Lastaan syöttävät äidit pyörittelevät mielessään monenlaisia sumuisia ajatuksia – sillä välin, kun muu maailma nukkuu makeasti.

Viimeksi päivitetty 28.8.2015

Jotkut lapset nukkuvat kellon ympäri melkein syntymästään lähtien, mutta toisilla kehitykseen menee vuosi tai pari. Sitä odotellessa lapsi vaatii yöllä tissiä (tai pulloa). Yösyöttäminen voi olla hyvin väsyttävää, vaikka on siinä hyvätkin puolensa. Kaikenlaisia ajatuksiakin tupsahtelee päähän yön pimeinä tunteina, kuten:


 


1. Pitäisi oikeasti mennä nukkumaan aikaisemmin.

 


2. Enkö minä juuri nukahtanut?


3. Miten lapsi voi taas olla nälkäinen? Syötin hänet juuri kolme sekuntia sitten!


4. Miten on edes mahdollista olla näin väsynyt?

5. Keskity – älä tiputa lasta – pysy vireessä – herää!

6. Olen varmasti ainoa ihminen maailmassa, joka on hereillä.

Lue myös: Kuinka kauan vauva pärjää isän kanssa kahdestaan?

7. Kuvitella, että kukuin aiemmin vapaaehtoisesti hereillä öisin. Miksi en silloin ollut näin käsittämättömän väsynyt?

8. Voisitko syödä hieman nopeammin? Tyyny kutsuu minua jo …

9. Hei pikkuinen, syöhän nyt. Syö oikein hyvin, ettei tarvitse herätä taas 20 minuutin päästä tissille.

10. Ole kiltti ja nukahda nyt pian.

11. Kuinka voi olla mitään noin suloista. Ajatella, että minä olen luonut tuon ihanan ihmisen!

Lue myös: Näin lapset koettelevat vanhempiensa hermoja

12. Minusta olisi tullut mestarillinen varas näillä hiippailutaidoillani.

13. Aaaaah … maailman paras tunne. Hyvää yötä!

14. Aargh! Miksi hän aina kuorsaa noin äänekkäästi? Ja narskuttaa hampaitaan? Ja nukkuu niin pirun levottomasti?

15. Nyt äkkiä unten maille. Hyvässä lykyssä saan nukkua ainakin kaksi tuntia ennen, kuin tarvitsee taas herätä.

Lue myös: Hyvästi makoisat yöunet!

16. Nukahda nyt hetiiiiiii!

17. Mitä? Taasko on nälkä? No siinä tapauksessa…

Mitä mieltä olet artikkelista?