"Kyllä sitä jonkin aikaa pärjää vaikka aidanseipäänä, mutta mitä jos tämä tilanne jatkuu pitempään kuin muutaman viikon...mitä sitten?", kysyy ensi viikolla lomautettava Juulia. Kulut perheessä nousevat sadoilla euroilla kuukaudessa, mutta tulot pienenevät 600 euroa. Yhtälö on vaikea.

Viimeksi päivitetty 19.3.2020

Vielä tämän viikon kokkina ja toimistotyöntekijänä työskentelevä ”Juulia” tekee etätöitä työnantajalleen, hoitaen samalla kotona perheen kolmivuotiasta lasta, joka normaalisti on päivähoidossa.


 


Ensi viikolla alkavat lomautukset ja niiden myötä perheen kuukausiansiot tipahtavat 600 eurolla. Samanaikaisesti Porin kaupunki saattaa periä kotihoidossa olevasta lapsesta täyden varhaiskasvatusmaksun, joka Juulian perheessä tarkoittaa noin 290 euroa kuukaudessa.

”Sellainen tiedotus tuli varhaiskasvatuksesta, että maksu peritään vaikka lapsi olisi kotihoidossa hallituksen kehotuksen mukaisesti. Päivähoitosopimusta ei saa muutettua kuin vähintään kolmen kuukauden ajalle kerrallaan. Koska tämän tilanteen kestosta ei ole tietoa, en uskalla sopimusta pistää nollillekaan nyt, kun tietysti toive töihinpaluusta mahdollisimman pian on kuitenkin olemassa”, Juulia analysoi.

Kulurakenne uusiksi kotielämän myötä

Kotielämää viettää koko Juulian kolmihenkinen perhe, sillä myös puoliso on jäänyt tekemään töitä kotiin tetöinä. Jo viikossa kotona olemisen vaikutukset ovat tulleet näkyviksi.

”Nyt syödään kotona enemmän, kuluu enemmän vettä ja sähköä – ja sitä kuuluisaa vessapaperiakin. Asuntolainan lyhennykset juoksevat aivan entiseen malliin ja monet muutkin kiinteät kulut ovat ennallaan.”

Ratkaisu perheessä on ilmeinen, tingitään niistä kuluista, joiden osalta se on suinkin mahdollista.

”Normaalissa arjessa meidän perheen ruokamenot on olleet alle 100€ viikossa, sillä on saanut yhden lämpimän aterian arki-iltaisin ja iltapalat, viikonloppuisin tietysti kaikki viisi ateriaa kotona. Yhden kotiaterian keskiarvo on siis n. 1,50€ per henkilö, joten jos sen mukaan lasketaan, niin uusi kulurakenne ruokakauppaan olisi 157,50 €viikossa. Se tekee 630€ kuukaudessa, entisen n. 400€:n sijaan, Juulia laskee.

Mistä rahaa elämiseen?

”Työnantajani on ilmoittanut lomautuksista, koska tässä tilanteessa ihmiset eivät liiku ulkona ja käy syömässä ravintoloissa. Tämän viikon pystyin tekemään etätöitä syksyn projekteihin liittyen ja hoitamaan samalla lasta kotona, mutta ei näitäkään muutamaa päivää enemmäksi riitä.”

Jos lomautukset näyttävät jatkuvan pitkään, Juulia yrittää hakea muita töitä – ravintola-alalta hän ei niitä usko löytyvän, joten on suunnattava katse oman osaamisalueen ulkopuolelle.

”Niihin perustason hommiin onkin sitten varmaan aivan älyttömästi hakijoita, joilla on kaikilla sama tilanne…”, hän miettii.

Aiheesta keskustellaan myös Vau.fi:n foorumilla: Korona, tulot ja menot – mitä taloudelle kuuluu?

Mitä mieltä olet artikkelista?