Katso videosta, miten lapset kiemurtelevat karkkihimojensa kourissa. Mutta miksi pitäisi hillitä itsensä? Jotta menestyisi aikuisena, uusi tutkimus esittää.

Viimeksi päivitetty 3.9.2012

Tiedätkö kuuluisan tutkimuksen, jossa 4-vuotiaiden lasten itsehillintää testattiin karkkipalalla? Lapsi sai eteensä karkin. Tutkija poistui huoneesta ja kertoi antavansa toisen karkin, jos lapsi malttaa odottaa, eikä syö karkkia sillä välin kun tutkija on muualla.


 


Tältä videolta voit katsoa, miten vaikeaa lasten on vastustaa karkin houkutusta:

Lue myös: Kamala karies kuriin 

Hillityt aikuiset

Alkuperäinen tutkimus tehtiin vuosina 1968-1974. Samat lapset testattiin tuoreessa tutkimuksessa aikuisina. Selvisi, että pidättäväisyys lapsena enteili kaikenlaista menestystä elämässä.

Lapset jotka osasivat 4-vuotiaana hillitä sokerin himoaan osoittautuivat lahjakkaammiksi koulumaailmassa. Pidättyväiset lapset olivat myös sosiaalisesti taitavampia ja parempia stressin käsittelijöitä aikuisena kuin hillittömät verrokit.

Toisessa tutkimuksessa tutkittiin lapsena mitatun itsehillinnän suhdetta painoindeksiin aikuisena. Selvisi, että jokainen mitattu itsehillitty minuutti vähensi aikuisena punnittua painoindeksiä 0,2 yksiköllä.

Lue myös: Lapsuuden elintavat näkyvät valtimoissa aikuisena 

Harjoittelu tekee mestarin

Onneksi itsehillintä ei ole täysin sidottu lapsen geeneihin. Hillintää voi nimittäin harjoitella jo lapsena.

Vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan abstrakti päättely, filosofinen ajattelu ja monimutkaisien käsitteiden käyttäminen lisää itsehillintää. Myös lasta voi ohjata näkemään asioiden kokonaiskuvia.

Miksi esimerkiksi karkki kannattaa jättää kauppaan? Koska hammaspeikot tykkäävät samoista karkeista ja karkin voimalla hakkaavat hampaisiin reikiä.

Miksi puolestaan salaattia on järkevä syödä, vaikka se ei lapsesta maistuisikaan niin hyvälle? Koska salaatti on hyväksi keholle ja aivoille. Salaatin jälkeen jaksaa paremmin urheilla ja ajatella seuraavana päivänä.

Lähteet: Science Daily, PsyBlog  

Teksti: Jarkko Uro

Lue myös:

Lapsen luonne ennustaa tulevia terveysongelmia
Monet terveysriskit ja haitalliset elämäntavat saattavat selittyä heikolla itsehillinnällä ja impulsiivisuudella, tuore tutkimus vihjaa. Tutkimuksen perusteella yhteys havaitaan jo kolmivuotiaille tehdyissä testeissä.

Probiootit hillitsevät lapsen ylipainoa
Lapsen varhaisvaiheen suoliston mikrobiston muokkaus probiootilla näyttää hillitsevän lapsen ylipainon kehittymistä ensimmäisten elinvuosien aikana, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Aggressiivisista lapsista kasvaa sairaita aikuisia
Aggressiiviset lapset ovat aikuisena sairaampia ja käyttävät muita enemmän lääkäripalveluita, kanadalaistutkimus osoittaa. 

Mitä mieltä olet artikkelista?