirjat sekä erilaisista utuista arkipäivän tilanteista kertovat kirjat

• piirustus- ja väritystarvikkeet

• nuket ja pehmolelut

• rummut

• kylpylelut

Pyöritä ja heitä

Pyöritä varovasti pallo lapsen luo, ja kannusta häntä palauttamaan pallo sinulle. Kun lapsen taidot paranevat, voit siirtyä kauemmaksi. Noin 18–24 kuukauden ikäinen lapsi osaa jo usein heittää käyttämällä koko käsivarttaan. Silloin voit antaa lapsen heittää erikokoisia palloja esimerkiksi pyykkikoriin tai vastaavaan.

 

1, 2, 3

Pikkulapset nauttivat uusien sanojen oppimisesta, joten miksi et aloittaisi laskemalla yksi, kaksi ja kolme? Etsikää esineitä, joita voitte laskea. Kannusta lasta toistamaan sanomasi. Numeroa kaksi voidaan käyttää parillisten esineiden laskemiseen. Aloita laskemalla kaksi silmää, korvaa, käsivartta, jalkaa, kättä, sukkaa ja kenkää. Hauskaa on myös rappusten laskeminen samalla, kun menette ylös tai alas.

Kerätkää esineitä luonnosta

Ota lapsi mukaan ulos keräämään puiden lehtiä, kiviä, sulkia, ruohonkorsia ja oksia. Auta lasta asettamaan aarteet kontaktimuoville ja liimaa sen jälkeen toinen kontaktimuovi päälle niin, että taideteos säilyy. Ripusta kokoelma paikkaan, josta lapsi pystyy sen näkemään.

Lajittele muotoja

Käyttäkää esimerkiksi puuvarteen pinottavia renkaita. Huomioi, kuinka lapsi pohtii, minkä renkaan seuraavaksi pujottaa varteen. Alussa käy mikä tahansa rengas koosta riippumatta, mutta lapsen henkisen kyvyn ja motoriikan kehittyessä hän alkaa laittaa isoimman renkaan pohjalle ensimmäiseksi.

 

Rumputi-rum

Hanki rummut ja rumpupalikat tai käytä kattilaa ja puukauhaa. Näytä lapselle, kuinka hän voi paukuttaa kovaa, varovasti, hitaasti tai nopeasti. Laita iloista musiikkia soimaan ja näytä, kuinka voi rummuttaa tahdissa. Keinu puolelta toiselle, lyö jalalla tahtia, taputa käsiä ja heiluta päätäsi näyttääksesi lapselle, millä muilla tavoilla rytmiä voi ilmaista.

 

Pää ja olkapäät

Pää, olkapäät, polvet ja varpaat, polvet ja varpaat, polvet ja varpaat. Pää, olkapäät, polvet ja varpaat ja polvetkin ja varpaatkin. Silmät, korvat, nenä ja suu, nenä ja suu, nenä ja suu. Silmät, korvat, nenä ja suu ja polvetkin ja varpaatkin.

 

Venytä korkealle

Venytä korkealle kuin taivaalla olisi kuu! (Kurota käsiä korkealle ylös.) Käperry pieneksi kuin suppusuu. (Käperry pieneksi ja supista suuta.) Teeskentele väsynyttä. (Haukottele.) Ihan rättiväsynyttä.
(Läsähdä kasaan kuin räsynukke.) Heiluta kättä, heiluta jalkaa. (Heiluta.) Sulje silmät, uni tulla alkaa. (Teeskentele nukkuvaa.)

 

Kuinka lopettaa leikki?

Sano viisi minuuttia ennen kuin pitää lopettaa, että on enää muutama minuutti aikaa leikkiä. Kun lapsi saa leikin loppuun, voit auttaa häntä siivoamaan lelut. Siirtykää lelusta toiseen, sanomalla ”Hei hei, kuorma-auto” ja ”Hei hei, nukke”. Näin autat lasta siirtymään leikistä esimerkiksi ruokailuun, nukkumaanmenoon tai kylästä kotiin lähtemiseen.

