Äidin syöpä siirtyi sikiöön

Addisonin syöpää hoidetaan kokeellisilla syöpähoidoilla. (Kuva: Crestock)

Addisonin syöpää hoidetaan kokeellisilla syöpähoidoilla. (Kuva: Crestock)

Addison Cox sairastui sikiöikäisenä melanooman. Syöpä levisi istukan läpi äidiltä tyttärelle.

Tulostettava versio

Briana Coxilta leikattiin melanooma vuonna 2006. Leikkauksen jälkeen kaikki näytti olevan kunnossa.

Poliisina työskennellyt Briana jatkoi normaalielämää. Hän hankki lapsen miehensä James Coxin kanssa. Syntyi pariskunnan esikoinen, David, joka on nyt kolme vuotta vanha. Pian oli tuloillaan toinen lapsi, Addison.

Kaksi kuukautta Addisonin syntymän jälkeen Briana sai kohtauksen juoksulenkillä. Hänen syöpänsä ei ollut sittenkään hävinnyt. Tällä kertaa melanooma oli levinnyt koko kehoon. Briana kuoli 33-vuotiaana helmikuussa 2012.


Syöpätartunta lapseen

Pian äidin sairastumisen jälkeen myös Addison-vauvalta löytyi otsalta tummia läikkiä. Selvisi, että Brianan syöpäsolut olivat kulkeutuneet istukan läpi Addisoniin.

”Minusta tuntuu kuin juoksisin päin tiiliseinää. Mietin, että mitä seuraavaksi”, Addisonin isä James kertoo.

Lääkäritkin olivat aluksi ihmeissään. Eikä ihme. Syövän siirtyminen äidiltä lapseen on äärimmäisen harvinaista. Lääketieteen historiassa tapauksia on kirjattu ainoastaan yhdeksän.

”Kun syöpä pääsee veren sekaan, se voi mennä mihin tahansa. Kaikki syövät voivat siirtyä, mutta melanoma on yleisin syöpä, jonka on todettu siirtyvän istukan kautta vauvaan”, Addisonia hoitava erikoislääkäri Pooja Hingorani Phoenixin lastensairaalasta kertoo.

ILMOITUS

Kokeellista hoitoa vauvalle

Vauvaa hoidetaan tällä hetkellä kemiallisin lääkkein. Lääkkeet ovat vasta koekäytössä, joten vakuutukset eivät korvaa niitä. Yhdysvalloissa perheelle on kerättyjä varoja Addisonin hoitoja varten.

”Ulospäin näyttää siltä, että Addison olisi yksi maailman onnellisimmista vauvoista. Hän on taistelija kuten äitinsä. Hän ei ole näyttänyt minkäänlaisia kivun merkkejä”, James kertoo.

Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä. Addisonin syöpäpesäkkeet ovat pienentyneet. Siitä huolimatta Addison on saanut lääkäreiltä varsin huonon ennusteen. Hänen ennustetaan elävän enää kaksi vuotta.

Syöpä on samaa aggressiivista laatua kuin hänen äidillään.

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: Crestock



Lähde: ABC News

Lue myös:

Elämän lahja
Vauva syntyi sydän irrallaan
Hyvästi, pikku Angelica

Lue myös

Lowestoftissa, Englannissa viimeisillään raskaana ollut Fiona Anderson tappoi itsensä. Lasten isä Craig McLennand oli jättänyt perheen kuukausi sitten toisen naisen takia. Kolme tuntia myöhemmin poliisi löysi perheen kolme lasta kuolleina.

Lue lisää »

Uusiseelantilainen äiti lähti ostoksille Porirua Pak'n Save -supermarkettiin ja jätti vauvan yksin autoon nukkumaan. Hän jätti viestin vauvan viltin päälle. Lue jutusta, mitä tapahtui.

Lue lisää »

Inger-Anne Ehret on toista lasta yrittäessään ollut viimeisen viiden vuoden aikana raskaana kuusi kertaa. Tulos: nolla elävää vauvaa. Nyt hän ja hänen miehensä yrittävät vielä viimeisen kerran.

Lue lisää »

Tuttu mies raiskasi nuoren Sarahin. Kolme viikkoa myöhemmin Sarah huomasi järkytyksekseen olevansa raskaana. 

Lue lisää »

Lapsella on kuumetta ja ripulia ­– hampaita siis tulossa. Lapsi, jolle tulee hampaat myöhään, saa vahvemman purukaluston. Jos äidillä ja isällä on ollut hammasraudat, tulee jälkikasvu kokemaan saman kohtalon. Lasten hampaisiin liittyviä uskomuksia on lukuisia, mutta ovatko ne totta vai tarua? Suuhygienistit vastaavat.

Lue lisää »

Vaatteet eivät mahdu päälle, pissa valuu pöksyyn ja kaikki tuijottavat mahaa. Tätä on raskaus ainakin Tommee Profittin hittiparodiabiisin Pregnant and I Know It mukaan. Katso hitiksi noussut YouTube-video.

Lue lisää »

Raskaus alkaa, kun siittiö hedelm... Aivan, kyllä. Raskauden vaiheet on nyt kuitenkin tarkistettu ja kirjoitettu uusiksi – ja tässä on uunituore lista, jonka mukaan raskaana oleva käy läpi nämä 24 vaihetta.

Lue lisää »

Silja perusti perheen mukavan oloisen miehen kanssa. Pian kuitenkin selvisi, että miehellä oli ongelma.

Lue lisää »

”Kaikki luulevat, että isä ei ole kantanut vastuuta lapsestaan. Totuus on, että minulla ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista käsitystä siitä, kuka on lapseni isä”, Anna kertoo.

Lue lisää »

Grayson James Walker eli vain kahdeksan tuntia. Hänen äitinsä Heather Walker lähetti hellyyttäviä kuvia pojastaan Facebookiin. Kuva kuolevasta lapsesta herätti kuitenkin reaktion, jonka seurauksena Facebook poisti kuvan yhteisöpalvelusta. 

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.