Vastasyntyneen kuulo on vielä keskeneräinen. Aikuisen tasolle kuuloaisti kehittyy vasta murrosiässä. Kuuloa on tärkeä varjella kovilta ääniltä erityisesti alle puolivuotiaan kohdalla. Sen sijaan välikorvantulehdukset eivät yleensä vaikuta pysyvästi kuuloon.

Viimeksi päivitetty 10.11.2022

Sikiön kuuloaisti toimii jo kohdussa, mutta valmis se ei ole pitkään aikaan syntymän jälkeenkään. Kuulon herkkyys paranee jo ensimmäisten elinkuukausien aikana, mutta aikuisen tasolle se pääsee vasta murrosiässä.


 


”Vauvakieli” tukee kuuloaistin kehitystä

Vauvan kyky käsitellä kuuloinformaatiota on aikuista hitaampi. Vanhempien vaistomainen hidas, selkeä ja äänenkorkeuden eroja korostava tapa puhua vauvalleen onkin omiaan tukemaan kuuloaistin kehitystä.

Kuuloaistin kehittymättömyys näkyy myös siinä, että pikkulapsen on vaikea erotella ääniä toisistaan. Vanhemman puhe hukkuu helposti muuhun hälyyn, mikä selittää osaltaan sitä, miksi aikuisen puhe tuntuu kaikuvan kuuroille korville hälinässä. Lapsi pystyy suodattamaan eri ääniä toisistaan aikuisen tapaan vasta kymmenvuotiaana.

Kieliympäristö määrittää äidinkielen

Kuulon kehityksellä on herkkyyskautensa, joista ensimmäinen on äänenkorkeuden erottelussa. Vauvan kuulojärjestelmä vaurioituu pysyvästi, jos molemmat korvat eivät saa riittävästi harjoitusta herkkyyskauden aikana.

Herkkyyskausi ja sen aikainen äänimaailma määrittävät vauvan äidinkielen. Kuulojärjestelmä sopeutuu vallitsevaan äänimaailmaan, ja vauva oppii erottelemaan parhaiten herkkyyskauden aikana kuultuja äänteitä. Varhainen kieliympäristö määrittää siis pysyvästi lapsen äidinkielen – tai äidinkielet.

Korvatulehdukset eivät vaurioita kuuloa

Vastasyntyneen vauvan kuulo testataan ensimmäisen kerran jo synnytyssairaalassa. Myöhemmin kuuloa testataan säännöllisesti neuvolassa. Vaikeat synnynnäiset kuulovammat ovat harvinaisia, mutta lievempi kuulohäiriö löytyy useammalta. On tärkeää, että häiriöt todetaan varhain, sillä piilevänä ne hidastavat tai jopa estävät kielen oppimisen.

Toistuvat vauva- ja taaperoiän välikorvantulehdukset eivät sen sijaan yleensä vaikuta pysyvästi lapsen kuuloon ja kielen oppimiseen, vaikka märkäinen tulehdus alentaakin kuuloa merkittävästi. Tulehduksen hellittäessä ja nesteen poistuessa kuulo palautuu normaaliksi.

Alle puolivuotiaan kuulo vaurioituu herkästi

Kuulokkeissa liian kovalla soiva musiikki on suurin riski lapsen kuulolle. Etenkin pikkulapsen kannattaakin antaa kuunnella musiikkia vain lapsille tarkoitetuilla kuulokkeilla, joissa on desibelirajoitin.

Alle puolivuotiaan vauvan kuulo on erityisen altis vaurioitumaan. Siksi sitä on syytä varjella tarkasti. Jos viet vauvan ympäristöön, jossa tämä altistuu koville äänille, muista kuulosuojaimet.

Lähde:
Tiina Huttu & Kirsi Heikkinen: Pää edellä – Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä

Mitä mieltä olet artikkelista?