Lue myös:

Vanhempi on lapsen paras leikkikaveri

Luo hyvät edellytykset lapsen leikeille

Vastasyntyneen leikki

Kolmikuisen leikki

Puolivuotiaan leikki

Yhdeksänkuukautisen leikki

Kaksivuotiaan leikki

Kolmevuotiaan leikki

Nelivuotiaan leikki

Monikkolasten ja erityislasten leikki

 

Lähteet:

Abrahamsen, Gerd (1999) | Det nödvändiga samspelet | Studentlitteratur, Lund.
Andréasson-Blid, evy (1986) | Bara lek? Tankar och idéer kring barn med handikapp och deras lek | Handikappinst, Bromma.
Auerbach, Stevanne, Ph. D. (1998) | Dr. Toy’s smart play: How to raise a child with a high PQ | St. Martin’s Griffin, New York.
Bergstrom, Joan M., eD. D. (1995) | The best summer ever: A parent’s guide | Tricycle Press, Berkeley, California.
Church, ellen Booth | Foreword by Jenkins, Ella. (1992) | Learning through play: Language: A practical guide for teaching young children | Scholastic Inc.
Creativity Institute, The | Children and play | (internet).
Ellison, Sheila (2003) | 365 Games toddlers play | Sourcebooks, Inc., Naperville, Illinois.
Frost, Joe l., Wortham, Sue C., Reifel, Stuart (2005) | Play and child developent. Second edition. | Pearson Education, Inc., Upper Saddle River, New Jersey.
Greene, Dr. | Play is your child’s work | (internet).
Hamilton, Leslie (1989) | Child play: 200 Instant crafts and activities for preschoolers | Crown Publishers, Inc.
Hamilton, Leslie (1996) | Child’s play around the world: 170 Crafts, games and projects for two-to-sixyear-olds | A Perigee Book | The Berkley Publishing Group.
Hereford, Nancy-Jo & Schall, Jane. Foreword by Bos, Bev. (1991) | Learning through play: Art: A practical guide for teaching young children | Scholastic Inc.
Hofsten, Kristina (1999) | Stora boken om barn | Prisma, Stockholm.
kettmann, Susan (2005) | The 2,000 best games & activities: Using play to teach curiosity, self-control, kindness and other essential life skills | Sourcebooks, Inc., Naperville, Illinois.
Lieberman, Alicia F. (reprint edition, 1995) | The emotional life of the toddler | Free Press.
Masi, Dr. Wendy S. and Leiderman, Dr. Roni Cohen (2001) (general editors) | Gymboree® Play & music baby play: 100 fun-filled activities to maximize your baby’s potential | Creative Publishing International.
Masi, Dr. Wendy S., Foreword by Dr. Anthony D. Pellegrini (2001) | Gymboree® Play & music toddler play: 100 fun-filled activities to maximize your toddler’s potential | Creative Publishing International.
Miller, Susan, ed. D. Foreword by Schall, Jane. (1991) | Learning through play: Language: A practical guide for teaching young children | Scholastic Inc.
Morris, lisa Rappaport & Schulz, linda. (1989) | Creative play activities for children with disabilities: A resource book for teachers and parents | Developed by the Joseph P. Kennedy, Jr. Foundation. Second
edition | Special Olympics, Inc.
Pruett, kyle D. (1999) | Me, myself and I: How children build their sense of self – 18–13 months | Goddard Press Inc.
Rice, Melanie (1985) | Play together learn together | Kingfisher, New York
Sargent, lauri Winslow (2003) | The power of parent–child play | Tyndale House Publishers, Inc. Wheaton, Illinois.
Segal, Marilyn, Ph. D. (1998) | Your child at play: Three to five years. Completely updated and revised second edition | Newmarket Press, New York.
Segal, Marilyn, Ph. D. (1998) | Your child at play: Two to three years. Completely updated and revised second edition | Newmarket Press, New York.
Smith, lars och Ulvund, Stein erik (1993) | Spädbarnsåldern | Studentlitteratur, Lund. Stiepock, lisa and the experts at FamilyFun Magazine (1998) | FamilyFun’s games on the go | Disney Enterprises, Inc.
Syvenky, Selene, B.S., e.C.D. Child’s Play? It’s more important to your child than your realize! | (internet).
Weston, Denise Chapman & Weston, Mark S. (2000) | Lekfullt föräldraskap | Brain books, Jönköping.
Widerstrom, Anne H. (2005) | Achieving learning goals through play: Teaching young children with special needs. Second edition | Paul H. Brookes Publishing Co., Inc.
Öhman, Margareta (2003) | Empati genom lek och språk | Liber, Stockholm

Mitä mieltä olet artikkelista?