Raskautta edeltävä terveellinen ruokavalio voi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan pienentää joidenkin synnynnäisten epämuodostumien riskiä. Ainakin hermostoputken sulkeutumishäiriöt ja huuli-suulakihalkiot ovat harvinaisempia terveellisesti syövien vauvoilla.

Viimeksi päivitetty 11.10.2011

Yhdysvaltalaisten havainto on tervetullut, sillä tähän asti ruokavalioiden sijaan on tutkittu lähinnä yksittäisiä ruoka-aineita, eivätkä tulokset ole olleet ristiriidattomia. Tunnetuin vaikutus lienee foolihapon kyky estää hermostoputken sulkeutumishäiriöitä. Suomalaissuositusten mukaan foolihappoa tulisi saada päivittäin 300 mikrogrammaa ja raskauden aikana 400 mikrogrammaa.


 


 

Ei yllätyksiä: suosi kasviksia ja
hedelmiä, vältä rasvaa ja sokeria

 

Nyt saadut tulokset eivät selittyneet foolihapolla eivätkä muilla ravinto- ja vitamiinilisillä, vaan äitien koko ruokavalion terveellisyydellä. Terveellisenä pidettiin ruokavalioita, jotka sisälsivät runsaasti mm. vihanneksia, viljatuotteita, hedelmiä, kalaa, kalsiumia, foolihappoa ja rautaa, ja vähänlaisesti esimerkiksi makeisia ja rasvoja.

Ruokavalioarvioita voi pitää suuntaa-antavina, sillä niissä ei eroteltu täysjyväviljoja eikä eri rasvoja, vaikka niiden terveysvaikutukset eroavat suuresti. Silti tulokset viittasivat hyvin selvästi terveellisen, kasvis- ja hedelmäpainotteisen ruokavalion hyötyihin. Näin ollen terveellinen ja monipuolinen ruokavalio voi auttaa epämuodostumien riskin pienentämisessä.

Tutkimusta varten haastateltiin vuosina 1997-2005 synnyttäneitä naisia, joista 3 400:n lapsi syntyi epämuodostuneena. Heitä verrattiin runsaaseen 6 000 terveenä syntyneeseen. Epämuodostumista runsaat 900 oli hermostoputken sulkeutumishäiriöitä ja loput huuli- tai huuli-suulakihalkioita.

Suomessa jonkinlainen synnynnäinen epämuodostuma todetaan noin 1-3 vastasyntyneellä sadasta.

 

Copyright 2011 Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 2011;DOI:10.1001/archpediatrics.2011.185)
http://archpedi.ama-assn.org/cgi/content/short/archpediatrics.2011.185

 

Lue lisää elämäntavoista raskausaikana:

Mitä mieltä olet artikkelista?