Koira voi vaistota emäntänsä raskauden
Vaikka tieteessä ei toistaiseksi ole selitetty ilmiön mekanisimia, lukuisat tosielämän kokemukset näyttäisivät viittaavan siihen, että lemmikkikoira tietää, milloin sen emäntä on raskaana.
Vaikka koira ei suoranaisesti ymmärtäisi, että hänen emäntänsä on nimenomaan raskaana, kykenee se huomaamaan pienetkin muutokset tämän käyttäytymisessä, rutiineissa, asennoissa ja tunnereaktioissa.
Ajatellaan myös, että koira yksinkertaisesti haistaa raskauden – onhan koiran hajuaisti aivan toista luokkaa kuin ihmisen. Herkkä kuono kenties havaitsee hormoni- ja feromonitasojen muutokset. Tiedetään, että on koiria, jotka kykenevät haistamaan syövän.
Seuraamista
Se, millä tavalla koiran käytös mahdollisesti muuttuu, riippuu koirasta. Yksi saattaa ryhtyä seurailemaan emäntää, minne tahansa tämä meneekin.
”Nyt hauvelimme ei jätä minua hetkeksikään rauhaan, vaan marssii perässä jopa vessaan ja suihkuun. Ulkonakaan se ei viihdy vaikka saisi juoksennella vapaana ja nauttia kesästä...”, 28. raskausviikolla oleva Maisa kertoo Ellien keskustelupalstalla.
Valtataisteluja
Koiran heräävä suojeluvaisto saattaa saada eriskummallisia muotoja. Samalla palstalla Kati kertoo, millaiseen valtataisteluun heidän uroskoiransa ja hänen miehensä päätyivät:
”Aivan alkuraskaudesta asti alkoi olla tosi kummallista käytöstä: koira alkoi ""liehitellä"" minua ja murista ja luimistella miehelleni! - - Eräältä koira-asiantuntijalta sain sitten vastauksen, että kyseessä on "kantavan nartun" omiminen! Eli se lauman uroksista, joka omistaa kantavan nartun, on lauman todellinen johtaja.”
Vieraita ihmisiä koira saattaa olla päästämättä emäntänsä lähelle kokonaan. Tunkeilijat koira pysäyttää käyttäytymällä uhkaavasti vieraita kohtaan, murisemalla tai jopa asettumalla esteeksi vieraan ja emännän väliin.
Teksti: Petra Houghton
Kuva: Crestock
Lue myös:
Olenko raskaana?
Alkuraskauden oireet
Ei tiennyt olevansa raskaana