Moni kissanomistaja on huolissaan kissojen kantamasta toksoplasmoosista, ja nettikeskusteluissa kysellään, tulisiko raskaana olevien luopua kissoistaan.

Viimeksi päivitetty 25.1.2012

Raskauden aikainen toksoplasma voi aiheuttaa lapselle vammoja ja jopa sikiön kuoleman. Kyseessä voi olla vaarallinen tauti, mutta turhaan ei tarvitse panikoida! Hyvä perushygienia auttaa ehkäisemään tartuntariskiä.


 


Mikä toksoplasmoosi?

Toksoplasmoosin aiheuttaja on Toxoplasma gondii -niminen alkueläin. Taudin tunnetuin ilmenemismuoto on sikiön toksoplasmoosi, joka voi syntyä, kun nainen saa tartunnan odotusaikana.

Infektion vakavuus riippuu raskauden vaiheesta. Loppuraskaudessa infektion välittymisen riski sikiölle on suurempi kuin alkuraskaudessa, mutta alkuraskaudessa sairastettu infektio on kuitenkin vaarallisin ja voi johtaa sikiön vaikeaan infektioon. Tauti aiheuttaa sikiölle elinvaurioita.

Raskaudenaikaisten vasta-aineiden ilmestymiseen perustuvassa tutkimuksessa laskettiin, että Suomessa noin 130 naista vuosittain saa tuoreen toksoplasmatartunnan. Näistä noin joka kymmenes tartunta siirtyy istukan läpi lapseen, joten synnynnäisiä tautitapauksia on noin 10–15 vuosittain.

Jos tauti todetaan heti syntymän jälkeen, vammat voidaan välttää lääkityksellä.

Jo aiemmin sairastetusta toksoplasmoosista äidille on kehittynyt immuniteetti, eikä tartunta silloin ole vaarallinen sikiölle.

Kuinka toksoplasmoosi leviää?

Toisin kuin uskotaan, kissa ei ole ainoa, eikä edes vaarallisin toksoplasmoosin levittäjä. Toksoplasmoosi leviää kissan ulosteiden välityksellä, mutta yhtä hyvin sen voi saada raa’asta lihasta, likaisista kasviksista tai toksoplasman saastuttamasta maaperästä.

Toksoplasmoosi on yleensä oireeton ja jää siksi helposti diagnosoimatta. Mahdollisiin oireisiin kuuluvat kuumeilu, väsymys ja hikoilu. Taudin itämisaika on keskimäärin 10–14 vrk ja siitä paranee muutamassa viikossa.

Lue myös: Terveellisen raskauden kymmenen pääpilaria

Ennaltaehkäisy tärkeintä

Toksoplasmoositartuntaa voi ehkäistä tehokkaasti hyvällä hygienialla. Kissanomistajatkin voivat olla huoletta, kun vain muistavat pestä kätensä kissanvessan puhdistamisen jälkeen. Raskaana olevien kannattaa jättää kissanhiekkojen vaihtaminen muiden töiksi, tai ainakin käyttää kumihanskoja hiekkaa käsitellessään.

Jo tarttunut tauti tunnistetaan vasta-ainetutkimuksella verikokeesta, ja se voidaan hoitaa toksoplasmaan tehoavalla antibiootilla, joka ei ole sikiölle haitallista. Jos äidillä todetaan primaari-infektio, eli jos äiti sairastaa ensimmäistä kertaa toksoplasmoosia, aloitetaan lääkehoito.

Sairastetun primaari-infektion jälkeen suositellaan ainakin 3-6 kuukauden varoaikaa ennen raskauden alkamista.

 

”Sain toksoplasmoosin raskauden aikana”

”Sain tokson raskauden loppuvaiheessa ja lääkärit yrittivät piristää mieltäni selittämällä, että sitten seuraavissa raskauksissa on jo suoja toksoa vastaan (myös tämä toksolapsi syntyi terveenä). Ja tämä siis täällä Etelä-Euroopassa, missä tosiaan suuri osa väestöstä on tokson kantajia. Eli olisi aikamoinen riski, jos tokso voisi uusiutua. Täällä tehdään toksotestit joka kuukausi odottaville äideille, joilla ei vielä toksoa ole ollut. Ja ne joilla on kerran se todettu, säästyvät verikokeilta”, eräs ulkomailla asuva äiti kertoo.

Lue myös: Raskaushuolia

”Minulta tutkittiin raskauden aikana toksoplasma-vasta-aineet, koska meille oli hankittu kissa vähän aikaisemmin. Yllätys olikin, kun tulokset tulivat. Olin sairastanut toksoplasmoosin joskus ennen kissanhankintaa! Mistä tartunnan olen saanut ja milloin olen sen sairastanut, en tiedä, mutta kissojen kanssa en ennen omaa kissaa ole ollut juurikaan tekemisissä”, ihmettelee toinen.

 

Odottavan äidin kannattaa välttää taudinaiheuttajia:

– Huolehdi hyvästä hygieniasta, kun käsittelet elintarvikkeita. Puhdista työvälineet käsiteltyäsi raakaa lihaa ja raakoja vihanneksia. Pese kädet.

– Älä syö raakaa tai huonosti valmistettuja liharuokia.

– Keittäminen, paistaminen ja pakastaminen tuhoavat taudinaiheuttajan. Huuhtele hedelmät, marjat ja vihannekset huolellisesti.

– Käytä käsineitä puutarhatöissä.

– Vältä kissanhiekan käsittelyä, tai käytä käsineitä ja pese kädet jälkeenpäin. Anna mieluiten jonkun toisen vaihtaa kissanhiekat.

– Ulkomailla tulee noudattaa erityisen suurta varovaisuutta, tai välttää kokonaan matkustamista maihin, jossa tartuntavaara on suuri.

– Matkustaessasi Pohjoismaiden ulkopuolelle vältä raakaa ja huonosti valmistettua lihaa, pesemättömiä vihanneksia ja salaatteja, kuorimattomia hedelmiä tai marjoja.

– Riski saada toksoplasmatartunta on suurin Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja häviävän pieni USA:ssa ja tietyissä Aasian maissa (Japani ja Korea).

Lähde: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

 

Lue myös:

Listeria on odottajalle riski

Meikkauskielto raskauden ajaksi?

Kohdussa taotaan terveyden pohja

Mitä mieltä olet artikkelista?