 |
|
Hermojen menettäminen on hyvin inhimillistä. Huutaessa pitäisi kuitenkin yrittää välttää lapsen syyllistämistä. |
”Kyllä ja ei. On tilanteita, joissa täytyy huutaa: esimerkiksi vaaratilanteissa, joissa lapsi pitää saada lopettamaan tai pysähtymään. Toisaalta lapsen sättiminen tottelemattomuudesta ei ole suositeltavaa”, Latvanen sanoo.
Usein toisteltu fraasi, että huutaminen ei tehoa kasvatuskeinona, lienee täysin oikeassa.
”Huutamalla lapselle ei voi välittää oikein toimimisen mallia. Varsinkin pieni lapsi tarvitsee kädestä pitäen näyttämistä, yhdessä menemistä”, Latvanen sanoo.
Vaikka huutamisen tehottomuus olisikin vanhempien tiedossa, on huutamaton kasvatus toisinaan vaikeaa. Vanhemmat ovat väsyneitä ja lapset tottelemattomia, ylivilkkaitta ja riehakkaita.
”On hyvin inhimillistä, että vanhemmalla palaa pinna. Siksi en lähtisi kieltämään huutamista. Toisissa tilanteissa huutaminen ei ole toivottavaa, mutta lasten kanssa elettäessä sellaista tapahtuu”, Latvanen sanoo.
Erilaisia huutoja
Kun puhutaan lapselle huutamisesta, on syytä perehtyä siihen, mitä huutamisella tarkoitetaan. Lapselle voi nimittäin huutaa monella eri tavalla.
”Hätätilanteessa lapselle huudetaan 'seis' tai 'lopeta', jotta toiminta pysähtyisi. Jos taas lapsi satuttaa vanhempia tai muita lapsia, vanhemmat näyttävät tunteensa napakalla kiellolla. Sitten on huutamista, jossa pientä lasta esimerkiksi syytetään tahallaan rikkomisesta”, Latvanen sanoo.
Tapa jolla huutaa, on lapselle erityisen merkityksellinen.
”Jatkuva lapselle naputtaminen väärintekemisestä on kaikista tehottominta kasvatusta. Syyllistävä 'mitä sinä taas sinne menet' -huutaminen on usein aikuisen keinottomuutta ohjata lasta ja käsitellä omia tunteitaan. Tällainen kasvatus syö lapselta jatkuvasti itsetuntoa”, Latvanen sanoo.
Omaa huutoa kannattaakin arvioida jälkikäteen lapsen näkökulmasta.
”Mitä huutoni merkitsi? Miltä lapsesta tuntui, kun huusin hänelle? Lopettiko lapsi toiminnan? Auttoiko huutoni lasta tunnistamaan omia tunteita ja ajatuksia? Kasvattiko huuto lasta eteenpäin? Oliko huutaminen tarpeellista”, Latvanen pohdiskelee.
Neuvoja lyhytpinnaiselle
Jos vanhemmalla on erityisen lyhyt pinna, saattaa itsetutkiskelu auttaa hermoherkkyyteen.
”On hyvä tunnistaa ne asiat, jotka saavat pinnan palamaan. Kun suuttumusta pystyy ennakoimaan, on tunteita helpompi hillitä”, Latvanen huomauttaa.
Vanha hyvä keino laskea kymmeneen auttaa monessa tilanteessa.
”Hermostuminen on kuin mikä tahansa muu tunne. Tunne alkaa ja loppuu. Kymmeneen laskemalla voi ohittaa suurimman tunnehuipun”, Latvanen sanoo.
Suuren raivon iskiessä saattaa olla viisainta poistua hetkeksi huoneesta.
”Pieni aikalisä antaa mahdollisuuden miettiä järkevästi, mitä seuraavaksi tekee”, Latvanen huomauttaa.
Liian hyvää kasvatusta?
Vaikka huutaminen ei ole ammattilaisten suosittelema kasvatuskeino, ei lasta saisi myöskään kasvattaa pumpulissa.
”Jos lapsi kasvaa ympäristössä, jossa ei koskaan näe pinnan palamista, voi hänellä tulla isona ongelmia oman suuttumisen kanssa. Lapsi ei aikuisena välttämättä ymmärrä omia aggressiivisia reaktioitaan”, Latvanen sanoo.
Kun aikuinen huutaa, lapsi saa mallin purkaa omaa suuttumustaan.
”On hyvä, että lapsi tutustuu erilaisiin tunteisiin. Pelkkä huutaminen ei tosin riitä opettamaan lapselle tunteiden käsittelyä. Aikuisen täytyy osata myös vastaanottaa lapsen suuttumusta ja kiukkua, niin että lapsi pääsee ilmaisemaan omia tunteitaan”, Latvanen huomauttaa.
Teksti: Jarkko Uro
