Viimeksi päivitetty 2.9.2026
Kun pitkittynyt koulukiusaaminen kärjistyi väkivaltaan koulun pihalla, kesti 10 minuuttia ennen kuin kukaan aikuinen edes huomasi tilannetta. Se oli viimeinen pisara, jonka jälkeen Jonna ja Mikael päättivät ottaa lapsensa pois koulusta. Heidän nimensä on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.
”Kiusaamista yritettiin ratkoa koulun kanssa 2,5 vuotta tuloksetta. Lapsen hyvinvointi oli jo vakavasti heikentynyt, ja levottomuus kasvoi aina aamuisin ennen kouluun lähtöä”, Mikael kertoo.
Koulun keinot kiusaamistilanteessa olivat vanhempien mielestä riittämättömät. Käytännössä äärimmäisin keino, jota ratkaisuksi ehdotettiin, oli kasvatuskeskustelu kiusaajien kanssa.
”Väkivaltakohtauksen jälkeen meille ehdotettiin myös sitä, että saattaisin lapseni joka päivä kouluun ja sieltä pois. Lapsella olisi myös mahdollisuus viettää välitunteja sisällä ja käyttää eri sisäänkäyntejä”, Jonna kertoo.
Vaikka vanhemmat olisivatkin voineet suunnitella aikataulunsa niin, että lapsen saattaminen koulumatkoilla olisi onnistunut, heidän mielestään kiusaamisen uhrin käytöksen muuttaminen ei ollut oikea ratkaisu ongelmaan.
”Lapsi olisi ollut jatkuvasti altavastaajan osassa, eikä tilanne olisi opettanut kiusaajille mitään”, Jonna lisää.
Artikkeli jatkuu
Kotiopetus herättää ennakkoluuloja
Mikael työskentelee itsekin koulumaailmassa, ja hän on työuransa aikana nähnyt tilanteita, joissa aikuisten on ollut vaikea tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Sekä hän että Jonna uskovat, että suurin osa koulun työntekijöistä ajattelee aidosti auttavansa lapsia. Hyvät aikomukset eivät kuitenkaan aina johda hyvään lopputulokseen.
”Ajattelemme, että itse kiusaaminen ei ollut syy siirtyä kotiopetukseen, vaan se, kuinka koulu suhtautui kiusaamiseen ja sen ratkomiseen. Emme kokeneet, että koulu pystyisi pitämään lapsemme turvassa”, vanhemmat toteavat.
Perhe on kokenut ennakkoluuloja kotiopetuksen vuoksi. He muistuttavatkin, että heidän tapauksessaan kotiopetukseen siirtymisen taustalla eivät olleet esimerkiksi ideologiset syyt, vaan puhtaasti lapsen turvallisuuden takaaminen. He eivät myöskään väitä kotiopetuksen olevan paras vaihtoehto kaikille.
”Yleinen ajatus tuntuu olevan se, että kotiopetus on hyväksyttävää vain erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla tai silloin, kun kotiopetus on väliaikaista esimerkiksi ulkomailla asumisen vuoksi. Pysyvää ratkaisua ihmetellään, sillä se koetaan suomalaisen koulujärjestelmän kyseenalaistamisena”, Jonna pohtii.
”Syyttelyä tuntui tulevan vähän siitäkin, kuinka nyt riistämme lapseltamme koulun tarjoaman sosiaalisen ympäristön. Myös omaa osaamistamme opetuksen suhteen epäiltiin”, hän lisää.
Järjestelyn epäoikeudenmukaisuus harmittaa
Nyt kotiopetusta on takana 2,5 vuotta, jonka aikana lapsen itsetunto ja itseluottamus ovat kasvaneet vanhempien mukaan merkittävästi. Kun kiusatuksi tulemisen pelko ei ole enää jatkuvasti läsnä, stressi on vähentynyt ja turvallisuudentunne kasvanut. Kotiopetuksen miinuspuolina taas ovat mm. taloudelliset kustannukset sekä opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen kuluva aika.
