Viimeksi päivitetty 29.7.2026
Kiinnostus kumppanuusvanhemmuutta kohtaan on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sateenkaariperheet ry:n erityisasiantuntija Kaisa Niittysen mukaan kumppanuusvanhemmuuteen voidaan päätyä useista eri syistä.
”Miehet saattavat kokea kumppanuusvanhemmuuden ainoana vaihtoehtona, kun taas moni naisista pohtii itsellisen vanhemmuuden ja kumppanuusvanhemmuuden välillä. Osa taas on voinut havahtua siihen, ettei aikaa perheen perustamiseen enää kauheasti olekaan.”
Usein lapselle halutaan tarjota myös useamman aikuisen tukea ja turvaa. Tällöin vanhempanakaan ei tarvitse olla yksin.
”Halutaan joku jakamaan vanhemmuutta, sen tuomaa vastuuta ja iloa. Kaivataan jotakuta, joka on yhtä kiinnostunut lapsen asioista, tämän hyvinvoinnista ja kasvusta”, Niittynen jatkaa.
”Osa taas lähtee jo alkujaan suunnittelemaan kumppanuusvanhemmuutta, koska näkee sen sopivan paremmin itselleen kuin ydinperheen tai itsellisen vanhemmuuden. Moni kokee, että kun vanhempia on useampia, yhden ei tarvitse revetä kaikkeen ja tuntea liikaa painetta olla kaikkivoipa vanhempi.”
Artikkeli jatkuu
Lapsihaaveista ehdittiin jo luopua
Kumppanuusvanhemmuuteen päätyivät myös Ansku ja Michael, jotka olivat molemmat tahoillaan jo ehtineet luopua toivosta lapsen saamisen suhteen. Ansku oli 37-vuotias sinkku, joka harkitsi myös itsellistä äitiyttä. Hän kuitenkin koki, että ilta- ja viikonloppupainotteisen työn vuoksi itsellinen äitiys olisi vaatinut isompia järjestelyjä.
Michael taas työskenteli lasten kanssa ja oli aina ollut lapsirakas. Vaikka hän jo teini-ikäisenä hahmotteli päiväkirjaansa tulevien lastensa nimiä, homoseksuaalisuutensa vuoksi hän oli kuitenkin hyväksynyt, ettei välttämättä tulisi koskaan saamaan lapsia.
Ennen pitkää molemmat alkoivat kuitenkin pohtimaan kumppanuusvanhemmuutta ja ilmoittautuivat Sateenkaariperheet ry:n järjestämään Ennakkovalmennus kumppanuusvanhemmuuteen -kurssille. Valmennuksen myötä molemmat päätyivät luomaan profiilin yhdistyksen ylläpitämään hakupalveluun, jonka kautta oli mahdollista etsiä itselleen sopivia kumppanivanhempia.
”Joidenkin kanssa keskustelu tyssäsi heti alkuun, mutta Anskun kanssa juttu lähti luontevasti liikkeelle. Kävimme pitkät keskustelut esimerkiksi arvokysymyksistä ja lapsen kasvatuksesta”, Michael kertoo.
Aiesopimus auttoi kartoittamaan yhteistä ajatusmaailmaa
Kumppanuusvanhemmuudessa kasvatuksesta ja käytännön asioista kannattaa puhua mahdollisimman avoimesti ja sopia yhteiset toimintamallit mahdollisimman tarkasti jo etukäteen. Näiden keskustelujen pohjalta monet kumppanuusperheet täyttävät aiesopimuksen, johon kirjataan kaikki etukäteen sovitut asiat. Sopimusta läpikäydessä kirkastuu myös se, haluavatko sopimuksen tekevät osapuolet aidosti ryhtyä kumppanuusvanhemmuuteen yhdessä. Ansku ja Michael kävivät kirjoittamansa sopimuksen varmuuden vuoksi kahteen kertaan läpi.
”Itse en halunnut olla pelkkä viikonloppuisä, joten sovimme esimerkiksi sen, että jaamme vanhemmuuden tasan. Lisäksi kirjasimme aiesopimukseen mm. sen, mihin lapsi menisi päiväkotiin ja kouluun”, Michael avaa.
Kaiken kaikkiaan prosessi ennakkovalmennuksen läpikäymisestä kumppanivanhemman löytymiseen ja raskaaksi tulemiseen kesti noin yhdeksän kuukautta. Ansku ja Michael aloittivat keskustelut valmennuksen päättymisen jälkeen joulukuun alussa, tekivät aiesopimuksen maaliskuussa ja yrittivät raskautta ensimmäisen kerran huhtikuun lopulla. Elokuussa Ansku tuli raskaaksi koti-inseminaatiolla.
