”En ole itse seurustellut kenenkään muun kanssa. Alussa harmitti, etten ollut saanut kokemusta muista miehistä. Tuntui jopa väärältä, että keski-ikäinen mies saa itselleen lähes kokemattoman 18-vuotiaan tytön”, 24 vuotta itseään vanhemman miehen kanssa seurusteleva Susanna kertoo. Yhteensä 86 foorumilaista kertoi ikäeronsa parisuhteessa. Niin Vau-foorumilla kuin myös Suomessa yleensä miehet ovat edelleen suhteen vanhempia osapuolia. Yleisesti ottaen ikäerot ovat pienenemään päin.

Viimeksi päivitetty 23.2.2016

Vau-foorumilaisten antamien tietojen mukaan miehet ovat vanhempia osapuolia parisuhteessa. Tyypillisintä on, että mies on alle 5 vuotta naista vanhempi.

Sama pariutumistyyli on nähtävissä myös valtakunnan tasolla. Väestöliiton tilaston mukaan suurin osa suomalaisista parisuhteista sijoittuu +/- 5 ikäerohaarukkaan.




Kun vanhempi mies saa lähes kokemattoman 18-vuotiaan tytön

Luvut ovat tietenkin pelkkiä lukuja, eivätkä ne kerro mitään siitä, miltä ikäero tuntuu parisuhteessa. Susanna tapasi miehensä netissä ollessaan vasta 16-vuotias. Hänen miehensä on 24 vuotta vanhempi.

Nyt Susanna on 25-vuotias. Hänen miehensä on 49-vuotias. Parilla on 4 kuukautta vanha vauva.

”Mieheni oli nähnyt kuvani kuvapalvelussa ja lisännyt minut meseen. Aluksi pidin häntä ärsyttävänä ja omituisena tyyppinä. Olin jopa hänelle ilkeä. Ajan myötä huomasin, että hänen kanssaan oli mukava jutella, sillä hän oli oikeasti kiinnostunut keskustelemaan kanssani”, Susanna kertoo.

Tuleva pariskunta tapasi oikeassa elämässä vasta, kun Susanna oli 17-vuotias.

”Aluksi tapasimme ihan vaan kavereina. Enhän voinut kuvitella olevani kiinnostunut niin vanhasta miehestä ja toisaalta mieheni ei uskonut, että hänellä olisi mitään saumaa minuun”, Susanna kertoo.

Tapaamiset olivat vaikeita, sillä Susannan tuleva mies oli umpi-ihastunut Susannaan. Susanna punnitsi seurusteluun liittyvät seikat tarkkaan. Lopulta hän päätyi siihen, että seurusteluyrityksessä olisi enemmän hyviä puolia kuin huonoja. Niin pariskunta päätyi yhteen.



”Kun synnyin, mieheni oli jo aikuinen”

Toisinaan Susanna on jopa katkera siitä, että hänen miehensä on elänyt pitkään vapaana, seurustellut useiden naisten kanssa.

Jaksaako mies telmiä lapsemme kanssa tai haluaako hän enempää lapsia?

”En ole itse seurustellut kenenkään muun kanssa. Alussa harmitti, etten ollut saanut kokemusta muiden miesten kanssa. Tuntui jopa väärältä, että keski-ikäinen mies saa itselleen lähes kokemattoman 18-vuotiaan tytön”, Susanna kertoo.

Ikäero on myös vaikuttanut Susannan itsetuntoon.

”Meneekö elämäni hukkaan vanhan miehen kanssa? Olen myös miettinyt, kelpaisinko edes kenellekään muulle kuin itseäni reilusti vanhemmalle miehelleni. Onneksi olemme voineet keskustella avoimesti ikäerostamme ja siihen liittyvistä huolenaiheista”, Susanna kertoo.

Pelkona miehen eläköityminen ja väsähtäminen

Nyt ikäero ei oikeastaan tunnu pariskunnan arkielämässä. Ainoana käytännön hankaluutena on ollut ASP-asuntosäästötili, jota Susannan mies ei ikänsä puolesta enää saanut. Käytännön vastoinkäymiset voittaa kuitenkin helposti.

Susannan sukulaiset ovat myös ottaneet pariskunnan hyvin vastaan. Ainostaan Susannan isä järkyttyi suhteesta. Hänkin on nykyään hyvää pataa Susannan miehen kanssa.

Miltä tulevaisuus näyttää?

”Pelkään, että ajan kanssa ikäeromme alkaa näkyä enemmän. Minä olen vasta 40-vuotias, kun mieheni jää eläkkeelle. Jaksaako mies telmiä lapsemme kanssa tai haluaako hän enempää lapsia”, Susanna pohtii.

Kun nainen on miestä vanhempi

Tyypillisessä parisuhteessa niin Väestöliiton kuin Vau-foorumin mukaan mies on naista vanhempi. Foorumilla tosin tuli myös esille useita suhteita, joissa nainen oli alle 10 vuotta vanhempi kuin suhteen miesosapuoli.

Maija on noin kaksi vuotta miestään vanhempi.

”Meitä ei juurikaan ole tuo pieni ikäero minun hyväkseni haitannut. On oikeastaan mukavaa, että ikään kuuluvat tarpeet ja päämäärät sekä elämänarvot kulkevat aika lailla käsi kädessä”, Maija kertoo parisuhteestaan.

Maija: Muut asiat tärkeämpiä kuin ikä

”En usko, että edes 10—15 vuotta ikäeroa näkyisi arjessa. Suhteen toimivuuden kannalta tärkeämpää on muut asiat: minkälaisen kasvatuksen on saanut, minkälainen itsetunto sinulla on, miten joustat asioissa sekä miten osaat huomioida toista”, Maija kertoo.

Yhden edun Maija kuitenkin haluaa mainita hänen itseään nuoremmasta miehestään.

”Pidän siitä, että omalla lapsellani (ja myös tulevilla lapsillani) on nuori isä, joka jaksaa ja on ehkä aktiivisempi kuin vanhempi isä”, Maija summaa.

Ikäerot ovat tasoittumaan päin

Väestöliiton mukaan vuonna 2012 parien keskimääräinen ikäero Suomessa oli ainoastaan 3,4 vuotta.

Mies oli vanhempi 68,5 prosentissa liitoista. Samanikäisiä puolisoita oli puolestaan 11,3 prosenttia. Nainen oli vanhempi 20,2 prosentissa liittoja.

Vau-foorumin pohjalta tehty tilasto myötäilee valtakunnallista jakaumaa. Foorumilaisten ilmoituksen mukaan 66,3 prosentissa liitoista mies on vanhempi osapuoli. Nainen on puolestaan vanhempi 22,1 prosentissa suhteista. Samanikäisiä oli 11,6 prosenttia.

Isot ikäerot ovat hitaasti vähenemässä, ja samanikäisten liitot ovat lisääntyneet. Suhteita, joissa ikäero oli yli 20 vuotta, on ainoastaan 0,3 prosenttia. Yleisin ikäero oli +/- 5 vuotta.

Lähde: Väestöliitto

Mitä mieltä olet artikkelista?