”Koulu tarjoaa oppimateriaalit ja maksuttoman lounaan, mutta kotiopetuksessa kaikki on maksettava itse. Opetuksen suunnittelu ja tehtävien tarkistaminen vievät myös paljon aikaa, ja välillä tuntuukin, että on koko ajan töissä”, Jonna ja Mikael kertovat.
”Ja vaikka lapsella onkin nyt turvallisempi olo, on hänellä joskus myös tylsää kotona, kun muut kaverit ovat koulussa. Sosiaalisia suhteita pyritään pitämään yllä harrastusten kautta, ja hänellä on myös kaksi läheistä ystävää. Edellisestä koulusta ei kavereita ei jäänyt”, Mikael sanoo.
Toisinaan vanhemmat kokevat raskaana sen, että omaa valintaa on täytynyt jatkuvasti perustella ulkopuolisille. Kotiopetuksen edistymistä on myös dokumentoitava paljon, mikä on stressaavaa sekä lapselle että vanhemmille. Paine onnistua on suuri.
”Järjestelyn epäoikeudenmukaisuus harmittaa edelleen niin meitä kuin lastakin. On väärin, että kiusattu lapsi joutui lähtemään koulusta, eivät kiusaajat”, vanhemmat toteavat.
Aatteelliset syyt ovat harvoin kotiopetuksen taustalla
Jonna ja Mikael eivät ole suinkaan ainoita, joiden lapsi on kotiopetuksessa kiusaamisen vuoksi. Suomen Kotikouluyhdistys SuKo ry:n keväällä 2026 tekemän kyselyn mukaan kotioppijoista 27 % oli siirtynyt kotiopetukseen peruskoulussa tapahtuneen kiusaamisen vuoksi. 43 % vastaajista taas kertoi peruskoulun aiheuttaneen lapselle pahoinvointia ja ahdistusta, jonka vuoksi kotiopetus nähtiin parempana vaihtoehtona.
Vain 9,3 % kyselyyn vastaajista kertoi aatteellisten syiden vaikuttaneen päätökseen kotiopetuksesta. Kaiken kaikkiaan kyselyyn vastasi 356 huoltajaa.
”Aatteelliset syyt ovat verrattain harvinainen syy kotiopetukselle, ainakaan keskeisenä syynä. Kun aatteelliset syyt nostetaan toistuvasti keskusteluun, saattaa välittyä vääristynyt kuva, että kotiopetusperheet yleisemminkin edustaisivat jotain ääriajattelua tai olisivat yhteiskuntavastaisia. Selkeästi useammin kotiopetukseen päädytään lapsen hyvinvointiin liittyvien syiden vuoksi ja oppimisen mahdollisuuden turvaamiseksi”, SuKo ry:stä kerrotaan.
Yhdistys toivoisikin enemmän tietoon perustuvaa keskustelua sen sijaan, että mielipiteitä kotiopetuksesta ilmaistaisiin oletusten ja ennakkoluulojen pohjalta.
”Haluaisimme, että keskustelua voitaisiin käydä ratkaisukeskeisesti ja ilman vastakkainasettelua. Kaiken keskiössä tulisi olla lapsen etu: oikeus turvallisuuteen, hyvinvointiin ja oman potentiaalinsa mukaiseen oppimiseen.”
SuKo ry muistuttaa, että kotiopetus on lapselle erityisen perusteltua silloin, kun lapsen oppiminen ei syystä tai toisesta onnistu peruskoulussa tai koulu ei tue lapsen kehitystä ja hyvinvointia. Esimerkiksi hieman yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi kotiopetuksessa olevan lapsensa kuuluvan neurovähemmistöön.
”Olisi myös hyvä ymmärtää, että kotiopetus on monelle lapselle ja perheelle ideaali ratkaisu opetuksen järjestämiseksi ilman, että peruskoulussa opiskelussa olisi varsinaisesti ongelmia. Esimerkiksi vanhempien liikkuva työ tai lapsen tavoitteellinen harrastaminen ovat yhtä lailla päteviä syitä kotiopetukselle. Kotiopetus mahdollistaa monia sellaisia positiivisia asioita, joihin peruskoulun rajalliset resurssit eivät taivu.”
