Monilapsiset perheet saavat kuulla mitä moninaisempia kommentteja perheensä koosta. Toisten ihmisten uteliaisuus ei aina tunnu kovin mairittelevalta. Monet kommentit on helppo ottaa henkilökohtaisina loukkauksina, vaikka usein niiden takana on viaton uteliaisuus.

Viimeksi päivitetty 30.9.2014

1. Ovatko nuo kaikki sinun lapsiasi?

Kysymys tuntuu aluksi oudolta. Miksi ihmeessä kukaan lähtisi vapaaehtoisesti liikkeelle suuren lapsikatraan kanssa, jos lapset eivät olisi omia? Kuinka monella on tapana lainata esimerkiksi naapurin lapsia päästäkseen harjoittelemaan suuren lapsijoukon pitämistä hallinnassa? Vai epäileekö kysyjä kenties vanhemman lisääntymiskykyjä?

Vaikka vastaus vaikuttaa aluksi ilmiselvältä, kysymys on aivan ymmärrettävä. Taustalla ei todennäköisesti ole ainakaan epäilys vanhemman hedelmättömyydestä. Pienokaisia kanaemon lailla kaitseva henkilö voisi myös aivan hyvin olla esimerkiksi perhepäivähoitaja.

2. Onko kaikilla lapsillasi sama isä?

Perhesuhteista utelu on jo hieman henkilökohtaisempi asia. Herkemmälle vanhemmalle saattaa tulla mieleen selvittääkö kysyjä vanhemman seksuaalimoraalia? Vihjaako hän kenties, että vanhempi on kukasta kukkaan lentävää tyyppiä? Tuomitseeko kysyjä vanhemman, jos vastaus on kieltävä?

Kysymystä ei kuitenkaan pidä heti tulkita ilkeämieliseksi.

Uusperheiden aikakaudella biologisesta vanhemmuudesta keskustelussa ei ole mitään ihmeellistä. Onhan aivan tavallista, että perheeseen kuuluu lapsia osapuolten aiemmista suhteista. Kysyjä saattaa olla aidosti kiinnostunut siitä, miten samojen vanhempien lapset voivatkin olla niin eri näköisiä.

3. Ei ihme, että olet noin väsyneen näköinen.

Kukapa ei harmistuisi ulkonäköönsä kohdistuvasta ikävästä kommentista. Etenkin väsyneenä jokainen haluaisi kuulla mieluummin jotain piristävää.

Miksi kommentoija haluaa kuitenkin polkea vanhemman mielialaa entisestään? Sisältyykö kysymykseen vihjaus, että vanhemman lapset ovat jotenkin erityisen rasittavia? Eihän monen lapsen saaminen väistämättä selitä väsähtänyttä ilmettä. Monet nimenomaan saavat energiaa lasten kanssa touhuamisesta.

Useimmiten syynä kommenttiin lienee yritys osoittaa myötätuntoa ja ymmärrystä väsähtäneen oloiselle äidille tai isälle. On kuitenkin harmillista, että syy väsymisestä vieritetään perheen niskoille.

4. Miten voit matkustaa noin monen lapsen kanssa julkisilla liikennevälineillä?

Julkisilla liikennevälineillä liikkumiseen tottuneelle kysymys on yllättävä. Pitäisikö kaikkien siirtyä yksityisautoiluun saatuaan lapsia? Aiheuttavatko lapset liikaa häiriötä ihmisten ilmoille päästessään? Vai asettaako vanhempi lapsensa suureen vaaraan ottaessaan heidät mukaan julkiseen liikenteeseen?

Kysyjä ei selvästi tiedä mistä puhuu. Ehkä julkinen keskustelu pikkulasten kitinästä busseissa on saanut kysyjän kuvittelemaan, että lasten kanssa matkustaminen on kärsimystä sekä vanhemmille että kanssamatkustajille.

Kun lapset ovat tottuneet kulkemaan bussilla ja junalla pienestä asti, homma hoituu rutiinilla. On suorastaan hämmästyttävää seurata, kuinka jouhevasti junanvaihto sujuu esimerkiksi nelilapsiselta perheeltä.

5. Miten ihmeessä selviät ruokaostoksista?

Miksi kaupassa käyminen olisi kamalampi askare monilapsiselle perheelle kuin mitä se on muille perheille? Jokainen osaa suunnitella viikon ruokalistan, kirjoittaa sen lapulle ja kasata ostokset kärryyn. Onko kyseessä siis epäluottamus vanhemman arjenhallintaa kohtaan? Useimmiten kyse ei kuitenkaan ole vähättelystä.

Omien ostostensa kanssa hikoilevat pikkuperheet seuraavat toisinaan sympatiansekaisella kauhulla, kun suurperhe tekee ostoksiaan marketissa. Kun verraten vähäistenkin ostosten raahaaminen kotiin tuntuu ylivoimaiselta voi vain ihmetellä, miten huomattavasti suuremmasta ostostaakasta selvitään. Kysymys kertoo siis lähinnä kysyjän omasta suhteesta ruokaostoksiin.

Monilapsiset perheet Suomessa

– Suomessa oli 2013 yhteensä 576 000 lapsiperhettä.

– Perheiden keskimääräinen lapsiluku oli 1,84 vuonna 2013.

– Yli kaksilapsisia perheitä oli noin 18 prosenttia Suomen perheistä.

– Noin 13 prosenttia perheistä oli kolmelapsisia.

– Perheistä 5 prosentilla oli neljä tai useampi lasta.

Lähde: Stat 2014

6. Tiedäthän, ettei sinun tarvitse koko maailmaa täyttää.

Mistä kumpuaa moinen raamatullinen viittaus? Luuleeko kysyjä muka todella vanhempien ottaneen asiakseen täyttää maailman jälkeläisillään?

Pelkääkö kommentoija, että ilman lausahdusta lapsia vain putkahtelee äidin kohdusta maailmaan kolmen sarjoissa, kunnes kaikki tila on käytetty.

Todellisuudessa kommentoija saattaa olla huolissaan maapallon ylikansoittumisesta tai naisen itsemääräämisoikeudesta omaan kehoonsa. Tai sitten tarkoitus on olla vitsikäs. Oli miten oli, kommentti ei varmasti täytä tehtäväänsä, paitsi jos sen on tarkoitus aiheuttaa hämmennystä.

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeli”Siinä se vain istuu!”
Seuraava artikkeliLista parhaista lastenhoitohuoneista
JAA