Raskauden aikana mieli voi myllertää innostuksesta jännitykseen ja pelkoon. Huolellinen synnytykseen valmistautuminen vähentää pelkoja ja tasoittaa tunteiden vuoristorataa.
Jo synnytyksestä keskustelu voi auttaa, ja asiasta voikin puhua terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi mahdollisen puolison tai vaikkapa jo synnyttäneiden ystävien kanssa. Henkisen valmistautumisen lisäksi on hyvä miettiä etukäteen myös käytännön asioita, kuten sitä, mikä on nopein reitti synnytyssairaalalle ja mistä löytyvät parkkipaikat.
Kivunlievitys vai ei?
Yksi tärkeimmistä asioista on miettiä etukäteen sitä, haluaako synnytyksessä käytettävän kivunlievitystä. Synnytyksessä avustava kätilö ottaa toiveesi huomioon, ja asiasta voi keskustella etukäteen myös mahdollisen synnytykseen tulevan henkilön, kuten puolison tai ystävän kanssa. Toiveet voi myös kirjoittaa ylös paperille ja tuoda mukanaan synnytykseen.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei synnytys aina suju suunnitelmien mukaan, ja joskus synnytyksen aikana saatetaan joutua tekemään nopeitakin päätöksiä. Tällöin asioista keskustellaan jälkikäteen lääkärin tai kätilön kanssa.
Mikäli koet vahvaa synnytyspelkoa, asia kannattaa ottaa puheeksi jo neuvolassa, josta saat apua ja tukea synnytykseen valmistautumiseen. Sektiota ei voi saada pelkästään äidin toiveen perusteella, mutta synnytyslääkärin diagnosoima synnytyspelko sen sijaan on peruste sektiolle.
Millaisen synnytyksen haluaisit?
Kivunlievityksen lisäksi kannattaa pohtia synnytyksen kulkua muutenkin. Mikä olisi sinulle mieluisin synnytystapa- tai asento? Miten toivot eri tilanteissa toimittavan? Näistä kannattaa keskustella jo etukäteen ja listata omat toiveet ylös. Myös synnytyssairaalan saa valita vapaasti.
Muista myös, että rentoutuminen lievittää kipua ja nopeuttaa synnytystä. Mieti siis etukäteen, mikä sinua auttaisi synnytystilanteessa: omat villasukat, lempimusiikki vai esimerkiksi rentoutusäänite?
Mitä mukaan sairaalaan?
Kun laskettu aika alkaa lähestyä, on hyvä pitää sairaalakassi varmuuden vuoksi pakattuna. Mukaan kannattaa pakata ainakin:
- Synnyttäjän henkilöllisyystodistus
- Neuvolakortti
- Hygieniatarvikkeet, kuten hammasharja ja -tahna, deodorantti ja hiusharja
- Puhelimen laturi
- Mukavat vaatteet
- Säännöllisesti käyttämäsi lääkkeet
- Imetysliivit ja vaihtoalusvaatteita
Synnytykseen ei kuitenkaan kannata raahata liikaa tavaraa, ja puoliso tai muu synnytyksessä mukana oleva tukihenkilö voi hakea myöhemmin esimerkiksi vaihtovaatteita kotoa. Kotiin kannattaa varata myös vauvalle vaatteet ja muut tarvikkeet valmiiksi, jolloin ne voi käydä hakemassa ne ennen sairaalasta kotiutumista. Kotiutumistarvikkeisiin kannattaa varata seuraavat:
- Vauvan paita ja potkuhousut
- Myssy ja makuupussi, kylmällä säällä myös villatakki ja toppapuku
- Auton turvaistuin tai vauvan kantokoppa
Neuvolasta tukea ja apua
Synnytykseen valmistautuminen on hyvä ottaa puheeksi myös neuvolassa, jossa voi keskustella kaikista mieltä askarruttavista asioista. Tarvittaessa sinut osataan myös ohjata neuvolasta eteenpäin oikealle taholle, joka pystyy auttamaan sinua.
Mikäli näkemyksenne ja kemianne neuvolan terveydenhoitajan kanssa eivät kohtaa, on mahdollista yrittää vaihtaa terveydenhoitajaa. Tämän onnistuminen riippuu kuitenkin esimerkiksi terveyskeskuksesi resursseista.
Synnytysvalmennus
Synnytysvalmennus on erittäin hyvä keino valmistautua synnytykseen, sillä kurssilla käydään läpi synnytyksen kulkua ja voi auttaa myös lievittämään synnytyspelkoa. Lisäksi valmennuksessa opetellaan, kuinka stressiä ja kipua voidaan helpottaa oikeanlaisen hengitystekniikan avulla.
Valmennukseen voi osallistua synnytykseen tulevan puolison tai muun tukihenkilön kanssa, sillä kurssilla tarjotaan keinoja myös synnyttäjän tukemiseen ja erilaisiin hierontatekniikoihin.
Synnytysvalmennukseen osallistutaan yleensä silloin, kun laskettuun aikaan on kolmisen kuukautta. Osallistumisajankohdan saa kuitenkin päättää itse.