Isyyden pitkä tie edessä
Lapsen syntymän jälkeen isää odottaa lukuisat kasvatuskysymykset. Minkälaisella ohjenuoralla Matias aikoo kohdata tulevat haasteet?
Lue myös: Road trip nimeltä isyys
”Haluan olla osallistuva ja läheinen isä. Aion panostaa perheeseen enkä niinkään työuraan”, Matias paljastaa.
Matias toivoo myös voivansa kasvattaa arvostelematta.
”Lasta ei saa minusta tuomita. Täytyy ohjeistaa ja tukea. Lapselle täytyy pystyä selittämään miksi ja miten”, Matias kertoo.
Jäähyväiset vanhalle elämälle
Esikoisen syntymän sanotaan muuttavan koko elämän. Myös Matiaksen maailma on muuttunut jo ensimmäisellä isäviikolla.
”Lapsi menee ajatuksissa aina edelle ja monimutkaistaa elämää. Ennen riitti kun sopi asioista vaimon kanssa. Nyt perheessä on yksi muuttaja lisää”, Matias pohtii.
Lue myös: Yksilönä, parina, perheenä
Isyys on ehtinyt muuttaa myös Matiaksen suhdetta muihin ihmisiin.
”Aivan eri ihmiset suututtavat minua kuin aikaisemmin. Huomasin, että junassa minua ärsytti ihmiset, jotka metelöivät niin, ettei vauva saanut unta”, Matias sanoo.
Matias ei jää kaipaamaan lapsettoman elämän pieniä vapauksia.
”Aikansa kutakin. Elämän täytyy mennä eteenpäin. Tuntuisi väärältä haikailla vapauden perään, kun on saanut jotain, mikä menee kaiken muun ohi”, Matias huomauttaa.
Teksti: Jarkko Uro
Tutustu: Isän raskausviikot