Vuoden ikäiset lapset nukkuvat yleensä jo varsin hyvin, mutta univaikeuksia saattaa edelleen ilmetä esimerkiksi infektioiden tai päiväkodin aloituksen myötä. Lue, miten tuet vuoden ikäisen lapsen hyvää yöunta. Mukana myös ohjeet tuoliunikouluun!

Viimeksi päivitetty 28.4.2020

Vuoden ikään ehtineen lapsen päivärytmi on yleensä jo varsin säännöllinen: päiväunia nukutaan 1–2 kertaa päivässä, ja muutoin päiväaika on touhua täynnä. Suurin osa vuoden ikäisistä lapsista hallitsee jo yksin nukahtamisen taidon, ja yleensä unta riittää läpi yön – tosin pari yöllistä havahtumista on vielä normaalia. Sen sijaan yösyöttöjä lapset eivät tässä iässä enää yleensä kaipaa.


 


Univaikeuksia voi kuitenkin edelleen ilmetä. Niin vauhdilla karttuvat taidot kuin erilaiset infektiotkin voivat häiritä lapsen unta. Jo kertaalleen opitut hyvät nukkumistavat saattavat näiden seurauksena ottaa suurtakin takapakkia, ja niitä voidaan joutua opettelemaan uudelleen.

Näin autat lasta nukkumaan vuoden iässä

Pidä kiinni tutuista iltatoimista. Ne luovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsen oma tahto vahvistuu ja sen ilmaukset voimistuvat lapsen kasvaessa. Tahdonilmaukset saattavat korostua illalla, kun väsymys alkaa jo painaa lasta. Tällöin on erityisen tärkeä pitää kiinni tutuista iltatoimista.

Vuorotelkaa iltatoimien hoidossa. Jos perheessänne on kaksi aikuista, molempien on hyvä osallistua lapsen iltatoimiin vaikka vuorotellen. Näin rutiineistakin on helpompi jaksaa pitää kiinni.

Tee yksi muutos kerrallaan. Lapsen kasvaessa tulee eteen siirtymiä, kuten pinnasängyn vaihtuminen matalalaitaiseen sänkyyn. Nämä voivat tuoda haasteita nukkumiseen. Siirtymät kannattaa toteuttaa yksi kerrallaan, jotta ne eivät kuormittaisi lasta ja perhettä liikaa.

Kokeile unikoulua. Nykyunikoulut eivät tarkoita lapsen huudatusta, vaan olemassa on useita lempeitä menetelmiä, kuten tassuttelu-unikoulu ja tuolimenetelmä. Muista kuitenkin, että kerran valittua unikoulua kannattaa käyttää johdonmukaisesti ja riittävän pitkään, sillä tulokset eivät synny hetkessä.

Älä aloita unikoulua, jos lapsi on sairaana. Myös allergiat saattavat häiritä lapsen unta. Jos univaikeuksia on paljon, olisi hyvä sulkea pois mahdolliset allergiat ja muut fysiologiset syyt.

Tee asiat omalla tavallasi. Perheen nukkumiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Joissain perheissä perhepeti on itsestäänselvyys, toisissa taas lapsi siirretään omaan huoneeseen nukkumaan jo hyvinkin pienenä. Tee niin kuin omalle perheellesi on paras. Pääasia on, että kaikki nukkuvat hyvin.

Näin toimii tuoliunikoulu

  • Unikoulun alussa vanhempi istuu tuolilla lapsen sängyn vieressä lapsen nukahtaessa.
    Jos lapsi alkaa itkeä, vanhempi voi rauhoitella häntä esimerkiksi tassu-unikoulusta tutulla taputtelulla tai silittelyllä.
  • Seuraavana iltana tuolia siirretään vähän kauemmas lapsen sängystä, mutta kuitenkin näköyhteyden päähän. Vanhempi istuu tuolilla, kunnes lapsi nukahtaa.
  • Ilta illalta vanhempi siirtää tuoliaan aina hieman kauemmas lapsen sängystä, kunnes on lopulta tuoleineen huoneen oven ulkopuolella poissa lapsen näköpiiristä. Sieltäkin hän voi rauhoitella lasta sanallisesti, kunnes lapsi oppii rauhoittumaan itsekseen.
  • Joskus unikoulu joudutaan uusimaan, jos esimerkiksi flunssa tai päiväkodin aloitus on sekoittanut lapsen unirytmin ja saanut jo kertaalleen opitut asiat unohtumaan.

Lähde: THL – Uniohjeita vuoden ikäisen lapsen vanhemmille

Mitä mieltä olet artikkelista?