”Yrittäminen oli varsin stressaavaa, kun koti-inseminaatiot eivät tuottaneet tulosta. Toisaalta saimme myös kokemusta siitä, että selviämme vastoinkäymisistä yhdessä. Ehdin täyttää jo 38 tuona aikana, ja aloimme jo valmistautumaan hedelmöityshoitoihin”, Ansku kertoo.
Ansku ja Michael tapasivat toisiaan säännöllisesti läpi raskauden ja jatkoivat toisiinsa tutustumista. Lapsen synnyttyä Michael asui Anskun luona kolme kuukautta.
”Emme olleet viettäneet yötä samassa paikassa ennen sitä, vaikka Michael oli toki käynyt minun luonani aiemminkin. Kaikki lähti kuitenkin sujumaan tosi jouhevasti, vaikka ehkä arjen hallinta olisi voinut olla helpompaa, jos paikka olisi ollut entuudestaan Michaelille tuttu. Mitään ikäviä yllätyksiä ei kuitenkaan tullut”, Ansku kertoo.
Yksi perhe, kaksi kotia
Ansku ja Michael korostavat olevansa yksi yhtenäinen perhe, vaikka molemmilla onkin omat kodit. Koska lapsi on vielä pieni, tekemisissä ollaan päivittäin. Arkielämän ohella yhdessä on käyty myös sukulaisten luona, ja esimerkiksi juhannusta vietettiin Anskun vanhempien kanssa.
”Ajattelen, että lapsellekin on tärkeää saada viettää aikaa molempien vanhempien kanssa yhtä aikaa. Myös molempien sukulaiset ovat suhtautuneet kumppanuusvanhemmuuteen hyvin, ja esimerkiksi lapsen nimiäisissä Anskun täti toivotti minut tervetulleeksi sukuun ”, Michael toteaa.
Vaikka lapsiperheen elämässä voikin toisinaan olla kaaoksen aineita, Anskun ja Michaelin mukaan kaikki on sujunut odotettua paremmin. Kun kasvatukseen liittyvistä asioista on sovittu etukäteen ja kommunikaatio toimii, törmäyksiltä on onnistuttu välttymään.
”Koska emme ole parisuhteessa eikä meillä ole parisuhderiitoja, lapsen elämä voi olla stabiilimpaa. Toki tämäkin on ihmissuhde, mutta lapsi on tottunut alusta lähtien siihen, että hänellä on kaksi kotia”, Michael sanoo.
Hän kannustaa myös parisuhteessa olevia tutustumaan aiesopimuspohjiin. Tällöin molempien ajatuksista lapsen kasvatuksen suhteen tulee keskusteltua jo etukäteen.
”On myös hyvä, että sopimuksesta voi aina tarvittaessa tarkistaa, mitä mistäkin asiasta on sovittu”, Ansku lisää.
Muutosta neuvolan ajattelutapaan
Sekä Ansku että Michael kannustavat tutustumaan kumppanuusvanhemmuuteen matalalla kynnyksellä, mikäli aihe yhtään kiinnostaa. Ansku muistuttaa, ettei itsekään ollut vielä ennakkovalmennukseen lähtiessään varma siitä, sopisiko kumppanuusvanhemmuus juuri hänelle.
”Kumppanuusvanhemmuus sopii myös sellaisille pariskunnille, joista vain toinen osapuoli toivoo lasta. Tällöin parisuhteesta ei välttämättä tarvitse luopua siksi, että toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Tässä voi olla mukana myös kaksi pariskuntaa”, Michael sanoo.
Vaikka Ansku ja Michael eivät juurikaan ole kärsineet vähemmistöstressistä, he ovat todistaneet vanhentuneita käytäntöjä etenkin neuvoloissa. He toivoisivatkin järjestelmän ottavan paremmin huomioon moninaiset perheet.
”Jouduin esimerkiksi ottamaan lastenvalvojaan yhteyttä, sillä neuvolassa ei aluksi suostuttu ottamaan isyyden tunnustamistani vastaan. Tällaisiakin perheitä on ollut olemassa iät ja kaiket, mutta ihmiset eivät silti tunnu tietävän niistä hirveästi. On mielenkiintoista, ettei terveydenhoitajien koulutuksessa käsitellä tällaisten perheiden kohtaamista”, Michael kertoo.
”Neuvoloissa on täytettävä esimerkiksi lomakkeita, jotka voivat olla myös itsellisille naisille ja naispareille kummallisia, sillä niissä puhutaan isistä ja äideistä ja heidän parisuhteistaan. Lisäksi vaikeuksia aiheuttaa se, että lapsellamme on kaksi kotia, mutta hänen pitäisi olla virallisesti kirjoilla vain toisessa. Kumppanuusvanhempien ja eroperheiden kannalta olisi hyvä, että tällainen kahdessa asunnossa asuminen voitaisiin virallisesti vahvistaa”, Ansku toteaa.
Lue myös:
